Melianin runko ei veden yläpuolisilta osin ole saanut kunnolla huomiota, aina on ollut niin kiire vesille, että kunnollinen ehostus on jäänyt tekemättä. Tänä keväänä päätin hoitaa asian kuntoon, vaikka se tietääkin vähän lykkäystä vesillelaskuun. Onneksi nyt oli jo huhtikuussa +10 asteen lämpötiloja.
Aloitin homman ostamalla uuden kiillotus- / hiomakoneen. Päädyin reilun parin sadan Holzmanniin, joka on jotain Bilteman halpisten ja +500€ ammattilaiskoneiden välistä. Näin jälkikäteen voin todeta, että kone toimi todella hyvin. Kierrokset saa riittävän matalalle ja vääntöä riittää.
Halusin saada kaiken piintyneen lian ja himmentymät pois, joten aloitin vesihiomalla Abralon kiekoilla koko veneen ympäri. Ostin hienoimpia 2000 karkeuden kiekkoja ja koko hommaan niitä meni 8 kpl. Toisen kierroksen vedin Mirkan Polarshine 10 hiovalla vahalla. Loppu meni vanhan kaavan mukaan Autoglymin vahoilla. Alla muutamia kuvia projektista.
Kylki pressun poistamisen jälkeen, it ain’t a pretty sight
Työkalut ja välineet myllytykseen
2000:nen Abralon tekee tällaistä jälkeä
Tässä toinen esimerkki
Lepputulos neljän kierroksen jälkeeen, Abralon 2000, Polarshine 10, Autoglym punainen ja Autoglym kulta