Limfjord

Limfjord ajettiin läpi kahdessa päivässä, joka tarkoitti melkoisen pitkiä päiviä konetusta. Tuuli oli koko ajan vastainen, ensimmäisenä päivänä jopa 15m/s, mikä pudottaa Melianin matkanopeuden noin neljään solmuun. Isommilla aukoilla mentiin motokryssiä jennin avustuksella, jotta saatiin edes vähän parempaa vauhtia ja tänään myös ihan purjehdittiin pieni pätkä.

Limfjord on siis vuono (Tanskassa?) / järvialue Pohjois-Jyllannissa. Vedet ovat todella matalia, isommillakin selillä 5-8 metriä. Mutta niin vain sielläkin veneen purjehtivat eli toiminta muistuttaa vähän Väinamerta. Selkosten välissä on ruopattuja kapeita rännejä, joissa kulkusyvyys on neljä metriä. Väylillä on syytä pysyä tarkasti, tänään ohitettiin yksi pienempi purjevene, joka oli ajanut poijun väärältä puolelta ja juuttunut mutaan kiinni. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta mennä auttamaan ja kavereilla ei näyttänyt olevan suurempaa hätää, joten jatkoimme matkaa.

Limfjord ei ole kanava, koska siinä ei ole sulkuja eikä siinä ole yhtään pelkästään kaivettua osaa. Näkymät ovat siis paljon avarammat kuin esim. Kielin kanavassa. Avattavia siltoja on muutama kappale. Siltoja lähestyttäessä nostetaan saalinkiin N-lippu, joka kertoo operaattorille että vene haluaa avauksen. Me juttelimme operaattoreiden kanssa myös veharilla, mutta se ei kuulostanut olevan kovin yleistä.

Sivuutimme Limfjordissa monia pittoreskeja kyliä ja pikkukaupunkeja. Myös Tanskan neljänneksi suurin kaupunki Aalborg on väylän varrella. Täällä voisi siis mukavasti viettää viikon kaksi lomaillen ja lyhyitä päivämatkoja siirtyillen. Tänään päästään taas avomerelle ja kohti Kööpenhaminaa.

Kimmo

Tyypillistsä Limfjordin maisemaa. Vesi on todella matalaa ruopatun kanavan ulkopuolella.

Tyypillistsä Limfjordin maisemaa. Vesi on todella matalaa ruopatun kanavan ulkopuolella.

N-lippu nostettuna merkiksi avattaville silloille.

N-lippu nostettuna merkiksi avattaville silloille.

Pohjanmeren ylitys takaisinpäin

Paluumatkan pisin etappi purjehdittiin Orkney saaren Kirkwallista Tanskan Thyborøniin. Alunperin oli tarkoitus mennä Jyllannin niemimaan kärjessä olevaan Skageniin, mutta toisin kävi…

Ennusteet toiselle Pohjanmeren ylitykselle olivat vaihtelevat. Alkumatkaksi oli luvassa ihan ok keliä, mutta loppupuolelle koviakin vastaisia tuulia. Taktiikkana oli pyrkiä kiertämään kovimmat tuulet etelän kautta. Alkumatka menikin mukavasti ensin sivuvastaisessa ja sitten kevyessä myötätuulessa. Ensimmäisenä yönä alkoi idästä tulla melkoista maininkia, joka sai kevyessä tuulessa purjeet hakkaamaan ikävästi. Aamun tullen tuuli kuolikin kokonaan ja jouduttiin ajelemaan koneella noin 10 tuntia. Tämän jälkeen saatiin vielä loppupäiväksi mukavaa myötätuulta.

Lopulta pienen plägän jälkeen saatiin idästä vastaiset tuulet heti yli 20 solmun voimalla. Tässä vaiheessa oltiin aika lähellä Norjan rannikkoa, mutta Navtex lupaili Skagerrakkiin 15m/s itätuuliä. Tehtiin päätös suunnata etelämmäksi ja Tanskan rannikko ei kovin montaa satamaa tarjoa. Koko ylitys Kirkwallista Thyborøniin kesti noin 3,5 vuorokautta.

