Luokkamestaruuskisoja edelsi ankara miehistön metsästys. IRC-porukan myötävaikutuksella saatiin kuitenkin sen verran porukkaa kasaan, että päästiin radalle. Allekirjoittanut oli parhaiten veneen tuntevana siirtynyt keulagastin tehtäviin. Pinnaa heilutteli Jali ja keskigastina oli Juho. Kolmella siis mentiin. Perjantaina oli vuorossa pitkä ”avomeri”, jossa rata kuitenkin kierteli enimmäkseen saaristossa. Startti oli Melkin ulkopuolelta. Lähtö oli lenssiä paaralla, josta seurauksena oli melkoista härdelliä poijun päässä. Lähdön jälkeen nykäistiin genaakkeri vetoon ja kulma kohti Gråsaa oli meille suotuisa. Isot veneet menivät menojaan, mutta saimme hyvin pidäteltyä muita takana. Gråsan paikkeilla viimeisimmätkin kampasivat ohi ja otimme paikkamme fleetin hännillä.

Gråsalta Ulkomatalalle kurssi hieman aukesi ja tuuli oli kevyttä. Ulkomatalalla heitettiin jiippi, laskettiin genaakkeri ja lähdettiin kryssille. Keulalle oli nostettu pienen miehistöpainon takia fokka, mutta se vaihdettiin pian kuorivaihdolla genuaan. Trutkobbinille tultaessa keli keveni vain muutamaan solmuun. Kuorivaihdossa olin onnistunut saamaan fallit sen verran ristiin, että jouduttiin ensin laskemaan genua, ennenkuin saatiin genaakkeri ylös. Kevyessä kelissä kohti Kytöä jouduttiin leikkaamaan rajusti, mutta ei meno edessäkään kovin vauhdikkaalta näyttänyt.

Kytön jälkeen tuuli hivenen nousi ja vihreälle jääpoijulle päästiin ajamaan mukavassa tuulessa. Kärki tuli vastaan järjestyksessä Luna, Two Fast, D ja Carisma. Merkillä tiputettiin genaakkeri ja lähdettiin kryssimään takaisin. Alussa saatiin hyvä shifti pohjoiseen ja päästiin lähes kohti Kytöä. Hiljakseen tuuli kuitenkin kääntyi takaisin. Kytön kierron jälkeen tuuli nousi jo noin 12:sta solmuun, mutta ajoimme loppuun asti genualla. Lopussa näytti, että olisimme jääneet muista peräpään veneistä liian paljon, mutta tuloset kertoivat, että kokonaisuudessaan kisa meni ihan ok.

Tulos: 7/15