Afrodite Annaa on kiittäminen tästä seikkailusta, kiitos.
Movemberin puolella, mikä muuten jatkuu mulla, sain lyhyen tiedustelun mahdollisuuksista pursia Itsenäisyyspäivänä. Ja koska Itsepäisyys voyage oli jo viimevuonna tehty, niin kyseessähän olisi nyt sitten mahdollinen/potentiaalinen traditio ja minä olen suuri traditioiden ystävä.
Kesällä koeponnistettu viiden hengen miehistöä pidän Joe-17:lle absoluuttisena maksimina, mukaan oli tulossa nyt neljä, kaksi arvostettua avomereilijää + minä ja vaimo. Vaimon osanotto vaihtui tex-mex piirakan tekoon unelmien tyttöystäville, juuri sää ennusteiden tarkentuessa:
Sään seuranta sovittua päivää silmällä pitäen on jo kesällä niin raastavaa, että olen koko touhusta kokonaan luopunut. Tällä kertaa kurkkasin sen verta Perjantai-iltana, että arvioin, mitä pitäisi laittaa päälle, kaikki.
Aamusta vuorasin vattani litralla puuroa ja tarkistin Harmajan. 10 m/s Etelästä (puuskat 13), lunta & vettä, kosteus tasan 100%, lämpöä + 1. Aaltoja en viitsinyt edes katsoa, koska olisihan niitä siellä. Vaimo pakkasi mukaan termikseen kahvit, ihan siltä varalta, jos tarttee lämmitellä.
Olin siis hyvissä ajoin tien päällä hakemassa Inkeriä talvi-teloiltaan. Inkeri horrostaa urheilukalastaja-kalusto-parkissa maaseudulla. Ja on oma asiansa aina hakea hänet jaloittelemaan. Ja asiakseni olin tänään reisussa ja kun ollaan asian asialla, niin silloin ollaan asiassa, ja asioissa ei pikkuasiat paljo paina; Kuten jäätynyt munalukko:
(Ensimmäinen yritykseni oli Diesel lämmitin -> ei toiminut)
AB Lukko Oy:n laatutuote taipui vasta teräshampaille:
(Myöhemmin murtaudun veneen kaikkiin luukkuihin papukaija pihdeillä, 30 sekunnissa)
Te-su-ami-ese-ni lukkojen kanssa sai messinkiseos avaimenkin taittumaan, mutta silmä mitalla takaisin taittelu papukaijapihdeillä sai koukun taas kääntämään sulanlukon haitat, mutta koko veneen lukitseminen mielekkyys on nyt puntarissa. Ynnätään sitä sitten kevväämmällä.
Koko komeus oli siis kumikanavassa, melko lailla aikataulussa ja miehistö odotteli rannassa. Carusellin pihassa oli ajatukseni vaihtaa sotisovaan, näytellä itseäni yleisölle, rikata Inkeri ja työntyä tyrskyihin. Kun tuuli pukkasi avaamani Golffin oven takas kiinni ja toisella yrittämällä pääsin ulos, toteamaan, että huppu ei pysy päässä, niin ensimmäisenä skippasin ajatuksen kalsareilleen riisumisesta tässä, yleisön edessä.
Tarkempi ynnääminen näyttäytyi silmiini siltä, että Inkeri & Evilrude olisi kusessa tuossa rännissä. Tuuli pukkasi melko lailla suoraan rännin suuntaisesti ja sisään vyöryi koski. Tai, nyt liioittelen… sanotaan niva.
Ja koska tarjolla olisi myös vaihtoehto B. Hernesaaren laguuni, niin sinne suunnattiin, hyvässä yhteisymmärryksessä. Hernesaaressakin tuuli, mutta lähtösuuntaan nähden suoraan takaa, hyvä. Arvontalaulua ei tarvinnut tehdä, ja lähtöpäätös syntyi. Suurissa seikkailuissa tärkeintähän on vain lähteminen, kaikki mikä seuraa lähdöstä on jo seikkailua.
Rikaamisessa jätettiin nyt keula-staagi ja tuulenpuolen päävantti kiinni, tulen tällä tavalla nostamaan kepin tulevaisuudessa, kunnes rakennan sen nosto-systeemin. Ja koska meitä oli neljä temuamassa toimenpiteitä, sanoisin, että ei Inkeri ole ennen ollut näin nopeasti vedessä. Veikkaan varttia, siitä kun pakettia ruvettiin purkamaan, ja vene kiinnitettiin laituriin.
Jännä-pissalla oli ballistinen kaari, Evilrude oli koe käynnistetty, rätit olivat nosto valmiina ja miehistö hihku menohaluja. Manööveriksi arvottiin rättien nosto laiturissa keula tuuleen, Temuli kääntäisi perän laiturii / tuuleen. Resut vetoon ja ”tykin suusta” laguunin suulle, nopea Jiippi ja aallonmurtajaa sivuten merelle. Presiis näin toimittiin: ja ensimmäinen broachi tuli kymmenen metriä aallonmurtajalta.
