Kirjoitetaan tästäkin nyt lyhyt rapsa, vaikka kisa meni melkoiseksi sohlaukseksi. Keli oli purjeita nostaessa vielä melko reipas 17-19 solmua, mutta tuuli hyytyi melko nopeasti. Kisan aikana käytiin pari kertaa alle 10 solmunkin. Alussa keulalle nostettiin fokka, jolla vedettiin koko kisa tuulen hyytymisestä huolimatta. Köliveneiden lähdössä oli meidän lisäksi kaksi H-venettä ja yksi HSS:n matchrace centerin Elliot.

Otettiin ihan ok lähtö, mutta rata-alueella olevan karikon takia jouduttiin heittämään melkein heti venda ja väistämään Elliottia perän takaa. Ylämerkin (vihreä poiju Pihliksen nurkilla) kiertämisen jälkeen nykäistiin genaakkeri ylös vain todetaksemme, että muut kiersivät sen toisen vihreän poijun. Genaakkeri alas ja sivuvastaista oikealle merkille. Kierreltiin sitten rataa ajaen takaa H-veneitä, jotka saatiin kiinni ennen viimeistä ylämerkkiä. Ratasähläilyn kruunasi se, että emme kiertäneet viimeistä alamerkkiä ja ajoimme väärin maaliin. Ei siis tulosta tästä kistasta, mutta hyvää manööveriharjoitus saatiin kuitenkin…

Gasteina: Pekka, Jukka ja Ville

Kimmo