Ja Itsenäisyyspäivä voyagen #3

Episodi jää to be continued asteelle…

Löyhän pursimis-yhteisömme sanonta: ”Ennemmin hajoo kalusto, kun miehistö.” Jäi nytten sitten kokeilematta. Merkitsevän aallon korkeuden hipoessa Inkerin LOAa ei tartte mennä kokeileen miehistön hajoamispistettä. Lindalinekin päätti kautensa, niin voimme mekin päättää kautemme.

ip3

Kausi päättyy muutenkin myynti-ilmoituksiin, joiden kiinnostus on ylittänyt kaikki odotukset. Samalla myynti-silmällä pyyhitään hyllyjenkin sisältöä. Myyntikanava on vielä arvuuttelussa, mutta ainakin tänne blogiin meinattiin tiputella kuvia omistajanvaihdosta odottaville purjeille, ankkureille ja elektroniikalle. Mysteeriset aarteet menee nettiin ja Myyrimäen kirpputori helposti mobilisoitaville loorille hardwarea, tekstiilejä/pelastusliivejä, skuutteja ja muuta tarpeellista tavaraa, joiden käyttöaste on yhteisössämme osoittautunut alhaiseksi.

Ja happy end(kö)

”Suhteet voi päättyä joko onnellisesti, tai avioon.” Aloitti bestmänini puheensa. Nooh, suhde Ranturiin ei nytten sitten pääty, ainakaan avioon, mutta onnellisesti…

Eilen käytiin nostaas Temulin kanssa ranturi talvipukille, pukille joka kötösteltiin Akin kanssa kuntoon alkuviikosta. Nyt sitten tonotetaan tukevasti kuivilla. Ja on aika aloittaa joka talvinen josko & sitku- leikki.

Temulin kanssa ku pohjaa pestiin, tuo kiero Kymiläinen supatteli korvaani kuolinpesästä ja cuiser/raaserista ilman rakkautta. Sisälläni asuva herrasmies ei voinut olla vastaamatta neidon hätään ja Elviiran limojen huuhtasun jälkeen runtasimma koputtelemaan gel coattia.

Niinno, mitäänhän ei vielä ole tapahtunut, paitsi ranturi joutu nyt myyntiuhan alle. Rajun ynnäämisen jälkeen päädyin hintaan – omakustanne, koska kupeissani kihisee ja kytee hehkupalo – pikku kisottelulle.

 

Ja tredjende

Siittä kun edellisen kerran olen täydessä sotisovassa kiskomassa köysiä kisottelussa, on aikaa jo kauan, mutta… Kun sain nyt kotvaisen aikaa sitten avoimen kuttun nousta ”extra-hönönä” Karvalakkikisaan yhdelle lätäkkömme legendaarisimmista raasereista, en tohtinut, voinut, enkä kehdannut olla tulematta ja tulin näin ja tredjende.

Kilpamiehistöissä on olemassa oleva synergia, ne ovat parhaimmillaan kuin automaattikelloja, mikroskooppisen tarkasti toisiaan vasten raksuttavia rattaita, joiden ainoa päämäärä on manöövereiden ja ajamisen täydellisyys. Kilpamiehistö kuskaa kilpapaattia, ja kilpapaatille on tehdas piirtänyt polaarit, ja kun kuljetaan polaarien sisällä, tehdään jotain oikein… Ylittäessä – ylistetään loistavaa teamia… Alittaessa – kiskotaan hysteerisesti kiulusta löytyviä naruja. Polaarit ovat veneen teoreettiset maksimi nopeudet eri tuulilla ja eri suunnilla.

Kilpakiulussa on normi purteen verrattuna kymmenkunta muutakin nirtsunnartsua ja (extra) spinnu-puomiloinen. Raaceri on pursi, mutta Saigonin hierontalaitoksen matamia lainaten:”Same same, but different.” Siittä olen onnellinen, että tavallaan tiedän, mitä mikäkin nirtsannartsa tekee kilpa-paatissa, mutta jokaisessa paatissa on oma persoonallinen sijoituspaikka nirtsannartsoille, jotenka käytännössä tällä seikkailulla keskityin kiskomaan vain sitä narua minkä tunsin, eli keulapurjeen skuuttia. Enkä sitäkään sitten kiskoillut, kun oma vakio miehistö havaitsi, että tässähän ollaan kisassa mukana vielä viimeisellä kryssillä.

