Kahju Sailingin kautta aikojen ensimmäinen vuokravenereissu tehtiin maaliskuun alussa Kreikaan. Millä tahansa grande largella ei kuitenkaan oltu liikkeellä, vaan me vuokrattiin todellista ranskalaista avomeripursien osaamista edustava Pogo 12.50. Vene on siis Class 40 luokan pohjalta tehty nopea cruiseri. Veneessä on siis kaikki nykyaikaisen matkaveneen varustukset, toki sisätilat ovat pelkistetyt ja painoa säästetty joka paikalla missä vaan mahdollista. Veneessä on kääntököli. Purjehdittaessa köli lasketaan lähes kolmen metrin syvyyteen, mutta satamissa ja ankkurilahdissa syvyys voidaan tiputtaa alle 1,5 metriin.
Vaikka purjepinta-alaa oli fat-top isopurjeen ansiosta riittävästi, niin silti vene oli hämmästyttävän helppo purjehtia. Kunhan vain ensin tottui peräsinpinnaan, jossa ei ollut painetta missään tilanteessa käytännössä ollenkaan. Ohjaus oli jopa aluksi jäykän tuntuinen. Tuntuma johtuu tuplaperäsimistä eli pinna oli kytketty peräsinten kvadrantteihin vähän ruorijärjestelmän tapaan. Toisaalta paineeton ja vänkäämätön ohjaus on hyvä myös autopilotille, jolla tällaista venettä enimmäkseen ajetaan. Me tosin ei maltettu paljon pilottia käyttää vaan ajeltiin manuaalisesti.
Isopurjeessa oli kolme reiviä, joista 1. ja 2. käytettiin kohtuullisen kovatuulisen viikon aikana. Keulalla oli noin 110% fokka ja lisäksi irrotettavaan välistaagiin nostettava staysail. Välistaagi oli dyneemaa ja sille oli kiristystalja ankkuboksin sisällä. Kun taljaa kiristettiin vielä vinssillä, niin staagiin saatiin kaikille keleille riittävä jännitys. Staysail olisi ollut vielä reivattavaa mallia eli siinä oli toinen halssi ja skuutti rinkula noin metrin verran alaliikin yläpuolella. Käytännössä sitä voi siis käyttää lähes myrskyfokkana. Veneen rikaus ja heloitus olivat ensiluokkaista laatua. Myös rungon ja kannen jäykkyyden melkein tunsi, kun kovemmalla kelillä kiristi keulapurjetta pauke oli melkoinen.
Mukana: Kimmo, Anna, Tytti, Aki, Jukka, Tomi
Kimmo
Alla video ja kuvia reissusta: