Shere Khan Sailing Team

J-92 "Shere Khan" bloggaa täällä…

Browsing Posts published by shere.khan

Kauden ensimmäisiin Tiistiksiin ja samalla ensimmäisiin kisoihin lähdettiin vähän vajaamiehisenä. Kevätflunssa oli kaatanut osan gasteista petiin, joten miehistön lukumäärä oli kolme. Tosin koetun kaltaisessa kuviokellunnassa tälläkin jengillä pärjättiin ihan mainiosti. Lähtöalueelle ajeltaessa tuulta oli vielä ihan mukanavat 8-10 solmua, mutta rannat olivat käytännössä tyyniä. Näinpä lähtöalueelle jouduttiin tuuppaamaan vielä koneella, jotta ei oltaisi myöhästytty startista.

Ennen starttia saatiin pieni puuska, mutta siitäkin huolimatta oltiin melko kaukana viivasta paukun tullessa. Linjalla oltiin kuitenkin ensimmäisten joukossa heti Low:n perässä poijuveneen vieressä. Victoria lähti myös hyvin alempaa linjalta. Startin jälkeen tuuli virisi pikku hiljaa ja me vedettiin pitkä halssi ulos ohi länsiviitan, koska ajattelimme ulkona tuulevan enemmän. Tämä toimikin ihan hyvin, vaikka vendan aikoihin osuimme vielä johonkin reikään. Käärmesaarten rännille tultaessa Victoria krossasi vielä edestä, mutta muut olivat jääneet taakse. Vihreille kepeille tultaessa oltiin kärjessä, Audi rykäisi tässä vaiheessa alakautta ohi ja meni menojaan. Kryssillä Rönnkobbenille tuuli moinasi tasaisesta siten, että kepille tultaessa oltiin taas ihan paikallaan. Takaa tulleet ottivat kiinni ja merkinkierrossa oli melkoista ruuhkaa lähes nollavauhdissa.

Paluumatkalla saatiin joitakin puffeja hiipuvasta merituulesta ja välillä taas maaltapäin. Halsseja vaihdettiin siis välillä ihan paikoillaan keulasuunnan juuri muuttumatta. Samoin genaakkeria nosteltiin ja vaihdettiin taas genuaan useita kertoja. Välillä laskeskeltiin pitäisikö leikki jättää kesken, kun maaliin on vielä niin tuhottomasti matkaa. Victoria kuitenkin huomautti, että rataa on lyhennetty ensimmäiselle vihreälle. Sinniteltiin siis maaliin asti. Loppusuoralla leikkasimme tietysti väärään laitaan ja Victoria ehti maaliin ennen meitä. Sijoituksilla ei nyt tällaisessa pläkäkisassa ole niin väliä, mutta oli ilo huomata, että veneiden liikkuessa erityisesti alkumatkalla vauhti oli ihan kilpailukykyistä.

Tekniikasta tuli huomattua, että läppäri meni nukkumaan 30 minuutin päästä (virransäästöasetukset), joten mittaridatasta ei jäänyt paljoa analysoitavaa. Sen myös havaitsin, että GoPro tallentaa maksimissaan tunnin kerrallaan, joten sekin pitäisi muistaa välillä käynnistää uudelleen.

Gastit: Kimmo ja Jukka

Tulos: 8/19

Kimmo

Kelluntaa kohti lähtöviivaa joskus lähdön tienoilla

Victoria krossaa vielä edestä ennen Käärmesaarten punaista

Audi rykäisi alakautta ohi vihreiden välissä

Tänään lähdettiin heti aamusta ulos Pekan ja Annan kanssa tarkoituksen kalibroida mittarit. Viime kesänä jouduttiin lokin kalibrointi säätämään maksimiin, syyksi paljastui muutama näkki lokin siipipyörässä. Tänä keväänä siipipyörän puhdistuksen jälkeen loki näyttikin sitten aika hurjia lukemia.

Lokia kalibroitiin ensiksi ihan manuaalisella menetelmällä eli ajamalla paria poijun väliä ja vertaamalla GPSin ja tripin lukemia. Myös sähkökompassi kalibroitiin heittämällä muutamat ympyrät.

Tämän jälkeen nostettiin purjeet ja aloitettiin kalobrointi Nexus Race softan avulla. Lokin kalibrointiin löytyy metodi, jossa ajetaan pari halssia kryssiä ja sen jälkeen lasketaan suoraan myötätuuleen. Tämän metodin pitäisi kompensoida se, että lokianturi ei ole ihan keskilinjalla.

Tuulimittareiden kalibrointiin löytyy samantapainen metodi. Tämä ajettiin pari kertaa läpi ja nyt kryssillä AWA ja TWA alkoivat näyttämään järkeviä lukemia (joita ei mittaristosta ole vielä tähän mennessä saatu pihalle). Pieni heitto halssien välille vielä jäi, mutta läppärin akun loppumisen myös tähän pitää paneuta vielä myöhemmin.

Kimmo

Pekka ja Nexus Race kalibrointi

F18 katit kisaamassa Melkillä

Avomeripurjehtijoiden LYS-aktiivit paiskivat näköjään hommia yöt läpeensä. Eilen oli sähköpostiin kolahtanut 01:36 tieto, että Shere Khanin LYS-todistus on valmistunut. Uuden FinLYS säännön mukaisessa taulukossa oleva J/92 on varustettu spinaakkerilla, joten genaakkerilla ajavat veneet tarvitsevat LYS-todistuksen. Luku on kuitenkin siis sama molemmissa tapauksissa.

Shere Khanin FinLYS todistus löytyy täältä: http://www.avomeripurjehtijat.fi/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=171

LYS todistus tuli kreivin aikaan, koska Tiistikset alkavat tulevana tiistaina.

