Shere Khan pukeutui viime viikonloppuna taas dacroniin, rullapurjeeseen ja sai sisäänsä kaikenlaista retkeilyvarustusta, kuten esim. salongin pöydän. Kipparin siirtyessä kesäkuun avomerikisojen ajaksi taas gastiliiton jäsenistöön, Shere Khan pitää siis kilpailutaukoa aina lomakauden yli elokuun alkuun. Kevätkaudella ajettiin lähinnä viikkokisoja kohtuullisen kevyessä kelissä. Paljon opittiin ja harjoituksissa keskityttiin lähinnä manöövereihin. Lomapurjehdusten myötä kippari saa paljon kaivattuja tunteja veneen pinnassa ja sitä kautta alkaa ajaminenkin toivottavasti sujua paremmin. Lomalla ei toki jaksa keskittyä ihan niin paljoa ja purjesettikin on eri.

Kilpailuihin palataan taas elokuussa. Satunnaisia raportteja saattaa ilmestyä blogiin myös heinäkuussa jostain päin pohjoista Itämerta.