Thyborønista pääsee myös Limfjordin kanavalle ja sitä kautta oikaisemaan takaisin Itämerelle. Toki tämä tarkoittaa taas parin päivän ajelua koneella, mutta se lienee paras vaihtoehto, koska itätuulet jatkuvat ennusteiden mukaan vielä muutaman päivän.

Kimmo

Ja iso-vasikan lenkki.

Ku tota Melianin suurta-seikkailua kateellisena lukee, niin kynnys omienkin köysien irrottamiseen on suhteelisen matalaa. Nyssi veneessä oli vaimon bodybuildingia-kaveri, niin ei tarttenut kaivaa vinssejä esiin ollenkaan.  Niille, jotka eivät tiedä, niin pienellä rasvarosentilla oleville ihmisille toiminta-säde tankkauspisteiden välillä on tasan kolme tuntia. Kriittisen kolmentunnin jälkeen alkaa kammottava katabolia, tai ainakin horkkaan johtava verensokerin tippuminen.

Sää ja mää ikkunoitahan tällä viikkoo ei oo tarttenut ootella härmässä. Tämä gootti kansa on saanut koko vuoden D-vitamiininsa ja valtaosa possuista myös pinkin kuontalon.  Näinä päivinä oma tahtotilahan olisi asua veneessä, mutta fasiliteetit eivät Ranturilla riitä perhe-elämään.  Kaikkina niinä päivinä, kun kelloon on mahtunut köysien irroitus, niin se ollaan tehty. Tämä on johtanut käyttöasteen monisataakertautumiseen edellisiin kausiin verratessa.  Ja tuo on tuonut onnellisuutta elämääni.

Kun Kaivarista kevyellä kelillä piirtää kahdentunnin sormi-harpilla säteen, niin mukaan mahtuu myös Iso-Vasikka. Kaksi tuntia harppiin sen takia, että Myyrimyyristä siirtyy rantaan puolituntia ja ranta-hönöilyyn menee ainakin vartti. Noista ynnäten ollaan katabolian kulmilla päämäärässä. Vaikka habitukseni ei edes liippaa fitnessiä, niin elintyyli on tullut tutuksi ja kammottavat seuraukset, jotka kohtaa lipsuessa tankkaus-aika-ikkunoista. Nämä mielessä puksuttelin ulos Kaivarin rännistä.

Kauniina kesäpäivänä onneksi muutkin ovat löytäneet merelle. Kisaorjentoituneet segelbootit lienevät ralleissaan, kukka HTR:ssä, kukka ratakisoissa. Tähän päälle Cheakit moottorjahdeillaan, tuutti-einarit maamoottoreillaan ja koko muu savuttajapopulaatio (Kevin Korvahetelu Kostner. Water över budget World. 1995). Niin olihan sielä sitten ns. ruuhkaa, mutta meri on iso ja sinne mahtuu kaikki, tervetuloa.

Kapoteeni Teemun oppejen mukaan, kun resut on ylhäällä ei taakse tartte kattella, lährin sitten styyraamaan Länteen. Jostain syystä aineenvaihduntani on startannut näin syssyn tullen ja kuontaloon kertynyt neste tulee luonnollisia väyliä pihalle. Tämä taas johti suoraan siihen, että vaimokulta sai pinnan potilaan pinkoessa kannen alle kotvaiseksi. Kannelle uudelleen könytessä huomasin vaimoni säteilevän, ja tämä ilmiö on se, mihinkä vaimossani rakastuin.

Vaikka asemani aviomiehenä lienee vakiintunut, niin tiedän olevani sen verta kaukana takakaarteessa kilpakosija tilanteessa, niin jätän yksityiskohteisen kuvailun tekemättä säteilyn voimasta. Lähinnä tietysti sen takia, että saan itsekkäästi, täysin itse, nauttia tuosta mystisestä-dynamosta ja paistatella sen pöhinässä. Moottorin käynnistyminen on minulle mysteeri, mutta tällä kertaa syy-seuraus-suhde löytyi Pinnan-Ranturin-Helmsmannin symbioosista. Dynamoni havaitsi osaavansa itsenäisesti pursia.

