Monthly Archives: heinäkuu 2015

Kun Alohan perheen pää ilmoitteli sosiaalisessa meediassa, että tekisisi mieli merille, niin nostin käteni. Ja laskin ja nostin ja lopulta köydet irtosi viideltä tiistaina ja sitlootassa oli koko perhe. Koska meillä oli vain aikaikkuna, että kotiin yöksi, ja tämäkään ei tavallaan koskenut minua, jonka tahtotila oli jäädä venneelle. Niin ynnäsin näin, että:

”Mää puksuttelen rännistä ulos, sitten annan stagan Jannelle, resuan rätit ylös ja sitten kattotaan minne päästään.”

Ja harvoin elämässäni suunnitelmat kohtaavat näin täydellisesti toteutuksen. Pinnassa oli makkarahymy, ja rata-alueella vähän kryssittiin, ja sitten aproin tuulta, ja tuumin näin, että mennään pari tuntii länteen, ja sitten ynpäri ja takas parituntia, niin kello olisisi sitten aika tarkkaan ysi ja kaikki saisivat 8 tuntia unta ennen uutta roimistopäivää.

Janne on ex- Hobotti kapteeni ja otteet olivat varmat. Helmsmanni ja pinna sulivat toisiinsa ykköskaapeleissa, joten hönö sai keskittyä sitten ihailemaan maisemia. Ja toistan taas itseäni, en ollut Myyrmäessä. Mittee ne neliöt oikein maksaa Suvisaaristossa? Tod. näk. nippasen enemmän kuin laiskapaikka Ranturille, ja töllön buukkaus palvelu mainos = Same same, but(t) eri hinta. Siellä sitä vaan eheytyy, eivätkä kustannuksetkaan tee kipeetä.

Kun aikaikkunan puolimatkan krouvi oli saavutettu, tehtiin erikoiskäännös… Olin sitonut toisen jennin skuuteista liinaan, jolla tuuvasin spiirapuomin takas kanteen = hönö. Tämäkin tapahtu täydessä järjestyksessä ja siirryimme takaisin tuuliolosuhteisiin, tai siis tunsimme taas tuulen ja kiristimme skuutit. Siinä, että ei itse hölmöile pinnassa kokoaikaa on etunsa. Tuossa kevyessä kelissä, kun hinkattiin kolmattakymmentä vendaa, niin rupesisi kristallisoitumaan, kuinka sillä sitten saisi Ranturilla sitten tehtyä vähän enemmän ralli-mallin-vastatuuli-käännöksen.

Ja kun jotain kehittää, niin sehän tarkoittaa automaattisesti, että pussin nyörejä saa taas kaivella. Nykyinen levanki-systeemi, ei oikein tue ralli kiennöstä, jotenka ostoslistalle lisätään ”banjo”- vaunu. Katsokees, kun levangin-naruilla soitettuna suomiklassikot saavat syvän etelän sävyjä ja näihin tunnelmiin palaamme, kun saan vaunun viritettytä.

Tällä kertaa kävi se, mikä oli vakio Vanaja vedellä vesikoiden vajalta meloskellessa, tuuli kääntyi. Ja elämääni enemmän seuranneet arvannevat, että tuuli ei kääntyili allekirjoittaneelle myötäisestä myötäiseen.

Kärmessaareen vietiin lemppari pariskunta grillaileen ja kun herra oli varannut mukaan pari preemium olutta, niin kehdannu ilkeillä niitä olla maistamatta, hyvvee oli. Pariskunnan pikkuvaimo oli paskarrellut meille ison salladoksen, jotenka omasta kylmälaukusta löytyi sitten vain kuollutta lehmää karvan alle kilo. Pariskunta kun söi omat fitness kanansa, sai pieni perheeni pötsinsä pumppiin.

Kärmesaaressa oli poijut paikallaan, mikä lienee saaren vakio varustus, olen siis edellisen kerran käynyt saaressa seasonin ulkopuolella. Peräankkuri tilsittiin takas looraansa ja paalusolmu paskarreltiin ankorliinasta poijuhakaiseen. Hullua on paalusolmussa se, että se on ainua solmu, jonka muka osaan ja kun kuulassa on yhtään lisää liikettä, ei tämäkään onnistu yköskerralla. Tavoitteeni siirtää fetissit solmutekniikoihin ei ole vielä ihan kurssilla, mutta onneksi elin-ennustetta on vielä jäljellä.

Manööverit onnistuivat kevyessä kelissä hienosti. But(t) there is always butt… Jossain kohtaa lähimenneisyyttä on puomin-alasvedin-mekanismin funktionaalisuus kadonnut. Tämä vaikeuttaa ison etuliikin kiristämistä merkittävästi, jotenka lähitulevaisuudessa on kötöstelyä. Viat on helppo korjata, kun tietää mikä on vikana, se että jokin ei toimi… on vielä pirunkaukana siittä, että tietäis mittee pittee tehä.

