Tänään oli vuorossa ratakisaa Kytön eteläpuolella. Päivän aikana ajettiin yhteensä neljä lähtöä. Sääennuste lupaili 7-9 m/s tuulia, mutta näitä ei nähty kuin konetettaessa rata-alueelle. Ennen ensimmäistä starttia keulalle nostettiin genua, koska tuulin oli tippunut 5 m/s tuntumaan.
Kierroksia starteissa tuli niin paljon, että eriteltyä analyysia on mahdoton tehdä. Ensimmäisessä startissa ylämerkillä kahisteltiin Subwayn kanssa kun yrittävät tunkea sisäpuolelle ilman oikeuksia (tulivat ilmeisesti myöhässä starttiin kun olivat vasta täällä?). Toisessa startissa oltiin ihan ala pollalla ja otettiin vähän kontaktia Dondon kanssa, joka joutui ottamaan varaslähdön.
Kolmanteen starttiin tuuli hyytyi edelleen auringon alkaessa paistaa. Neljäs startti jäi sitten meiltä kesken kun ei päästy aikarajan puitteissa maaliin. Eli sääennusteet eivät tänään tosiaankaan pitäneet paikkaansa ja tietenkin kun viimeinen lähtö oli ohi tuli tuulta reilusti idästä. No päästiin nopeasti rantaan Epsille.
Gastit: Jali, Juho, Jukka
Tulokset: ?
Kimmo
Comments