Pöhinää kesti, kunnes polttoaine loppui. Iso-Vasikka siinsi edessä ja tiputin rätit ja puksutin ränniin. Lautanrantaan en ranturilla iljennyt työntää. Seuraavaavassa laiturissa oli teoreettinen tila, mutta vierustoverit olisi ollut taas klassikoita, ja niitä ilkee tuuppia kuokalla. Ja sitten päätinkin peruuttaa koko rantautumisen.

Vastatuuliosuudella likat natusti kylmää kalkkunaa ja munan valkuaista kylkeen. Ja buugie loisti poissaolollaan, tämä on normaalia merellä, mielialat vaihtelee. Vaimokullan kallon kopsahtaminen purjettomaan puomiin oli sitten anti-kliimaksi ja tän jälkeen päätin tehdä kaiken ihte. Kun resut oli taas ylhäällä ja tuuli takapuolesta, rupesi buugie palaileen ja pikka-tilkka-rommia kahviin niin olin jo täydessä terässä hoilaamassa ”Nestori-Miikkulaista”

Tällä rallilla takaspäin ja sain kun sainkin vaimon palaamaan pinnanvarteen, mutta dynamo loisti poissaolollaan. Jälkiviisaana, kysymys oli polttoaineesta. Kun tästä joudan, niin kötöstelen pentterin vastaamaan 8 x vuorokaudessa tapahtuvaa ruokailun tarpeita.

Yhteenveto Skotlannin länsirannikosta

Alusta lähtien oli selvää, että vaikka etelää kohti mennään niin reissusta ei tulisi mitenkään helteinen. Siltä olen ollut hivenen yllättynyt, että villasukkia on käytetty monin verroin enemmän kuin shortseja. Sen verran pitää Skotlannin puolustukseksi sanoa, että paikallisten mukaan tämä on ollut yksi sateisimmista ja kylmimmistä kesistä miesmuistiin. Tässä vähän yhteenvetoa neljän viikon purjehduksesta Skotlannin länsirannikolla ja saaristossa:

Vuorovedet

Vuorovedet olivat uusi asia meille käytännössä vain Itämerellä purjehtineille. Aluksi en oikein tiennyt miten ilmiöön pitäisi suhtautua, mutta loppujen lopuksi tilanteita, joissa vuorovesi pitää todella tarkkaan ottaa huomioon oli vain muutamia. Kaikki satamat joissa me käytiin oli käytännössä saavutettavissa millä vuorovedellä tahansa. Eli syvyyden puolesta ei navigointi tuottanut huolta. Saarten välissä virrat voivat olla voimakkaita. Isoimmat vuorovesivirrat me koeattiin Sound of Islayssa ja Kyle Rheassa, molemmissa lähes 5 solmua. Näihin saapuminen oli syytä ajoittaa oikein, koska vastavirtaan ei käytännössä olisi edes pystynyt etenemään.

Loch Harport - alavesi

Loch Harport – alavesi

Loch Harport - ylävesi

Loch Harport – ylävesi

Sound of Islay - nopeus lokissa 6.3 ja  GPS:ssä 11.1 solmua

Sound of Islay – nopeus lokissa 6.3 ja GPS:ssä 11.1 solmua

Sää ja säätiedot

Kuten aiemmista blogikirjoituksista on varmaan käynyt ilmi sää oli melkoisen tuulista ja vaihtelevaa. Merivesi on ollut käytännössä koko ajan noin 12 astetta, joten sekin kertoo, että mitenkään erityisen lämmintä täällä ei ole ollut. Saarilla ja rannikollakaan ei mobiiliverkoissa ollut mobiilidataa ollut saatavilla juuri lainkaan. Säätietojen lataaaminen oli siis aina välillä melko hankalaa. Lyhyemmän aikaväli säätiedot saatiin Navtexista ja Stornoway Coastguardin VHF lähetyksistä, joka ovat todella selkeitä. Sen verran pysyttiin kuitenkin ajan tasalla, että kovimmat kelit pystyttiin aina välttämään ja hakeutumaan satamiin niitä pitämään. Onneksi myös veneen lämppäri on toiminut hyvin, joten veneen sisätilat on saatu pidettyä kohtuullisen kuivina ja lämpiminä.

