Tätä kirjoittaessa möllötetään Esefjordenin Balestrandin satamassa, jossa pidämme pyykinpesupäivän (Meri) ja vapaapäivän (Kimmo) vuorten, usvan ja (tihku)sateen keskellä. Eilen totesimme yhteistuumin, että alkaa olla vuonoähky. Ympärillä maisemat ovat hienot ja ainutlaatuiset, mutta vuonoja ei jaksa enää vertailla ja kuviakin alkaa olla jo niin paljon, ettei vaan jaksa enää ahmia. Unesco-vuonon Nærøyfjorden ja Fjærlandsfjorden jälkeen kaikki tuntuu jotenkin lattealta ja väsyttää. Olemme olleet matkassa nyt n.kk:n ja kotiasiat alkaa hiipimään ajatuksiin. Lapsiakin on ikävä.

Matkailu veneellä on nostanut arvoaan edullisuutensa ja mukavuutensa takia. Koti, ruoat ja keittiö kulkee aina mukana ja kalliissa Norjassa saa rahat riittämään pidempään lomaan. Suurin lasku on tietty edessä vielä, Melianin telakointimaksu talveksi. Voimme itse päättää minne mennä ja heittää ankkurin, jos vaan sopiva paikka löytyy syvissä vesissä. Sognevuonossa olemme nähneet purjeveneitä ja suomalaisia yhden käden sormin laskettuna ja Melian on vienyt meitä huimiin paikkoihin Suomi-lippu liuhuen. Säät vuonoissa ovat vaihtelevat ja on tärkeää, että on luotettava vene, joka kestää yllättävät kovat puuskat, omistaa hyvät purjeet ja moottori pelittää. Kaiken kruunaa kokenut kippari, joka on kyllä välillä ihmeissään. Mistä nyt tuulee? Minne virta nyt vie? Mitä nyt tapahtui? Äh, tuuli loppui taas! Moottorissa on nyt pienellä käynnillä ilmennyt ääntä vetolaitteesta, joka huolestuttaa kipparia, ja toivomme pääsevämme loppusatamaan asti.

Bergenistä lähdettyämme kohti Norjan pisintä vuonoa Sognea löysimme ensin laituripaikan suojaiselta kylän lahdelta Herdlevågenista. Pääsimme sinne kryssimällä Herdlefjordenissa ja ensimmäinen Hurtigruten- risteilijä, Maailman kaunein merimatka, tuli jo vastaan! Herdlevågenista löysimme alueen ainoan tasaisen kohdan, jota saksalaiset olivat käyttäneet toisen maailmansodan aikaan lentokenttänä. Lisäksi alueella oli polku, jonka varrella oli linnake ja torpedobunkkeri.

Herdlevågenista oli kapea väylä Sognefjordiin Sognesjön kautta, jossa saimme purjehtia kovassa luoteistuulessa (Ruoanlaitto oli kovin haasteellista).Tullessamme vuonon suulle tuuli loppui kuin seinään. Edessämme oleva tankkeri lähti plotterin mukaan öljynjalostustehtaalta kohti Islantia! Menimme ankkuriin luonnonkauniiseen lahteen Kjeringevågen, jonka Norwegian Cruising Book oli laittanut tähtipaikaksi. Sitä se tosiaan olikin. Teimme patikoinnin kallioille, jollaista emme olleet ikinä nähneet. Kallio oli kuin yhteensulautuneita pikkukiviä täynnä.

