Eilen käytiin Sirpalesaaren ulkopuolella harjoittelemassa manööveitä genaakkerilla. Kokemus oli uusi meille kaikille, koska kukaan ei ollut aiemmin ajellut veneellä, jossa on keulapuomi. Allekirjoittaneella on tosin kokemusta asymmetrisistä, jota ajetaan spinnupuomilla ja siinähän piuhoja on vielä vähän enemmän. Sää oli paljon ennakoitua mukavampi, aurinko paistoi ja sadepilvet roikkuivat dramaattisen näköisinä kaupungin päällä koko illan ajan. Tuulta oli 4-5 m/s lännestä.
Rannassa käytiin perusasiat genaakkerin rikaamisesta läpi, mutta siinä on tunnetusti vähän hankala visualisoida tilanteita, koska kaikki purjeet on alhaalla. Sitten lähdettiin vesille. Ensimmäinen nosto yritettiin tehdä tack-line kaiteen välissä, mutta kun siitä selvittiin, niin nostot ja laskut menivät ihan mallikkaasti. Harjoiteltiin jiippejä sekä puomin ja keulastaakin välistä ”sisäkautta”, että ”ulkokautta (jälkimmäinen lähinnä sen takia, että joskus piuhat sattuivat menemään niin). ”Sisäkautta” on noissa keleissä selkeästi helpompi ja nopeampi. Genaakkeri laskettiin aina keulaluukuun, mikä tuntuu toimiva hyvin. Pari kertaa tosin piuhat saatiin menemään jotenkin ristiin fokan skuuttien kanssa. Mulla ei ole ihan täyttä kuvaa mitä näissä tilanteissa meni pieleen, joten sitä pitää vielä analysoida seuraavalla kerralla.
Assyja tuli veneen mukana kaksi, Norhtin tekemä oli selkeästi pienempi, litteämpi ja vanhempi kuin Webari, joten ei ole epäselvää mikä on ykköspurje
Gasteina: Eeva, Katariina, Pekka ja Jukka
Kimmo
Comments