Kauden ensimmäisiin Tiistiksiin ja samalla ensimmäisiin kisoihin lähdettiin vähän vajaamiehisenä. Kevätflunssa oli kaatanut osan gasteista petiin, joten miehistön lukumäärä oli kolme. Tosin koetun kaltaisessa kuviokellunnassa tälläkin jengillä pärjättiin ihan mainiosti. Lähtöalueelle ajeltaessa tuulta oli vielä ihan mukanavat 8-10 solmua, mutta rannat olivat käytännössä tyyniä. Näinpä lähtöalueelle jouduttiin tuuppaamaan vielä koneella, jotta ei oltaisi myöhästytty startista.
Ennen starttia saatiin pieni puuska, mutta siitäkin huolimatta oltiin melko kaukana viivasta paukun tullessa. Linjalla oltiin kuitenkin ensimmäisten joukossa heti Low:n perässä poijuveneen vieressä. Victoria lähti myös hyvin alempaa linjalta. Startin jälkeen tuuli virisi pikku hiljaa ja me vedettiin pitkä halssi ulos ohi länsiviitan, koska ajattelimme ulkona tuulevan enemmän. Tämä toimikin ihan hyvin, vaikka vendan aikoihin osuimme vielä johonkin reikään. Käärmesaarten rännille tultaessa Victoria krossasi vielä edestä, mutta muut olivat jääneet taakse. Vihreille kepeille tultaessa oltiin kärjessä, Audi rykäisi tässä vaiheessa alakautta ohi ja meni menojaan. Kryssillä Rönnkobbenille tuuli moinasi tasaisesta siten, että kepille tultaessa oltiin taas ihan paikallaan. Takaa tulleet ottivat kiinni ja merkinkierrossa oli melkoista ruuhkaa lähes nollavauhdissa.
Paluumatkalla saatiin joitakin puffeja hiipuvasta merituulesta ja välillä taas maaltapäin. Halsseja vaihdettiin siis välillä ihan paikoillaan keulasuunnan juuri muuttumatta. Samoin genaakkeria nosteltiin ja vaihdettiin taas genuaan useita kertoja. Välillä laskeskeltiin pitäisikö leikki jättää kesken, kun maaliin on vielä niin tuhottomasti matkaa. Victoria kuitenkin huomautti, että rataa on lyhennetty ensimmäiselle vihreälle. Sinniteltiin siis maaliin asti. Loppusuoralla leikkasimme tietysti väärään laitaan ja Victoria ehti maaliin ennen meitä. Sijoituksilla ei nyt tällaisessa pläkäkisassa ole niin väliä, mutta oli ilo huomata, että veneiden liikkuessa erityisesti alkumatkalla vauhti oli ihan kilpailukykyistä.
Tekniikasta tuli huomattua, että läppäri meni nukkumaan 30 minuutin päästä (virransäästöasetukset), joten mittaridatasta ei jäänyt paljoa analysoitavaa. Sen myös havaitsin, että GoPro tallentaa maksimissaan tunnin kerrallaan, joten sekin pitäisi muistaa välillä käynnistää uudelleen.
Gastit: Kimmo ja Jukka
Tulos: 8/19
Kimmo
Comments