Myötätuulessa lasketeltiin genualla kohti mahtavaa ja leveää Sognevuonoa. Verrattuna Hardangeriin meriliikennettä oli kovin vähän. Menimme yöksi laituriin Bjordaliin.Vuorovesi rupesi olemaan jopa 2 metriä, joten välillä käytiin tosi pohjalla! Norjalaisten vuoripatikoinnin ja kunnonkohotuksen innoittamana pakkasimme aamulla reput täyteen eväitä ja juomia kohti viereistä vuorta! Reissu oli pitkä, raju ja aurinkokin porotti. Soratietä 1 km tienhaaraan, ylös 2 km pahimmillaan 30 asteen kulmassa, loppupätkä metsässä purojen solistessa. Kroppafjälletiltä – 679 metriä meren pinnan yläpuolella – näkymä vuonolle sekä ympäröiville vuorille ja vuonojärviin oli käsittämätön – se hiljaisuus ja kauneus! Ylipainoisena astmaatikkona suoritus oli itselleni saavutus, etenkin jos alas pääsee. Takaisintullessa löysimme jopa kanttarelleja 500 metrin korkeudessa lampaiden laidunmailla!

Pitkän reissun jälkeen jatkoimme heti matkaa paikoitellen kovassa myötätuulessa kohti Sognen lähes ainoaa saarta Kvamsøyta . Saaren vierestä löysimme matalan ankkuripaikan ja tuulikin loppui yöksi.
Kvamsøy on maailman pienimpiä saaria, missä on oma kirkko! Kirkko oli valaistu yöksi ja näky oli komea, taustalla komeat vuoret! Kirkko oli 1300-luvulta, ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, vaikka sitä käytetäänkin hyvin vähän. Saaren kasvusto oli rehevöitynyt eikä siellä voinut kävellä muuta kuin kirkolle – matkalla saimme kerättyä vadelmia!

Lähdimme kohti Aurlandsfjordenia, jossa sijaitsee mitä luultavimmin Sognen suosituimmat kohteet kuten Flåm ja Nærøyfjorden, Norjan uusin Unesco-kohde (Sognen kapein vuono). Matkalla ei tuullut/tuuli ja satoi/ei satanut. Jossain kohtaa saatiin myötätuulta, mutta oli pakko ottaa genua sisään, kun puuskissa rupesi olemaan 30 knotsia (Heräsi kysymys Miten ihmeessä täältä pääsee pois takaisin länteen?). Päästessämme sivuvuonon suulle tuuli loppui ja saimme väistellä lukuisia risteily-, RIB- ja turistialuksia.

Aurlandsfjorden ei pettänyt. Maisemat oli kuvankauniita! Flåm vuonon päässä on loistoristeilijöiden pysähtymispaikka; yksi oli ankkurissa (jatkuva matkustajien kuljetus edes-takas) ja toinen oli satamassa. Sesonkiaikaan risteilijät vaihtuvat joka päivä. Purjeveneille oli tehty oma kelluva ponttooni, marina oli paras koko reissun aikana – onneksi hieman sivussa pahimmasta hälinästä! Päivän ajan olimme ainoa purjevene, Melian Suomi-lippuineen taisi päästä aika monen sadan turistin kuviin. Norjalaiseen tapaan illalla alkoi taas sataa. Alue oli hyvin organisoitu, turistijunia ja sähköautoja suhaili ees ja taas, kauppoja ja kuppiloita oli joka lähtöön, jopa The Mall of Norway. Onnistuimme löytämään ainoan ilmaiskohteen alueella- Flåm junamuseon!

Turstimeininki ja ihmispaljous alkoi häiritsemään, joten ei tehnyt sitten kuitenkaan mieli mennä Flåm turistimagneetti junaan ylös Myrdaliin ’One of the most beatiful train journeys in the world’. Käveltiin alueella, käytiin Coop-kaupassa ja pideltiin sadetta. Parin yön jälkeen siirryttiin viereiseen vuonoon Nærøyfjordeniin, jossa vuoret ympärillä oli niin korkeat sekä vuono kapea, että GPS ja puhelinsignaalit katosivat. En ihmettele enää, miksi vuono on saanut Unesco maininnan ja miksi se on niin suosittu.