Ammattilaiset oli purjeissa ja allekirjoittanut hölmöili pinnassa. Anna käsitteli fokkaa ja Kimmo käsitteli ja jalotteli Isoa. Ranta broachin jälkeen sit lootassa oli hivenen jännittynyt boogie, ja pinnamiehen varovaisuus tuuleen nousussa pisti Fokan räpättämään. Liikuimme kuitenkin ylös tuuleen ja ilman reivejä. Edellisvuoden muistoissa oli ison ”reivimuoto”, mikä ei kyllä puolla koko reivin käyttöä, koko Joe17:sta veneessä. En edes tiedä onko pinta-ala muutos merkittävä reivillä tai ilman, kyse lienee enemmän psykologisesta mahdollisuudesta valita vähän tai vähemmän Isoa.
Halssimme nosti sen verta nätisti tuulen, jotta vendaan piti valmistautua. Joe17- venda, tässä ympäristössä on parhaimmillaankin kulkusuunnan muutos pysähtyen. Huonommalla hiihtokengällä parkkeerataan piihin ja alkaa arvonta tulevasta halssista.
En edes tiedä mikä meni vikaan, mutta nyt oli jalassa se kehnompi mono ja rannasta manööverimme näytti siltä, että päätimme ruveta peruuttelemaan: itseluottamus nollassa, virun vakavassa tuulessa, pirun pienessä jollassa.
Temppuilu päättyi siihen, että kulkusuunnallisesti olimme jälleen oikeassa veneasennossa. Keula kohti Pihlajasaarta ja vauhtiahan saa vetämällä narusta, ja nurin mentiin. Kryssi-broachi Joessa ei ole kummoinen: ”Ensiksi lähtee pito peräsimestä, sitten pito kölistä ja Joe kääntyy jyrkästi piihin.” Kippaus parhaimmillaan on niin nopea, että keula nousee seuraavalle aallolle ja sitlootaan ei tule edes vettä sisään. Koko miehistöhän on tuulen puolen laidalla broachin tapahtuessa, notta todennäköisyydet kaikkien kuivana pysymiselle on suuret. Seikkailun aikana broachattiin kymmenkunta kertaa ja kertaakaan ei tullut sitlootaan merkittävää määrää vettä sisään. Pidimme myös kokoajan luukkuja auki ”kajuuttaa”, mikä näin jälkikäteen tuntuu melko suurelta luotolta Inkeriä kohtaan, koska sisältä vesi äyskäröidään, pilssipumppua kun ei ole.
Pihlajasaari antoi tuulen- ja aallonsuojaa sen verta että huomasin vasemman käteni olevan melkoisen kohmeinen. Tilsin hanskan Muston taskuun ja kun tunto palasi, niin rupesi tuntumaan mukavalta.
(Pihlajasaari tekee suojaa)
Kun on mukavaa, niin ihmisillä on taipumus ruveta keskittymään tulevaan. Alkuperäisessä agendassa oli merkintä makkaranpaistosta Pihlajasaaressa. Tällä tuulen suunnalla ranta olisi tyrskyissä ja niiden Seireeni kutsu ei tällä kertaa uponnut meihin. Ja takaisin ei nyt ihan hetikään tehnyt mieli, joten viimevuotinen Pihlajasaaren kierto nousi mieleen ja sai hermeettisen kannatuksen, olenko jo kertonut olevani suuri traditioiden ystävä?
Pihlajasaaren ja Melkin välistä pääsi tuuli puhaltamaan, mutta aallot olivat vähän maltillisempia. Kryssimisemme muutenkin rupesi hipomaan täydellisyyttä ja Inkeriä eteenpäin vievät voimat olivat ammattimaisesti valjaissa. Nousukulmat olivat yli Hanssin piirustusten ja polaareiden asteikko ei riittäisi venevauhdille. Selkeästi Joulukuinen pursiminen Helsingin edustalla ei voisi olla mukavampaa mitä meillä juuri tällä hetkellä oli. Yksittäinen isompi aalto oli löytänyt tiensä saarten välistä ja Melkin yli kiihdyttänyt puuska yllätti täydellisesti reaktiopurjehtijat ja tämä broachi päätyi vanaveteen. Samapa tuo, kun silläkin suunnalla oli tarjolla vettä kölin alle.
Melkin suojassa oli reissun ainokainen tilaisuus pistää tupakiksi, mutta kun en polta niin jäin vain ajatuksissani ihailemaan sitä pursimis-hulluutta mikä on pesiytynyt ystäväpiiriini. Mitään mahdotonta vaivaahan tässä ei olla nähty ja taas oltiin aika kaukana, ajatuksellisesti, Myyrmäen kerrostalo kolmiosta. Se että oltiinko tässä nyt ylitetty se veteen piirretty viiva, joka erottaa tavallisen tossun kuluttajan stuntin tekijöistä kävi mielessä kun katsoin aavalta puskevaa vaahtoa.