Toinen merkittävä kehitysaskel tuli pojusta lähtemisessä. Kun tuuli oli kientynyt ja pikkaisen voimistunut samassa, niin lähtö piti ajatella uudestaan. Onneksi annoin naapurin lähtee leen puolelta eka, koska seuraavaksi olisi ranturin kuokka uurtanut klassikon varvaslistan lakat ja todennäköisesti koko varvaslistat kuntoon, missä olisin saanut soitella Tapiolaan. Koska käsiä oli paljon = kahdeksan kappaletta, ajattelin asiat näin.

Hemuli irroittaa keulan, siten että lee irti, leen renkaaseen köysi mikä kiertää takas veneeseen, luu irti, ja keula kiinni käsin, ropelli vetoon, ja keula tuulessa perraan poijulle, samalla kun Tuomas irroitta haan. 180 asteen nätti kiennös ja ulos täydessä järjestyksessä.

Ja näin se meni:  ”Kone käyntiin. Loikin rantaan kötösteleen köydet kuten kuvittelin niiden kuuluvan, hemulille käteen lenkistä läpi tuleva köydenpää, perraaminen, köyden juuttuminen ensimmäisen kerran laiturin lautojen väliin. Tuomaksen lähettäminen hemulin avuksi, Sadun siirtäminen ankorliinaa operoimaan = pitämään se pois ropelloksesta. Köyden juuttuminen toisen kerran lautojen väliin, Hemulin kiipeilu ankkurin päällä vaarallisen näköisesti. Naapuriveneen speedo sedän säntääminen apuun, köyden irtoominen lautojen välistä. Tuulen nappaaminen runkoon ja rekaaminen kylkimyyryssä ohjauskyvyttömänä. Ankkorliinan kaappaminen omiin käsiin, nottei rekata rantaan. Koukistaja/selkä ja sormivoima jumppa, kun annoin veneen kääntyä tuulessa poijun varassa.  Nyt näytti nenät, minun ja Ranturin, sinne/minne tahdoin lähteä. Hakaisen irroitus ja ihmisten kokoominen takas sit lootaan ja niska hiessä tuuleen. ”

Ja taas, tärkeintä on lähteminen. Vene ei vuoda, kaikki toimii auttavasti, kuten pitää.

Köysien oli tarkoitus irrota lauantaina 11.07, mutta siittä vähän lipsuttiin. Lipsuttelua oli myös luvassa moneksi tunniksi, koska arvonta-laulu oli päättynyt säkeistöön – Stora Svart Ö.

Mutta mikäs merellä on puksutella, kun kaikki toimii ja kaunistakin oli. Ja viihtyvyyttä parannettiin puksuttelemalla sitten sisäreittiä Porkkalan niemelle. Kyllä on kaunista, eikä ole kaukana. Tuulihan oli loogisesti 225 suunnasta, mutta ei mitenkään puhurissa, ihan ykkös metrejä sekunnissa ja aallot maltillisia.

Tämä sää tarkoitti samalla vauhdilla myös sitä, että merellä oli muitakin. Ja kyllä se on presiis näin, että veneet tykkää kun niillä veneillään. Meri on iso ja sinne mahtuu kaikki.

Puksuttelu Suvisaariston kautta vei meiltä kuutisen tuntia suurelle musta saarelle. Saareen oli suunnannut parikymmentä muutakin venekuntaa. Grillillä oli jono – ja jonotusajan kurlasin kurkkuani.

Kun kupu ja kurkku oli kondiksessa jäi jäljelle enää sateen pitäminen. Ja suomen suvessa on suureksi hyödyksi sateesta pitäminen. Pikku fetissillä märkiin kannikoihin saa myös Suomipursimesta nautintoa. Ja koska grillillä oli se jonotus tilanne ja katokseen tunkua, survoiduin safkan jälkeen Ranturin salonkiin ihanien naisten kanssa höperöimään.

Mennä viikolla ompelemani Patjanpäälliset olivat vihdoin siinä käytössä mihinkä olin ne aina kuvitellut, sosiaalisessa-etanoli-iltama-istuimina. Minulla oli niin mukavaa, että lukitsin meidät kaikki sisälle vahingossa. Kun vaimo rupesi kertomaan legendaarista susitarinaansa, könysin keulaluukusta avaamaan luukut lukosta. Tässä kohtaa lipsahdin yltiö sosiaaliseksi ja koputin naapurivenettä tehdäkseni tuttavuutta. Se ei loogisesti onnistunut, siis tutustuminen.