Lähdimme tutkimaan tätä Kauneuden vuonoa patikoimalla ylös historiallista polkua Rimstigenille. Melian ankkuroitiin matalaan Bakkan lahdelle. Polku lähti saman tien nousemaan jyrkästi. Yli 700 metrin (tähänastinen ennätys!) ja 5 km:n matkassa kesti loppujen lopuksi n. 6 tuntia. Söimme eväät ylhäällä huikaisevien maisemien ja pilvien keskellä, virkistäydyttiin kylmällä purovedellä, täytimme vesipullot ja keräsimme mustikoita. Sateen alettua lähdimme kapuamaan alas välillä äkkijyrkkää, märkää ja mutaista kivistä polkua. Korkeanpaikan kammoisena jalat välillä tutisten keskityin, välillä nelivetona, yhteen askelmaan kerrallaan. Tätä kirjoittaessa reisi- ja pohjelihas ovat vieläkin kipeät. Onneksi jalassa oli vaelluskengät, jotka eivät pettäneet!

Yö vietettiin siis Maailman kauneimmassa ankkuripaikassa Bakkan lahdella. Olo tuntui ylelliseltä, etenkin kun laakson rannat oli täynnä auto- ja telttamatkailijoita ja kajakkeja. Vuonon päästä Godvangenin kylästä löysimme vain turistihelvetin (Viikinkylän) eikä ollut laituria, joten heitimme ankkurin ja kävimme kylässä vain pikaisesti. Otimme kuvat Kjellfossenin vesiputouksesta (755 m:n putous, yksi maailman korkeimmista, yksittäinen vapaa pudotus 149 m), kävimme kaupassa ja lähdimme takaisin kohti Sognea. Yön olimme Leikangerin keskustaajaman vieraslaiturissa. Tylsä paikka, mutta onneksi suht suojainen.

Olimme ihmetelleet Sognessa miksi vesi oli kovin tummaa verrattuna Hardangeriin, ja se taisi johtua jäätiköistä. Olin nähnyt kuvista, että Fjærlandsfjorden oli jäätikkövuono ja vesi näytti turkoosilta, joten suunnistimme sinne seuraavana aamuna. Vuono oli kovin hiljainen; ei veneitä, ei kyliä, mutta jälleen kerran huikea ja korkeiden vuorten reunustama. Ja toden totta, vesi muuttui turkoosiksi vuonon päätä ja jäätikköä kohti mennessä. Konetimme sään ollessa tuuleton vuonon päähän Mundaliin, joka oli merkitty Norwegian Cruising Book tähtikohteeksi. Olo oli kuin puulla päähän lyöty; turkoosivetinen kaunis pikkukylä, jossa oli divareita kylä täynnä ’The Norwegian Book Town’ ja jäätikköä joka puolella vuorten huipulla! Laiturikin oli hyvä ponttooni (vuoroveden takia hyvä!) ja taas saimme olla ainoat majoittujat! Löysin vanhalta Fjord-hotellista saunankin, joka osoittautui Infrapunasaunaksi… Kipparia nauratti. No, saatiinpa hiki lentämään!

Lähistöllä sijaitsevaan Jäätikkömuseoon tehtiin Jäätikköbussiajelu, jonka yhteydessä pääsee käymään parilla jäätiköllä. Vaikka emme turstimeingistä välitä, niin oli kätevää että kuski tiesi minne mennä. Venematkailussa kun ei voi liikkua sinne, minne veneellä pääsee… Tutustuimme hienoon museoon ja elokuvaan, ja pääsimme ensimmäistä kertaa elämässämme lähelle jäätikköä. Museossa opimme, että jäätikköjokien ja jäätikkövuonon turkoosi vesi johtuu jäätikön sulamisvesien mukana tulevan sedimentin värjäyksestä.

Ennen Sognesta poislähtöä kohti Ålesundia käymme vielä vanhalla Vikin puisella sauvakirkolla (olemassa olevista vanhimpia, rak.vuosi n.1140 !) ja ehkä ankkuroimme vesiputouslahdelle.

Kestää pari päivää, ennen kuin täältä päästään pois eikä tuulistakaan tiedä. Ennusteisiin ei ole luottamista, sää vaihtelee jatkuvasti.

Melianilla ja miehistöllä kaikki hyvin

– Meri & Kimmo