Lauantaina kävin vakoilemassa toimintaa Ramdatan miehistössä Henry Loydissa ja sunnuntaina oltiin viivalla Shere Khanilla Saaristopurjehduksessa. Luvassa oli kevyttä keliä ja syysflunssat olivat optimoineet miehistön määränkin kevyeen keliin sopivaksi. Lähdettiin liikkeelle kolmella. Rannasta lähtiessä todettiin, että loki ei pyöri, joten ennusteet kevyen kelin vauhdista eivät olleet hääppöiset. Loki saatiin pyörimään köyden avulla. Hoskin edessä tuulta oli muutama knotsi, radaksi näytettiin C-rataa, joka kiertään Harmajan kautta Espoon saaristoon ja takaisin Lauttasaareen.

Lähtö otettiin rauhallisesti poijun päästä, josta lähti myös Casper ja Marietta. Valpuri lähti ulompaa poijun päästä, josta se pääsikin ensimmäisenä vähn parempaan tuuleen. Me jiipattiin Pihliksen rannassa ja päästiin kohtuu hyvin liikeelle kohti Husukiveä. Tuulen noustessa yli kuuden seitsemän solmun vene lähti liikkeelle, mutta pläkäkohdissa tuntui, että pysähdyimme täysin. Husukivi kierettiin neljäntenä Valpurin vetäessä joukkoa. Tämän jälkeen lähdettiin tiukkaa genaakkerikulmaa kohti Harmajaa. Tällä pätkällä saatiin kärkeä hienosti kiinni. Mariettasta ei päästy yläkautta ohi ja kulma kävi genaakkerille tiukaksi, joten vaihdoimme genoaan. Itämerkki kierrettiin edelleen neljäntenä ihan Mariettaan peräpeilissä.

Kryssillä Rysäkivelle valitsimme vasemman laidan, jossa etenimmekin ihan ok. Ohitimme Mariettan ja Valpurin, mutta Casper meni rannan kautta karkuun. Rysäkiveltä Kytölle mentiin lähes yhtä halssia, mutta juuri ennen Kytöä tuuli kääntyi päihin ja jouduimme ottamaan yhden Vendaparin. Marietta ja Valpuri jäivät tähän takkuamaan ja nykäisimme melkoisen kaulan vihreälle poijulle tultaessa.

Casper meni jo kaukana kun vetäisimme genaakerin ylös. Ennen Ådholmenia tuuli taas moinasi saarien suojassa ja Valpuri ja Marietta pääsivät lähemmäksi. Välillä saimme hyviä ”puuskia”, joissa saimme kasvatettua eroa, mutta trendi oli meille negatiivinen. Melkin punaisen kierron jälkeen vedettiin tiukka strekki genaakkerilla maaliin. Maaliintulon jälkeen katsottiin Infernojen lopputaistelu, jonka Marietta vai kotiin noin veneen mitalla. Valpuri toki voitti kisan LYS lukunsa ansiosta.

Gasteina: Jukka ja Hanna

Kimmo