Lauantaina käytiin aloittelemassa syyskauden purjehdukset Marjaniemen Purjehtijoiden järjestämässä Eestiluodon maljassa. Isossa luokassa oli mukavasti kymmenen venettä. Kirjoitetaan tästä nyt pikainen raportti näin jälkikäteen.

Lähdössä kippari oli hivenen ruosteessa ja matkaan päästii noin kolmannesta rivistä. Kohtuu hyvin saatiin kuitenkin vapaata tuulta ja pienemmät veneet alkoivat jäädä taakse. Keulilla vetivät luokan isoimmat Firstit 36.7 ja 40:nen. Ensimmäinen venda meni harjoittelun piikkiin ja jouduimme dippamaan first 31.7 Watataitin takaa.  Tämä osoittautui kohtalokkaaksi, sillä he pääsivät juuri meidän eteen ennen sivutuuliosuutta ulos Villinginluodolle. Vasta luodon kohdilla tuulen selkiytyessä pääsimme yläkautta ohi.

Kryssillä Myllärille saimme hieman kasvatettua eroa Watataitiin ja isot vetivät vähän eroa meihin. Luodon kierron jälkeen saimme genaakkerin nopeasti ylös ja pätkä takaisin veneväylälle oli kohtuullisen tapahtumaköyhä. Genaakkerin nykäistiin alas tuulen puolelta, jolla valmistauduimme jibe-settiin seuraavalla merkillä. Eteläpoijulle mentiin lähes yhtä halssia, jouduimme ottamaan vain yhden korjaavan vendan juuri ennen merkkiä.

Seuraava lenssipätkä oli myös lähes yhtä halssia. Ajoimme aika syvään, ehkä jopa liian syvään, koska kärkiveneet vetivät tässä lisää kaulaa. Myöskään Watataitiin ei silmämääräisesti saatu eroa. Sade rintama saavutti meidät tässä vaiheessa ja tuuli nousi nopeasti 16-18 solmuun. Annoin käskyn vaihtaa keulalle fokan, mutta tämä osoittautui virheeksi. Alamarkin kierton jiipin kautta meni hienosti, mutta kun lähdimme takaisin sisään saaristoon tuuli putosi selkeästi alle 10 solmun. Matkaa oli kuitenkin sen verran vähän jäljellä, että kuorivaihdon häslingissä olisi luultavasti myös hävitty niin paljon aikaa, että vaihto ei kannata.

Maalisuoralle saatiin vielä genaakkeri vetoon. Maalissa oli jo selvää, että ero Watataitiin ei tulisi riittämään. Tuloksena siis kakkossija, kuten viime vuonnakin.

Tulos 2/10

Gastit: Jukka, Fredi, Hanna