Ensimmäinen yhteinen lomapurjehdus Suomessa alkoi parin päivän kryssillä kohti Maarianhaminaa. Maarianhamina on helppo miehistön vaihtopaikka, risteilylaivat käyvät jatkuvasti satamassa kääntymässä nauttiakseen veroeduista. Gasti Pekka lähti yölaivalla kotiin ja Meri saapui Melianille väsyneenä kansipaikkalaisena ja onnellisena ostosmatkalaisena kassien kanssa länsisatamaan.
Viikonlopun ajan tutustuttiin maakunnan ainoaan ja idylliseen kaupunkiin ja odoteltiin länsisatamassa kovan pohjoistuulen heikkenemistä. Sataman tunnelma oli kansainvälinen ja hienostunut, mutta rento. Palvelut olivat erinomaiset, mutta kansainvälistä riitaa oli havaittavissa naiskippareiden kesken pesutuvassa. Rantapaviljongin hienoa L.Sonckin piirtämää ravintolaa ihastelimme lähinnä ulkopuolelta, toivoen että paikallisia kala-annoksia saadaan vielä myöhemmin.
Purjelaiva Pommernille rakennettiin paraikaa paraatipaikalle suurta suoja-allasta. Maailman ainoa nelimastoparkki oli nähtävissä ulkopuolelta sataman takana. Mainittava museo ja todellakin käymisen arvoinen oli länsisataman Merimuseo. Paljon nähtävää ja purjehdukseen liittyvää sekä Ahvenanmaan merenkulun historiaaa oli esillä kolmen kerroksen verran, paljon esineitä ja jopa kapteeninsalonki haaksirikkouneesta purjelaiva Herzogin Ceciliestä. Merenkulku ja purjehdus liittyy vahvasti Ahvenanmaahan, meri on täällä aina läsnä.
Maarianhaminen Merimuseo
Herzogin Cecilien kapteenin kajuutta
Tuulen hellitettyä lähdettiin matkaan kohti pohjoista ajatuksena purjehtia ja nähdä saarta monipuolisesti rennosti lomaillen. Maarianhaminan edustalla syötiin meriaamiaista tuulen kevyesti löyhytellen eteenpäin ohi Kobba Klintarin vanhan luotsiaseman ja kauniista Marrhällanin majakasta kuvia napsien.
Kobba Klintarnin luotsitalo
Sukeltajien tukialus parveili lähistöllä. Samoilla vesillä oli useampikin laiva ajanut karille, jos luotsi ei ehtinyt auttamaan turvallisesti kapean väylän satamaan. Etelässä koukattiin vielä bongaamassa Lågskärin majakka, jonka jälkeen käännettiin keula kohti pohjoista.
Ahvenanmaan vedet ovat kivisiä ja karikkoisia, joten luultiin jopa kaiun olevan sekaisin kun se näytti melkein 200 metriä lähes rannikon tuntumassa. Merikartta vahvisti metrimäärät.
Ruotsi olisi ollut sopivan länsituulen 20 mailin ja näköetäisyyden päässä, mutta vaatetta lisäillen ja eväitä nauttien sekä pitkän ja hitaan kryssimisen jälkeen luotoja väistellen päädyttiin Enskäriin.
Enskäristä löysimme suojaisen poukaman, Suomen läntisimmän ja erittäin vankan laiturin, vanhan merivartioaseman sekä mahtavia erikoisia kallioita. Lintujakin parveili lahdella jopa niin, että teleskooppiputkikin oli kaivettava esiin lintukuvia varten. Kameran lisäksi otettiin käyttöön kumivene, jotta päästiin retkille. Viereisellä Signilskärin saaressa käytiin katsomassa vanhan kappelin raunioita. Kivikasa löydettiin ja sen jälkeen hyppelimme kallioilla. Jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin paikoin silokallioiksi.
Enskärin länsipuolella nähtiin koko läntisen taivaan peittävä auringonlasku. Koko läntinen horisontti oli auki ja aurinko teki laskua pitkään alle meren. Näky, jota näkee harvoin.
Enskär
Signilskärin kappelin rauniot
Enskäristä purjehdittiin lyhyt sivutuulilegi karikkoja väistellen Eckeröön. Suomen ja Ruotsin välinen lyhin laivamatka tehdään Eckeröstä Ruotsin Grisslehamiin. Laivaliikenne on jatkuvaa. Suunnistimme kohti Eckerön vierasvenesatamaa Käringsundia. Maisemanavigointi oli helppoa, kun Eckerön Venäjän vallan mahdin C.L.Engelin piirtämä postitalo kohosi rannalla suurena ja mahtavana. Historiallinen postireitti on kulkenut Turusta Tukholmaan Ahvenanmaan saariston ja Ahvenanmeren yli.
Käringsund on vanhojen kalastajamökkien reunustama kaunis luonnonsatama, jossa pitkä laituri myötäilee kauniisti kallioita. Satama oli vilkas. Vuokrasimme pyörät ja kävimme varhaiskeskiajan Eckerön kivikirkossa sekä matkustajasatamassa. Ahvenanmaalla on harvinaisesti jäljellä ja aktiivisessa käytössä vielä useita keskiaikaisia kivikirkkoja. Kirkot rakennettiin purjehduskelpoisten vesireittien varrelle. Maankohoamisen myötä tätä oli vaikeaa huomata.
Käringsundin vierasvenesatama
Käringsundista kryssiittiin, tottakai, mutta kevyessä tuulessa Sälskärin majakalle. Alussa väylä kulki kapean väylän kautta, jossa saimme katsella merikotkien ja lokkien reviiririitaa. Vastaamme tuli kiireisiä purjeveneitä, jossa moottori kävi kuumana. Sälskärin majakka kohosi korkeana horisontissa ja sen valon kantama on 12 merimailia. Koillistuuli yltyi, mutta Meri sai loihdittua kunniallisesti makkaraperunat vielä ennen majakkabongausta. Ruonlaitto kulussa tuo omat haasteensa ja kun/jos purjehtissa saa kunnon ruoka-annoksen eteen, hetki on mahtava ja mieltä ylentävä. Tiirat, ruokit ja riskilät parveilivat Melianin ohittaessa majakan. Mahat ja purjeet pulleina myöntäiseen kääntäen keitimme majakkakahvit majakkabongaus poseerausten ja kuvien oton jälkeen.
Sälskärin majakka
Majakkakahvit Sälskärillä
Ahvenanmeren pohjoisosa on muodostanut aikoinaan vaarallisen suppilon, jossa merenkulkijoiden uhkana on ollut vesirajassa vaanivat karikot. Päivänvalossa hyvänä maamerkkinä on lähes sata metriä korkea Geta-vuori. Sälskärin majakka rakennettiin 1868. Näiden vesien kaikkein pelätyin surmanloukku oli Märket ja se sai oman majakan tämän jälkeen.
Purjeet pulleana käännettiin myötäiseen kohti luoteis-Ahvenanmaan sisäsaariston ja Selkämeren huvivenereittiä, joka ajettiin koneella, koska se oli paikoitellen vain n.3.7 metriä syvä ja erittäin kapea alkupäästä. Purjeita laskiessa huomasimme samalla, että olimme lähes auringon polttamat.
Yöksi ankkuroimme Sandvikin lahteen, jonka olimme kartoilta katsoneet olevan sopiva. Geta vuori kohosi vierellä odottaen seuraavaa seikkailua.
Kuten ahvenanmaalaiset sanoo – Ät gott, sov gott – må gott.
Meri ja Kimmo
