Vihdoin vähän tuulisempaa keliä myös kilpailupäiväksi: lounaasta noin 6 m/s. Keulelle valittiin fokka. Lähtö oli ihan ok, vähän jouduttiin himmailemaan ennen linjaa, mutta loppussa päästiin vähän laskemaan ja saatiin sitä kautta vauhtia. Alapuolelta lähti Casper ja yläpuolelta Penelope (First 31.7). Casper kulki yhden halssin kyrssin Koirakarille vähän parempaa vauhtia ja pääsi nousemaan meidän edelle. Fleetin alta ajanut iso risteilijä sekoitti tuulet Pihliksen ja Melkin välissä, jolloin myös Penelope sain Genualla hivenen paremman vauhdin ja nousi rinnalle. Tuulen taas selkiytyessä pääsimme kuitenkin vielä Penelopelta vähän karkuun ja kierrettiin Koirakari toisena. Genaakkeri nousi pienen sähellyksen seurauksena ja alkoi jiippailu kohti Husukiven poijua.
Lenssillä Penelope pystyi ajamaan spinnulla alemmas meidän leikkaillessa vauhtia. He saivat sisäpaikan alamerkin kiertoon. Me nostettiin fokka hieman liian aikaisin ja genaakkerin lennättäminen meni vaikeaksi. Genaakkeri pudotettiin suojan puolelta valmiiksi seuraavaa nostoa varten. Merkin kierrossa oltiin ihan Penelopen peräpeilissä ja epäröidessäni onko keulapuomi jo sisällä en uskaltanut nostaa yläpuolelle. Välillä näytti , että saamme tarpeeksi vauhtia ja pääsemme Penelopen ohi alakautta. Lopulta jouduimme laskemaan hivenen, jotta mahduimme heittämään vendan. Penelopen kanssa sattui kryssilla paara tilanne, jossa meidän olisi siis pitänyt väistää. Yritin laskea maltillisesti alapuolelta, mutta purjeita ei löysätty tarpeeksi. Lopulta jouduimme heittämään hätävendan, jossa hävittiin tietysti rutkasti. Pahoittelut Penelopelle ylimääräisistä sydämentykytyksistä.
Koirakarille tultiin järjesteyksessä Casper, Penelope, me, Low:n tullessa jo yllättävän lähellä perässä. Me kiskaistiin Koirakarin kierron jälkeen heti genaakkeri ylös Penelopen jatkaessa Genualla. Kulma oli meille loistava ja loki pyörähteli 8-9 solmun vauhteja. Penelope ohitettiin alakautta, joten maaliin tultiin toisena.
Kevyiden kelien jälkeen jo keskituulikin paljasti, että veneen käsittelyssä ja manööveissä on vielä parantamisen varaa, jotta pystyttäisiin keskittymään enemmän kilpailemiseen ja taktiikkaan. Toisaalta mukana oli taas uusia käsipareja, joten siihen nähden kisa meni ihan hyvin.
Tulos: 5/12
Gasteina: Katariina, Jukka, Tuomo, Petri ja Markus
Kimmo
Comments