Illaksi oli ennustettu reippaampaakin tuulta, mutta lopulta tuuli pyöri melko tasaisesti 14 solmun tuntumassa. Radaksi oli valittu D, joka kiertää Rysäkarin ja Espoon edustan kautta lenkin takaisin Kopun edustalle. Tuuli oli etelän puolelta, mutta lähtölinja oli melkoisen vino. Välillä näytti, että linjasta olisi useamman veneen vaikea päästä rinnakkain ylitse styyralla, mutta ennen starttia tuuli shiftasi hivenen lounaaseen. Taktiikkana oli tulla suunnilleen keskeltä linjalle, jotta ylinostamisen vaaraa ei syntyisi ja tuota keittoa voisi päästä tarjoamaan jollekulle toiselle. Muuten hyvä suunnitelma, mutta viimeinen lenkki alaspäin oli liian pitkä ja myöhästyimme startista taas luvattoman paljon. Onneksi meille aukesi nopeasti tilaa heittää jonkun H-veneen perässä paaralle ja vapaisiin tuuliin.
Startin jälkeen ajettiin pitkä halssi käärmesaarille, jossa heitettiin venda. Vendan jälkeen klaarattiin helposti länsiviitta ja iso osa pienen lähdön fleettiä oli radan vasemmassa reunassa. Sieltä ehti meidän eteen vain yksi Albin Express (Kira?). Alapuolle tuli pari First 31.7:aa, muut olivat jo kauempana takana. Albin heitti vendan suoraan meidän eteen, mutta koska kurssi oli suoraan kohti Melkin kulmaa ei vendakaan tuntunut hyvältä. Löysättiin vähän skuutteja ja laskettiin alakautta ohi. Melkillä jouduttiin kuitenkin tekemään yksi lyhyt tikki ylöspäin, jotta päästiin kiertämään pohjoispoijulle.
Yhden halssin kryssillä rysäkarille vedettiin etumatkaa oman lähtöryhmän veneisiin ja Audi alkoi lähestyä. Rysäkarin eteläviitalla jouduttiin tekemään pieni vekki ylöspäin, mutta täälläkin oltiin siis vielä fleetin kärjessä. Rysäkarilla Audi meni menojaan ja nosti ohituksen jälkeen spinnun. Me katselimme tuulikulmaa ja tuulen nopeutta ja päätimme odottaa vielä hetken. Ajoimme pientä yläbanaania Rönnkobbenia kohti ja vähän ennen sitä nostimme genaakkerin. Klaarasimme luodon, mutta parissa puuskassa pidon menettäminen peräsimestä oli todella lähellä. Jälkikäteen voi miettiä olisiko genaakkeri kuitenkin pitänyt nostaa aiemmin…
Stora Ådholmenia kohti edettiin jiippaille. Tuulessa oli saaren lähellä isoja reikiä, mutta taisimme selvitä niistä kohtuu hyvin. Takaa lähestyi Spirit of Juniper ja Nerissa. Spirit ajoi alakautta ohi käärmesaarten rännissä, mutta Nerissa jäi jonnekin kauemmaksi ilmeisesti saarten takana olevan kevyemmän tuulen takia. Punaisella kepillä heitettiin viimeinen jiippi ja loppusuoralla ei ihmeitä tapahtunut.
Hyvä ja ehjä purjehdus koko miehistöltä. Mittareiden kalibrointiin pitää vielä kiinnittää enemmän huomiota, jotta päästäisiin oikeasti ajamaan targettaja vastaan. Pidemmillä halsseilla keskituulella päästiin mukavasti kokeilemaan trimmien vaikutusta venevauhtiin. Omalta kohdalta huomaa hyvin, että jos keskittyminen ajamisesta herpaantuu vähänkään johonkin muuhun, niin se näkyy välittömästi vauhdissa. Pitäisi vaan pystyä sulkemaan kaikki mahdolliset häiriöt pois mielestä kun pitelee pinnaa kädessään.
Gasti: Jukka, Pekka, Fredi ja Kimmo
Tulos: 10/19
Kimmo
Comments