Pihliksin Etelämerkki oli siis suuntamme, ja sinne yritettiin:
(Helsingin edustan aaltopoijun käppyrä, poiju on vähän kauempana aavalla, mitä me oltiin)
Tie kävi melko kuoppaiseksi ja Kimmo twistasi ison kokonaan. Allekirjoittanut piteli pinnasta ja ajoin jokaisen isomman aallon ylös tuuleen ja kyselin missä päin se merkki on. Eteläkeppi tuli esiin kummelia vasten ja kokeilin suoraan sivutuuleen ajamista. Tuntui siltä, että pelkkä fokka kaataa meidät hetkellä minä, ja pyysin Annalta vähän löysää. Joessa ei ole vinssejä ja siellä taisi olla pikkaisen painetta, notta hetken aikaa sitten mentiin pelkällä isolla, pienellä vauhdilla, melkoisissa montuissa, hiukka epästabiililla Jullella.
Tässä kohtaa kuivatin kielen kärkeni karalle, kun kovasti keskittyessäni tuppaa olemaan toi monttu auki ja nyt oli kielikin keskellä suuta. Suunnitelma kristallisoitui ja ajoimme merkin ylös tuuleen ja käänsimme alas myötäiselle, manööveriin sopivan aallon sattuessa kohdalle.
Kurssimme oli takasin rantaan päin ja meno mellevää!
(Harmajan tuuli käppyrä)
Usean venemitan mittaisia surffeja, joissa peräaalto hipo Inkerin perärutkun koppaa ja tässä kohtaa olisin todellakin halunnut omistaa sellaisen GPS kellon mittaamaan vauhtia. Turvallisin kulma oli Suomenlinnaan, notta jiippi tulisi väistämättä vastaan. Sitlootassa tarjoiltiin myös lehmänkäännöstä, mutta ynnäsin tuulen kanssa temppuilun olevan tänään pienemmän riesan tie. Kimmo ajoitutti jiibin sitten surffille, missä apparentti olisi mahdollisimman suotuisa ja jatkoimme surffailua sitten uuteen suuntaan. Tämä halssi tuntui vieläkin vauhdikkaammalta ja olimme kotvasen kuluttua taas Pihliksen leessä. Rantajoukoille soitettiin tässä vaiheessa, että tekisimme Great Entrancen sitten Caruselliin ja olisi kiva, jos joku olisi vastassa.
Carusellille emme pääsisi suoraan, vaan pari jiippiä tulisi väistämättä. Sivutuuleen en tahtoisi mennä metriäkään (kapulan kymmenystäkään) enää, jotenka nämä kulmakertoimet päässä työnsimme takaisin olosuhteisiin. Huomasin vauhtimme olevan snadisti alle tuulen nopeus, partakarvojen pyrkiessä suuhun, ja sitten oli taas jiippi, ja heti perään sitten jipiii & jipiii surffeja. Huomioitavaa Jullella jiippaillessa on taas se, että Jullen isossa ei ole aivan hirveästi neliöitä ja puomin vahva kaveri voi heittää melkein vedosta vetoon. Oli meille Kimmo mukaan ottanut Spinnunkin, mutta se jäi nyt ajanpuutteen vuoksi kokeilematta.
Viimestä jiippiä arvoin tovin. Sitlootasta konsultoitiin edellisten olleen noin 90 asteisia, jotenka sillä matematiikalla, tähtäsin sitten Sirpalesaaren aallonmurtajaan. Loppusuora häämötti ja edessä olisi näytösluontoinen rantautuminen. Manööveri menisi näin: ”Kimmo repii Ison vedosta alas ja anna avaa fallin, rätti sidotaan puomiin ja fokalla rantaan kiertäen kaijan päässä oleva vene, jos Iso ei tule alas, niin SPS:n laguuniin ja sitten reaktio pursimista rantaan.”
Kaikki meni kuin siellä Strömssössä ja tarjoilimme rantaravintolan asiakkaille viihdettä. Anna köytti meidät kiinni ja oli aika siirtyä kajuuttaan töijäys kahveille.
Inkerin ”lepo-tilaan” saattaminen neljään pelleen on sekin ykkösminuuttien hommia:
(Hox, toki voit telkuta omankin kärryn, mutta Kajolta saa rahalla toimivan.)
”Vene ylös, masto nurin, vantit mustekaloilla kiinni mastoon, vanttiruuvit pussiin, pussi kaiteeseen, masto kiinni keulaan, fendari luukunpäälle, masto fendarin päälle, Peräsin kajuuttaan, luukut kiinni ja masto kiinni perästä. ”
Ketään ei sattunut ja kalustotappioihin voidaan laskea tuo munalukko. Korvan taakse menee vanttiruuvien lukitseminen, koska riki oli viulu kun lähettiin ja trendikkäästi flexaava yllä olevassa kuvassa.
Aurinko oli vielä ylhäällä, kun kuljetin ensirakkauteni takaisin talviunille. Oliko se Sebastian aikoinaan, joka ajatukseni äänen sanoi: ”Kannatti herätä.”