IMG_2099

Luonto ja eläimet

Maisemat länsirannikolla ja saarilla olivat mahtavat. Erityisen yllättävää oli vehreys. Vuoret eivät olleet karuja kallioita vaan vehreyden peittämiä. Rinteitä pitkin valui alas vuolaita puroja ja vesiputouksia. Saarten suojan puolella ja laaksoissa oli lehtipuiden täyttämiä lehtoja, joissa käveleminen tuntui kuin olisi tullut keskimaahan.

Merilintuja oli nähtiin tietysti paljon. Upeimpia oli myrskylintujen kaartelu aaltojen laakoissa sekä suulien syöksykalastus. Delfiinejä nähtii lähes aina kun purjehdittiin vähänkään avoimemmilla vesillä. Hylkeitä taas lähellä rantaa ja salmissa. Juralla nähtiin myös saukko. Yksin reissun kohokohdista oli Collin salmessa kun nähtiin jättiläishai kita ammollaan muutaman metrin päässä veneestä. Ainostaan isoimmat valaat jäivät tällä reissulla näkemättä.

IMG_3900 IMG_3972

Ruoka

Brittiläinen ruoka ei tunnetusti ole mitenkään arvostettua ja erityisesti Skotlantilaisesta ruoasta vitsaillaan paljon. Me syötiin aika paljon ulko osittain myös kaasun säästämiseksi. Lähes poikkeuksetta paikalliset pubit ja ravintolat tarjosivat hyvää ruokaa. Fish and chips, steak pie ja muut klassikot olivat listojen vakiokamaa. Se mikä yllätti oli paikallisen ja tuoreen kala- ja äyriäisruuan saatavuus ja laatu. Monissa paikoissaa saatiin tuoretta meriahventa (sea bass), makrillia, simpukoita, rapuja, langustineja jne.

IMG_20150719_152658 IMG_20150810_211703

Skye ja Stornoway

St. Kildalta lähdettiin illalla, jotta oltiin aamulla Sound of Harrisin salmessa, johon haluttiin saada myötävirta. Salmessa olevassa Leverburgissa pysähdyttiin nopeasti tankkaamassa vedet ja siitä jatkettiin kohti Skyetä. Puolivälissä Little Minchin ylitystä tuuli kääntyi täysin vastaiseksi ja nuosi yli 30 solmu. Loppumatka mentiin useampi tunti moottorikryssiä, onneksi Loch Dunveganin perältä löytyi kohtuullisen suojainen ankkuripaikka. Ja illalla tuuli hyytyikin sitten merkittävästi. Loch Dunveganissa käytiin katsomassa MacLeodien linnaa ja museota. Seuraavaksi jatkettiin Carbostiin Loch Harportissa, jossa on Taliskerin tislaamo, sekä mainio Old Inn pubi. Pubin poijussa roikuttiin sitten taas pari ylimääräistä päivää kovien tuulien vuoksi. Portree käytiin katsastamassa bussilla.

Maisemien vuoksi päätettiin kiertää Skye ja ajaa mantereen väliset salmet, Sound of Sleat ja Kyle Rhea. Maisemien katselua rajoitti jälleen kerran melkoinen sade, joka tällä kertaa vei myös kaikki tuulet. Moottorimarssilla ajettiin siis koko loppumatka kaatosateessa. Kyle of Lochalshista jäi mieleen ehkä reissun paras kalaravintola rautatieasemalla. Muutoin kylä ei kummia tarjonnut. Tomi ja Tytti hyppäsivät täällä pois kyydistä. Paluumatkan alkamisen tuntua lisättiin sillä, että jolla pakattiin keulapunkan alle, tästä eteenpäin yövytään, ainakin suunnitelman mukaan vain marinoissa tai merellä.

Nyt ollaan Stornowayssa pitämässä taas keliä pari päivää ja huomenna bunkrataan vene täyteen ruokaa paluumatkaa varten. Syviä matalapaineita on mennyt yli noin kerran viikossa, joka on tarkoittanut, että Navtex täyttyy myrskyvaroituksista. Nytkin oli 8 boforin tuulia käytännössä kaikilla pohjoisatlantin sääalueilla. Täältä matkuu Orkneyn Kirkwalliin ja sieltä Tanskan salmien kautta Itämerelle.

