Shere Khan blogi on nyt tullut tiensä päähän. Allekirjoittaneen purjehdusseikkailuja voi tästä eteenpäin seurata Kahju Sailing blogissa. Eli päivittäkääpä feedinne.
Shere Khan blogi on nyt tullut tiensä päähän. Allekirjoittaneen purjehdusseikkailuja voi tästä eteenpäin seurata Kahju Sailing blogissa. Eli päivittäkääpä feedinne.
Aamulla ulkona vihmoi räntää. Muutenkin oli sellainen tunne, että tälle reissulle ei tarvitse pakata shortseja tai aurinkolaseja. Itsenäisyyspäiväpurjehdus oli suunnitelmissa jo viime vuonna, mutta silloin rannat oli jo jäässä ja venettä ei saatu vesille. Tänäkin vuonna näytti aluksi huonolta, mutta onneksi syysmyrsky meni etelämpää ohi ja sää ei ollut ihan survival-luokkaa.
Kalustona tällä reissulla on Antin Inkeri – Joe-17 eli tuttavallisemmin Julle. Purjehdusta tuli ihmettelemään myös median edustajia, pitäkää silmällä paikallista venelehteänne.
Purjehdittiin kaakkoistuulessa Karusellilta Pihlajasaaren ympäri. Tuuli himmaili alkumatkan kympin lukemista johon 5-6m/s tienoille.
Kimmo
Kansainvälisen huviveneenkuljettajan pätevyyskirjan vaatimuksena on Rannikkolaivuritutkinto, joten sen saattelemana osallistun tällä hetkellä Helsingin Navigaatioseuran kurssille. Tähän mennessä tutuksi on tulleet siirretyt sijoittajat, vuorovesilaskut, departuurit jne. Vaikka asia onkin lähtökohtaisesti kiinnostavaa ja karttetyökentelyn käytäntö kohtuullisen hauskaa opeteltavaa, niin väistämättä tulee mieleen, että eipä tällaisia asioita kukaan taida enää käytännössä harjoittaa. Elektroninen navigointi ja riittävä määrä back-up laitteita on ollut Shere Khaninkin avomerinavigoinnin perusta.
Yksi hyödyllinen käyttötapaus merkintälaskusta kuitenkin löytyy. Pidemmillä avomerilegeillä on hauska laskea esim. vuorokauden etenemät koordinaattipisteiden välillä. Ja tätä ei plottereilla yms. välineillä pysty yleensä helposti toteuttamaan.
Viime kesinä on tullut purjehdittua kaikkialla muualla mutta ei Saaristomerellä. Siellä on kyllä hienoja paikkoja, mutta ruuhkat satamissa jotenkin hermostuttavat. Tänä vuonna Shere Khan kävi viikon lomareissulla Saaristomerellä syyskuun puolivälissä ja tilaa todellakin oli. Hangon länsipuolella laskimme koko viikon aika 8 muuta purjevenettä liikkellä. Laitureissa ja ankkuripaikoissa sai olla siis käytännössä yksikseen. Kelitkin olivat kesäiset, joten lomareissu oli todella nautittava. Alla muutamia kuvia.
2013 HTR:ssä oli 178 ilmoittautunutta osallistujaa eri luokissa eli merellä oli yön aikana taas hienosti porukkaa. Keli oli vastatuulta välillä avoimempaa ja kasuunien välissä puhdasta kryssiä.
Lähdössä koettiin jo ikävä tilanne kun Fanatic ja Victoria ajoivat melko rajun kolarin. Onneksi me ehdimme juuri väistämään kasaa, mutta jouduimme tekemään muutaman ylimääräisen kierroksen. Victoria sai tapauksen jälkeen jurylta aikanaan rangaistuksensa. Jännittävän startin jälkeen pääsimme kuitenkin kohtuu hyvissä asemissa matkaan.
Kasuunille asti ajettiin sivuvastaista / hivenen auki olevaa kryssiä. Tämä ei ole meille paras suunta, mutta pystyimme pitämään asemia kohtuullisen hyvin. Kryssille käännyttäessä tuuli oli heikentynyt noin 12 knotsiin, joten keulalle vaihdettiiin genoa. Illan pimetessä tilanteen seuraaminen kävi vaikeaksi. Pienempiä veneitä jäi taakse ja toisaalta isompia tuli takaa ohi. Tallinnan matalan jälkeen tuuli taas kiristyi, joten keulalle vaihdettiin taas fokka. Kryssi jatkui vielä Aegnalle, josta jatkettiin sivutuulta kohti maalia.
Loppusuoralla teimme muutamia virheitä. Olisi taas kerran pitänyt ajaa aluksi riittävän ylös, koska tuuli kääntyi jälleen kerran ennen maalia enemmän vastaukseksi. Jouduimme siis ottamaan ennen maalia vielä yhden vendaparin. Lisäksi loppumatkasta tehty keulapurjeen vaihto fokasta genuaan ei mennyt ihan putkeen…
Tuloksellisesta keli oli meille jo ennakkoon vaikea. Lyhyenä veneenä Shere Khan on vaikea saada kulkemaan sivutuulissa mittaluvun vaatimalla tavalla. Purjehduksessa oli varsinkin loppupuolella paljon parannettavaa, joten paikka nippa nappa yläkolmanneksessa oli varmasti juuri se mitä tästä kisasta ansaitsimme.
Tulos: 13/40
Gastit: Anna, Tytti, Antti, Pekka, Tomi
Kimmo
Viime tiistain tiistiksistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Lähtö oli ihan ok, mutta venevauhti oli kyllä pahasti kateissa kun ei päästy Expressistä ohitse. Jälkeenpäin tähän löytyi syy varmaan auki jääneestä potkurista. Kevyen kelin kryssivauhtiin tuolla ja likaisella pohjalla on melkoiset vaikutukset. Kisa pistettiin poikki Melkin kulman poijulla, juuri kun mereltä tullut saderintama toi rata-alueelle kunnolla tuulta. No saatiin ainakin purjeet kuivana pakettiin.
