Melianiin on talven aikana saatu toimiva ankkuripeli, sekä kumijolla ja perämoottori. Niitä piti tietysti lähteä kokeilemaan ja mielellään sellaiseen paikkaan, jossa ei olla aiemmin käyty. Viron puolella Pakrin saaret vaikuttivat historian puolesta kiinnostavalta kohteelta. Ankkuripaikka ei olisi välttämättä kovinkaan suojainen, erityisesti pohjoisilla tuulilla se olisi tod. näk. erittäin rauhaton. Helatorstai avulla saatiin aikaiseksi pitkä viikonloppu, jonka aikana Pakria lähdettiin valloittamaan. Lähtö oli sovittu keskiviikkoillaksi, mutta kevätmyräkkä pyyhkäisi juuri silloin Suomenlahden yli, joten lähtö siirrettiin aamuun.
Aamulla tuuli oli edelleen melko navakkaa mutta lähdimme kryssimään kohti Viroa. Tarkoituksena oli mennä suoraan katsomaan ankkuripaikkaa tai mahdollisesti Lohusaluun. Tuuli oli vieläkin ennusteita kovempi (12-14 m/s), joten meno oli aika rankkaa. Lisäksi keulan ankkurilaatikon poistoletku ei toiminut kunnolla, joten ankkuboksi oli täynnä vettä. Naissaaren itäpuolella päätimme mennä Naissaaren satamaan yöksi ja jatkaa matkaa aikaisin aamulla. Seuraavana päivänä kryssi länteen jatkui edelleen kohtuullisen navakassa tuulessa. Väike-Pakrin saaren itäpuolelle saavuttiin iltapäivällä noin kolmen aikaan. Saaren yli tuleva tuuli oli edelleen melko puuskaista, mutta ennusteen mukaankin jo laantumaan päin.
Menomatkan kryssiä…
Pakrin niemimaa, majakka ja tuulimyllyt näkyvät kauas Suomenlahdelle.
Ankkuroinnissa huomattiin, että ankkuripelin käyttökytkin oli saanut melkoisia kosteusvaurioita. Nappuloista ei välillä tapahtunut mitään ja välillä taas kejua juoksi solkenaan ilman, että mitään nappeja oli pohjassa. No, ankkuri saatiin alas noin 7 metrin vedessä, rantaan matkaa ehkä 200 metriä. Jollan pumppaus ja vesillelaskut suoritettiin keulakannelta. Tehtiin lyhyt tutustumismatka saareeen Väike-Pakrin vanhalle kirkolle ja madaltuneeseen satamalahteen.
Tästä kuvakulmasta näyttää, että Melian on ankkurissa puolessa välissä lahtea. Todellisuudessa matkaa oli ehkä parisataa metriä.
Rantautumiskalusto
Väike-Pakrin, ruotsiksi Lilla-Rågön kirkosta oli jäljellä torni ja hautausmaa.
Lauantaina tehtiin pitkä koko päivän kävelyretki saaren länsi- ja pohjoisrannoille. Alunperin oli tarkoitus käydä myös pengertietäpitkin myös Suur-Pakrilla, mutta menomatkam vastatuuliin tuhrautuneen ajan takia se jätettiin välistä. Väike-Pakrin saarella luonto on aika erilaista kuin mihin tällä puolella lahtea on totuttu. Saari on pitkälti kosteita ryteiköitä sekä avoimia nummia ja niittyjä. Lintuja oli todellan paljon ja paikka olisikin varmasti lintubongareiden paratiisi. Pohjoisrantaa hallitsee korkea rantapenkka, jonka päältä on huikeat näkymät avomerelle.
Meri rapauttaa saaren pohjoisrannan jyrkännettä, josta on pudonnut isoja lohkareita mereen. Lopulta lohkareetkin hioutuvat hiekaksi, joka valuu mereen.
Historiallisia kerrostumia on useita. Vanhasta ruotsinvirolaisesta asutuksesta on jäljellä lähinnä kivijalkoja ja vanha kirkon torni sekä hautausmaa. Neuvostoarmeija on pitänyt majaa saarella toisen maailmasodan ja Viron itsenäistymisen välisen ajan. Tämänkin ajanjakson aikana rakennetut rakennukset ovat jo pelkkiä kivijalkoja tai raunioituneita rakennuksia, tykkiasemia jne. Saarella näytti olevan yksi asuttu maatila, jonka lehmät vaeltelivat saarella vapaana muutamana laumana.
Vanhalla kasarmilla oli raunioituneita rakennuksia. Näyttävimpänä vanhan tulenjohtotorni.
Tornissa oli vielä jäljellä Neuvostoarmeijan ohje nassen ja suojapuvun käytöstä.
Saaren välissä on Neuvostoarmeijan rakentama pengertie ja pari siltaa, joista ainakin toinen oli kunnostettu hiljattain. Taustalla Suur-Pakri.
Alun vastoinkäymisistä huolimatta Pakrin saaret saavutettiin ja Väike-Pakri päästiin koluamaan melko perusteellisti.
http://pakrisaared.ee/ sivulta löytyy lisää tietoa Viroksi, sekä PDF kartta, johon on merkitty polut, tiet ja nähtävyydet.
Kimmo
Gastit: Anna, Jukka, Viitala