 

Loch Harport, taustalla Cuillin vuoristoa.

Loch Harport, taustalla Cuillin vuoristoa.

Kyle of Lochalsh, taustalla Skye Bridge

Kyle of Lochalsh, taustalla Skye Bridge

Stornoway

Stornoway

Myyttinen St Kilda

Myyttinen St Kildan saari oli yksi Skotlannin retken pääkohteista. Pieni vuoristoinen saariryhmä sijaitsee noin 40 mailia länteen Ulko-Hebrideiltä, käytännössä siis Pohjois-Atlantilla keskellä ei mitään. Saarella on ollut asutusta kivikaudelta aina 1930 luvulle asti, jolloin viimeiset asukkaat pyysivät ”evakuointia” parempiin oloihin. Kannattaa lukea saaren huikeasta historiasta enemmän esim. Englanninkielisestä wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/St_Kilda,_Scotland

Säiden puolesta tarvittiin hyvä ikkuna, jotta saaren kohtuullisen suojattomaan lahteen voi ankkuroida. Barralta lähdettiin aamulla kryssimään pohjoistuuleessa, jonka pitäisi kääntyä länteen ja näin tarjota parin päivän mahdollisuuden olla St Kildalla. Noin 70 mailin matkaan varattiin koko päivä ja yö. Illalla päästiin jo aika lähelle saaria, mutta pimeys ehti ensin ja näin ollen jouduttiin hieman kiertelemään saarten ulkopuolella ennen auringon nousua.

Sisällä lahdessa oli kolme venettä, joista yksi ankkurissa ja pari lahdella olevissa poijuissa. Me otimme kiinni myös poijuun aikomuksena ottaa pienet nokoset ja sitten selvittää voiko poijuja käyttää. Muutaman tunnin kuluttua meidät herätti ulkoa kuuluva tööttäily ja huutelu. Kävi selväksi, että poijut kuuluivat päivämatkoja tekeville turistiveneille, joten meidän piti siirtyä ankkuriin.

Parin päivän aikana kierrettiin saaren kylän rauniot ja historiasta kertova museo, sekä kiipeiltiin rantapenkereillä ja vuorilla. Saaren korkeimmat huiput nousevat melkein 500 metriin asti. Mukaan kaivettiin Melianin kaappien pohjalta suomalaista Pirkka kolmosolutta ja Jyväshyvän kaurakeksejä. Muuta suomalaista ruokaa veneestä ei enää löytynyt. Näkymät ovat huikeat ja paikan historia sekä eristenäisyys tuntuvat käsittämättömiltä. Säät olivat tutun vaihtelevat, juuri kun päästiin korkeimman vuoren huipuille, saatiin päälle taas vesikuuro. Myös näkyvyys ylhäällä hupeni melkoisesti, joten laskeutuminen ja oikean reitin löytäminen muuttuivat vähän haastavammaksi.

Saarella on myös moderneja rakennuksia armeijan jäljiltä ja kaupalliset toimivat edelleen huoltavat saaren tutka-asemia. Toisena aamuna aamupalan taustalla kuului iloinen piipitys catepillarin siirrellessä jotain konttia varastoalueella. St Kildalta jatketaan yöpurjehduksella takaisin sisäsaaristoon, kohti Skyetä. Ensi viikolla on taas luvassa syvä matalapaine, jota pitää pitää silmällä…

Kirjoitettu ankkurissa St Kildan Village Bayssa 30.07.2015 klo 17:25.

Kimmo

St Kilda Village Bay, turistipaatit poijuissa ja Melian ankkurissa lahdella

St Kilda Village Bay, turistipaatit poijuissa ja Melian ankkurissa lahdella

Kylän raunioita ja kääpiölampaita

Kylän raunioita ja kääpiölampaita

Pyöreät kivimajat ovat olleet varastotiloja

Pyöreät kivimajat ovat olleet varastotiloja