Avotilan pöytä – Osa 3

Tämäkin projektin on nytkähdellyt hitaasti eteenpäin. Varsinainen pöytälevy on nyt valmis, vielä pitää työstää ja lakata kiinnitysrimat ruoritolppaan.

Saranoiden ruuvaaminen ohueen levyyn aiheutti vähän päänvaivaa. Päädyin katkaisemaan ruuvit, jotta pystyin käyttämään riittävän paksuja ruuveja. Lisäksi laitoin vielä puuliimaa vahvistamaan liitosta. Lakkauksen aikana klaffit tuntuivat pysyvät tukevasti paikoillaan.

Ruuvien kärjet katkaistaan, jotta voidaan käyttää riittävän paksuja ruuveja.

Ruuvien kärjet katkaistaan, jotta voidaan käyttää riittävän paksuja ruuveja.

Katkaistuille ruuveille pitää porata riittävän ryvät reiät. Liima varmistaa pitävyyden.

Katkaistuille ruuveille pitää porata riittävän ryvät reiät. Liima varmistaa pitävyyden.

Ensimmäinen lakkakerros

Ensimmäinen lakkakerros

 

Ja toisen lakkakerrokset jälkeen

Ja toisen lakkakerrokset jälkeen

Avotilan pöytä – Osa 2

Pöytälevy ja klaffit olivat nyt oikean kokoiset, joten seuraavaksi oli vuorossa sarana upotusten jyrsiminen. Youtubesta olen katsellut muutamia videoita puu-upotusten tekemisestä. Niistä opin niksin, jossa upotuksen rajat tehdään aluksi terävällä mattopuukolla. Sen jälkeen yläjyrsimellä saa jyrsittyä helposti rajojen mukaan piirroksen mukaisen kolon.

Jyrsimisen jälkeen liimasin klaffien raunalistat paikoilleen. Puristimia riitti juuri yhteen klaffiin kerrallaan.

Terävällä mattopuukolla tehdään leikkaukselle rajat

Terävällä mattopuukolla tehdään leikkaukselle rajat

Yläjyrsimellä tehdään kolot oikeaan syvyyteen rajoja noudattaen

Yläjyrsimellä tehdään kolot oikeaan syvyyteen rajoja noudattaen

Valmis kolo, jossa syvennykset saranamekanismille

Valmis kolo, jossa syvennykset saranamekanismille

Jyrsimisen jälkeen reunalistat voidaan liimata paikoilleen

Jyrsimisen jälkeen reunalistat voidaan liimata paikoilleen

Kun laitoin klaffit ja pöytälevyn rinnakkain paljastui paha moka! Yhden saranan kolot olivatkin väärässä paikassa. Hetken mietittyä ymmärsin mitä oli tapahtunut. Olin mitannut klaffien päästä 10cm, johon saranan ulkoreuna piti osua. Yhden saranan kohdalla olinkin laittanut väärän reunan merkkiin. Enkä ollut huomannut virhettä edes silloin kun piirsin klaffin kolon avulla merkit varsinaiseen pöytälevyyn. tuohon se kun pitää laittaa, koska muutoin koko homma pitäisi aloittaa alusta. Harmittaa…

Etsi kuvasta yksi virhe!

Etsi kuvasta yksi virhe!

 

Avotilan pöytä – Osa 1

Melianissa on joskus ollut avotilassa pöytä, mutta se on hävinnyt aikojen saatossa. Etsiskelin netistä mallia minkälainen pöytä olisi paras ja törmäsin tähän upeasti tehtyyn pöytään:

https://seabrooksailing.wordpress.com/2011/08/12/cockpit-table-and-labor-day-cruise/

Erityisesti nostomekanismi on yksinkertaisuudessaan nerokas. Eli tältä pohjalta lähdin yrittämään suunnilleen samanlaista pöytää Melianin ruoritolppaan. Tiikit ostin Biltemasta, rakentamisessa mennään pitkälti käsityökaluilla, joka vähän rajoittaa tekemistä (pöytäsirkkeli ja tasohöylä olisivat tällaisissa hommissa kova juttu). Pöydän kokoa pituussuunnassa rajoittaa sitloodan pohjalle tuotu ison skuutti, jonka ploki tulee kohtuullisen lähelle ruoritolppaa. Eli sille pitää jättää riittästi tilaa. Toisaalta ei tällä pöydällä mitään iso dinneriä olekaan tarkoitus pitää.

Pöytälevyn liimaus kahdesta leveästä tiikkilaudasta.

Pöytälevyn liimaus kahdesta leveästä tiikkilaudasta.

Päätylistojen liimausta

Päätylistojen liimausta

 

Edelleen päätylistoja

Edelleen päätylistoja

Malli ja koko alkaa hahmottua

Malli ja koko alkaa hahmottua

Käsityökaluilla mennään

Käsityökaluilla mennään

Klaffikannen palikat höylätty ja sahattu

Klaffikannen palikat höylätty ja sahattu