Tulos: 14/19
Gastit: Anna, Tytti, Pekka, Antti, Tomi
Samalla porukalla lähdetään myös tämän vuoden HTR:ään. Luvassa on ilmeisesti puhdas kryssi kisa. Tämä kyllä sopisi meille paljon paremmin kuin sivutuuli-kisa majakoiden välissä. Toivotaan siis, että tuuli kääntyy riittävästi lounaaseen illan aikana. Shere Khanin pohja pestiin myös eilen, että siitä ei löydy selityksiä, jos tulos jää vaisuksi…
Kimmo
Helsingin kaupungin valitsema urakoitsija on aloittanut Sirpalesaaren matalan ruoppaukset Sirpalesaaren eteläpuolella. SPS:n terminologiassa kyseinen matala ja sillä sijainnut tutkaheijastin on tunnettu nimellä Nauticatti eräiden takavuosina sattuneiden kommellusten takia.
SPS:n kilpailutoiminnan kannalta matalan ruoppaaminen on erittäin hienoa asia, koska töiden valmistumisen jälkeen C-rata-alueelle saadaan järkevän mittaisia ratoja lähes kaikilla tuulenesuunnilla. Kiitos Helsinki!
Lisää tietoa löytyi tällaisesta dokumenista: Sirpalesaaren Matalan Ruoppaus (PDF)
Tämän vuoden lomareissulla kävin koluamassa läpi Länsi-Viron isot ja vähän pienemmät saaretkin. Kolmen viikon reissun ääripisteitä olivat Haapsalu, Pärnu, Ruhnu ja Kuressaari. Viron saarilla on panostettu voimakkaasti pienvenesatamien rakentamiseen ja kaikissa satamissaoli veneilijän tarvitsemat peruspalvelut eli hyvät laiturit, vessat, suihkut ja sähkö. Useimmat satamat on rakennettu lauttasatamien yhteyteen, lisää tietoa löytyy esim. täältä: http://www.slmarinas.ee/.
Purjehdus Viron puolella on enimmäkseen avomeripurjehdusta, koska rannat ovat matalia ja suojaa antavaa saaristoa ei juurikaan ole. No, Shere Khan viihtyy avomerellä ja hyvin luovivana veneenä konetunteja kertyy ainoastaa pläkässä. Useammassakin satamassa tuli joku ihmettelemään, että mikä vene on kyseessä ja miten noin pieni paatti voi kryssiä noin hyvin…
Shere Khan konvertoidaan taas kisamoodin ensi viikon tiistiksiin mennessä. Vene on myös edelleen myynnissä, lisä- ja yhteystiedot löytyvät parhaiten Nettiveneestä: http://www.nettivene.com/purjevene/j/506602.
Kimmo
Säästän tällä kertaa blogin seuraajat tyhjänpäiväisiltä jaarituksilta. Suursaaren kisaraportti on tällä kertaa kuvakertomus. Kiitokset Jukalle hienoista kuvista.
Gastit: Anna, Aki, Antti, Jukka, Pekka
Tulos 4/17
Radalle ajeltaessa puhalteli kevyt itä- / koillistuuli. G1 oli ilmeinen valinta keulalle. Lautakunta liputteli uutta T-rataa. Jazz ihmetteli lippua ja huikkasimme heille vierestä ko. radan kiertomerkit. 15 minuuttia ennen starttia Porkkalan päällä makaileva pilvimassa käänsi tuulen lounaaseen ja kääntymisen aikana tuli muutamia vihaisia puuskiakin.
Lähtö tapahtui siis vastaatuuleen styyralla. Lähdössä olimme noin 10-15 sekuntia myöhässä, mutta löysimme keskeltä kohtuullisen raon. Ennen länsikeppiä jouduimme heittämään vendan ja ottamaan ainakin yhden H-veneen ja 4Playn perät. Ajoimme vähän merkistä yli, jotta pääsimme vapaisiin tuuli. Länsikepin jälkeen edellä oli enää Thetis ja Melisande, jotka olivat ottaneet selkeästi paremmat lähdöt. Tuuli aukesi lisää länteen ja meidän venevauhti oli jostain syystä paljon parempaa kuin Firsteillä. Ajoimme ensin Thetiksestä ja sitten Melisandesta yläkautta ohi fleetin kärkeen.
Tammakarin punaista lähestyttäessä harrastettiin vektorilaskentaa seuraavan legin purjevalintaa ajatellen. Päädyimme yrittämään jiippiä, mutta merkin kierron jälkeen totesimme, että kurssihan on melkein kryssiä. Spinnu nopeasti alas ja G1 ylös. Tässä hässäkässä meni luonnollisesti kallista aikaa hukkaan. Opetuksena lienee se, että 180 asteen jiippi ei ole mahdollinen…
Loppukisa ajeltiin yhden halssin kryssiä kohti Larua tuulen pudotessa Melkin kulmalla noin 5 solmun tuntumaan. Audi meni yläpuolelta ohi. Rata oli lyhennetty länsikepille ja olimme maalissa pari sekuntia ennen Viuhutarta. Lopun keveneminen oli tietenkin myrkkyä pienemmille veneille, jotka ylipäätään kärsivät kevyellä kelillä matalammasta rikistä. Meidän sijoitus tuloslistalla on näin ollen parempi, kuin itse purjehdus antaisi olettaa.
Gastit: Anna, Tytti, Antti
Tulos 7/24