Kimmo

Eilisen harjoituksen päätteeksi kävin vielä miehistön suosiollisella avustuksella viemässä tutkaheijastimen mastoon katsastusta varten. Tämä hommahan piti tietenkin kuvata GoProlla, uudet lelut on sitten kivoja.

Kävin eilen kiristämässä rikin ja tänään lähdettiin porukalla ensimmäisiin harjoituksiin. Ennen ulosmenoa pistettiin latat ja skuutit paikoilleen rannassa. Harjoituksen tarkoitus oli tarkistella, että veneessä kaikki pelaa talven jäljiltä, sekä muistella eri manöövereita rauhalliseen tahtiin. Ulkona oli mukavasti keliä, noin 12-15 solmua lounaasta ja hieno aurinkoinen keli. Eihän siellä vielä tähän aikaa keväästä kovin lämmintä ollut. Heitettiin muutama lenkki kryssi-lenssiä Pihlajasaaren itäpuolella. Vesillä näkyi muitakin aktiivisia purjehtijoita, ainakin yksi J-80 ja yksi X-99 ulkoiluttivat myös myötätuulipurjeita.

Alla muutamia kuvakaappauksia takakaiteessa pyörineestä GoPron videosta. On muuten hyödyllistä katsella noita videoita jälkikäteen. Itse pinnamiehenä näkee selvästi milloin jiipeissä on ajoitus kohdallaan ja milloin taas ihan pielessä.

Gastit: Anna, Pekka, Jukka, Fredi

Kimmo

Kryssiä 12-15kn tuulessa

Jiipeissä alkoi ajoituskin jossain vaiheessa sujua

Fredi pumppaa isoa

Shere Khan laskettiin tänään (la 30.04.2011) vesille Verkkosaaresta. Matkalla Sirpalesaareen autoin epäonnista moottoriveneilijää hinaamalla hänet Pohjoisrantaan. Ilmeisesti pakoputki oli haljennut, moottoriongelmia joka tapauksessa. Kurja tapa aloittaa uusi kausi. Sirpalesaaressa seuraan liittyi Jukka ja Pekka, joiden kanssa nostettiin masto ja pantiin suurin osa juoksevasta rikistä paikoilleen.

Epäonninen moottoriveneilijä

Kimmo

Kävin tänään kiinnittämässä uuden VHF antennin kunnolla mastoon. Viimeksi saatiin vasta johto vedettyä maston sisään ja paikka mallinnettua jesarilla. Tein mastoon ruuvinreiät ja niihin kierteet kierretapeilla. Onneksi paketissa oli kaksi tappia, koska ensimmäinen meni harjoitellessa poikki. Nuo karkaistut terät ovat kyllä kovia, mutta uskomattoman herkkiä katkeamaan. Kuvia katsellessa tuli mieleen, että johto pitäisi vielä teipata kiinni toppiin, jotta se ei liuhu valtoimenaan. Ilmanvastuskin pienenisi….

Sirpalesaaressa käynti oli myös kevään ensimmäinen veneilyretki. Jos nyt yhteysaluksella tehtyä parin minuutin ylitystä voi veneilyksi kutsua 🙂 Merisatamassa oli jo reilut viisi purkkaria vesillä ja mastot pystyssä…

Kimmo

Antenni kiinnitettynä

Ensimmäiset veneet on jo vesillä

Kävin tänään vielä veneellä tekemässä viimeistelyhommia ennen vesillelaskua. Hioin vielä kölin vesihiomapaperilla. Lisäksi nostin tassut ylös kyljille, jotta sain maalattua pohjan myös tassujen alta. Nämä kohdat pitää käydä vielä sipaisemassa sileäksi joku ilta.

Kyljet käsittelin vielä Autoglymin high glossyllä, kyllä kiiltää…

Keskiviikkona tehdään runkokatsastus, jonka jälkeen Shere Khan pääsee taas oikeaan elementtiinsä.

Tassujen aluset

Kylki kiiltää

Sää suosi tänään pidettyä pohjan hiomistalkoita. Messissä oli allekirjoittaneen lisäksi Jukka, Juuso ja Fredi. Myös Pekka kävi pyörähtämässä, mutta keskittyi lähinnä valokuvien ottamiseen 🙂 Pohja saatiin kertaalleen sipaistua läpi 180:llä vesihiomapaperilla. Lisäksi jo aiemmin aloitettu peräsin saatiin käsiteltyä jo lopulliseen kuosiinsa nelisatasella. Hommaa vaikeuttaa huomattavasti se, että telakalla ei ole vielä juoksevaa vettä. Hiominen tehtiin kannetun veden voimalla, mutta välillä olisi hyvä päästä pesemään pohja kunnolla, jotta käden jälki alkaisi näkymään paremmin.

Jukka vahasi kyljet vesilinjan yläpuolelta. Lisäksi muita pienempiä juttuja oli mantookipehmusteiden asentaminen myös gastiliiton istumapaikoille (loppuu se valitus…), sekä narujen virittely keulaan, jotta kannella olevat purjeet pysyvät paremmin kyydissä.

Kimmo

Sotkuista hommaa

Jukka kylkien kimpussa

Mantookipehmusteet

Avovesi lähestyy laskupaikkaa

Avomeripurjehtija on julkaiseet 2011 kansallisen LYS taulukon. J/92 löytyy taulukosta samalla luvulla kuin viime vuonna, mutta taulukossa on mitat vain spinaakkerivarustukselle. Mehän ollaan ajeltu pelkästään genaakkerilla, joka on J/92:sen ”perusvarustus”. Pitää vielä vähän selvitellä, mutta taitaa mennä LYS todistuksen hakemiseksi…

Powered by WordPress Web Design by SRS Solutions © 2025 Shere Khan Sailing Team Design by SRS Solutions