Yö oli lämmin ja miellyttävä. Ja unesta on todella mukava herätä hyörintään. Ihanat naiset rakensivat mellevää aamupalaa, jonka hetken päästä hotkisin kitusiini. Suussa oli vähän mäyrän makua, muttei niin paljoa, että mieli tekisi korjata tai mukaan varoksi varattua sinappi-silliä. Sitlootaan päätynyt aamupala oli muuten suoraan fitness-campilta, eikä buugieta pilannut edes Hönön munien pelottelussa tapahtunut kuuden munan uhraus Ahdille.

Sen verta näki jo rannassa, että pihalla tuulisisi. 225 vakio oli tällä kertaa pykälää tuhdimpaa, mutta tarkkaa tietoahan Ranturissa ei ole tarjolla. Parhaan arvioni pistän sinne + kymppiin ja puuskat ehkä neljätoista viistoista. Tätä tuulennopeutta korreloin Ranturin vauhdilla. GPS todisti 8.1 mailin vauhdin ja purjeista oli käytössä 1/3 osa. Ja sitten pienensin vielä tuostakin. Ranturi on sunnuntai pursi, ja hurjastelu olkoon muitten hommaa ja Hönön kiinnostus kilpapursintaan on just nyt aallonpohjukassa. Näillä perusteluilla jatkoin pinnan vispaamista kasvavassa aallokossa, kunnes Kytööltä tultiin rannemmaksi ja meri vähän silottu saarten suojassa. Likat rupest tässä vaiheessa leikkimään ajatuksella syöttää allekirjoittaneelle juustopalloja ja sehän sopi hyvin ohjelmaani.

Pelkällä reivatulla Jennillä tultiin kuutta – seittemää knotsia kotia kohti, perillä oltiin siis verkkaisesti. Ranturi käyttäytyi hienosti myös tällä kertaa vähän kovemmassa kelissä ja luottoni sen kun kasvaa kasvamistaan kiuluani kohtaan. Vettä ei saatu tällä kertaa pilssiin merkittävää määrää, mutta emmehän me kallistelleetkaan kuin kuppeja tällä seikkailulla.

Tärkeintä on vain lähteminen, kun o lähtenyt on jo seikkailulla.

Minusta on kuoritutunut pesunkestävä sunnuntai pursija, näköjänsä, ja pidän siittä. Tällä kertaa styyraamaan tuli vaimon sisarukset ja allakirjoittaneet tehtäviin jäi sitten vain hölmöttää ja päsmätä. Ja koska olen hölmöttänyt koko eloni, se luontuu, mutta päsmääminen pykii.

Mutta ja jos, ja kun olen nyt puhdas sunnari ja alla on Ranturi, niin toivon syvällä sisälläni, että tämä sunnarointi ottaisi nytten sitten tuulta ja muodostuisi vakiomalliksi viettää pyhää, Myyrimäen sijaan. Tietysti Ranturissa on sää ja mää varaus, mutta köysien irroituskynnyksen raju madaltaminen olisi se tahtotila.

Toisaalta, ei se pöllömpää ollut, kun perjantaista tintattiin tosissaan köysissä. Veneen faciliteetit tuollaiselle aikuisten ihmisten K-18 kännäämiselle on kovin rajalliset, mutta kyllä sinne nyt se kuusi ihmistä mahtu liuottamaan sit-lootaan. Aurinko energian siirryttä lämmittämään toista puolta pallosta, käynnistin Sherpan tohottaan jalkatilaan. Etanoli ja sherpa pitivät tunnelman sen verta lämpöisenä, että hätäsin osaa-ottaja pääty uimaan ennen seurueen siirtymistä Mummotunneliin. Ja tälläistä käyttöä näin ja suunnittelin Ranturille suurissa suunnitelmissani talven pimeydessä.

Mitä enemmän viettää aikaa veneellä, niin sitä keskeneräisemmältä hän näyttää. TODO- ei lyhene, vaan kehittämis- ja pimppaus- ja tuunaus-ideat saavat pensaa liekkeihinsä. Tässä seuraavaksi olen piirtämässä helotusta uusiksi, sijoittamassa aurinkopaneelia, kötöstelemässä targa-kaarta, repimässä tapeesseja ja jne. ja jne. Hulluinta on se, että tämä madnes on tarttuvaa ja vaimokin muuttuu kertalaakista kannelle könöttyään maanisesti rättiä käyttäväksi mysofobikoksi. Näillä nyt mennään näin, mutta käytännössä olen vain iloinen, kun emme vaihtoehtoisesti ole mätänemässä sohvalle Myyrimäessä.