Kisa kuvaus itsessään löytynee sosiaalisen median syövereistä, enkä sitä kehtaa tässä tusauksessani sen enempää ruotia. Veneen trendiin kuuluu; ennemmin överit, kun vajarit, notta jonkin moista kylkimyyriä se eteneminen oli… eikä kilpapurjehduksessa ole tuomaripisteitä. Henkilökohtainen kilpailu-kipunahan tässä sai taas öljysumua ja unissa taidetaan sitten taas optimoida. Onneksi selkänahka on orvaskedellä, että mitään hätiköityä ei pääse tapahtumaan.

Ja iso-vasikan lenkki.

Ku tota Melianin suurta-seikkailua kateellisena lukee, niin kynnys omienkin köysien irrottamiseen on suhteelisen matalaa. Nyssi veneessä oli vaimon bodybuildingia-kaveri, niin ei tarttenut kaivaa vinssejä esiin ollenkaan.  Niille, jotka eivät tiedä, niin pienellä rasvarosentilla oleville ihmisille toiminta-säde tankkauspisteiden välillä on tasan kolme tuntia. Kriittisen kolmentunnin jälkeen alkaa kammottava katabolia, tai ainakin horkkaan johtava verensokerin tippuminen.

Sää ja mää ikkunoitahan tällä viikkoo ei oo tarttenut ootella härmässä. Tämä gootti kansa on saanut koko vuoden D-vitamiininsa ja valtaosa possuista myös pinkin kuontalon.  Näinä päivinä oma tahtotilahan olisi asua veneessä, mutta fasiliteetit eivät Ranturilla riitä perhe-elämään.  Kaikkina niinä päivinä, kun kelloon on mahtunut köysien irroitus, niin se ollaan tehty. Tämä on johtanut käyttöasteen monisataakertautumiseen edellisiin kausiin verratessa.  Ja tuo on tuonut onnellisuutta elämääni.

Kun Kaivarista kevyellä kelillä piirtää kahdentunnin sormi-harpilla säteen, niin mukaan mahtuu myös Iso-Vasikka. Kaksi tuntia harppiin sen takia, että Myyrimyyristä siirtyy rantaan puolituntia ja ranta-hönöilyyn menee ainakin vartti. Noista ynnäten ollaan katabolian kulmilla päämäärässä. Vaikka habitukseni ei edes liippaa fitnessiä, niin elintyyli on tullut tutuksi ja kammottavat seuraukset, jotka kohtaa lipsuessa tankkaus-aika-ikkunoista. Nämä mielessä puksuttelin ulos Kaivarin rännistä.

Kauniina kesäpäivänä onneksi muutkin ovat löytäneet merelle. Kisaorjentoituneet segelbootit lienevät ralleissaan, kukka HTR:ssä, kukka ratakisoissa. Tähän päälle Cheakit moottorjahdeillaan, tuutti-einarit maamoottoreillaan ja koko muu savuttajapopulaatio (Kevin Korvahetelu Kostner. Water över budget World. 1995). Niin olihan sielä sitten ns. ruuhkaa, mutta meri on iso ja sinne mahtuu kaikki, tervetuloa.

Kapoteeni Teemun oppejen mukaan, kun resut on ylhäällä ei taakse tartte kattella, lährin sitten styyraamaan Länteen. Jostain syystä aineenvaihduntani on startannut näin syssyn tullen ja kuontaloon kertynyt neste tulee luonnollisia väyliä pihalle. Tämä taas johti suoraan siihen, että vaimokulta sai pinnan potilaan pinkoessa kannen alle kotvaiseksi. Kannelle uudelleen könytessä huomasin vaimoni säteilevän, ja tämä ilmiö on se, mihinkä vaimossani rakastuin.

Vaikka asemani aviomiehenä lienee vakiintunut, niin tiedän olevani sen verta kaukana takakaarteessa kilpakosija tilanteessa, niin jätän yksityiskohteisen kuvailun tekemättä säteilyn voimasta. Lähinnä tietysti sen takia, että saan itsekkäästi, täysin itse, nauttia tuosta mystisestä-dynamosta ja paistatella sen pöhinässä. Moottorin käynnistyminen on minulle mysteeri, mutta tällä kertaa syy-seuraus-suhde löytyi Pinnan-Ranturin-Helmsmannin symbioosista. Dynamoni havaitsi osaavansa itsenäisesti pursia.

Pöhinää kesti, kunnes polttoaine loppui. Iso-Vasikka siinsi edessä ja tiputin rätit ja puksutin ränniin. Lautanrantaan en ranturilla iljennyt työntää. Seuraavaavassa laiturissa oli teoreettinen tila, mutta vierustoverit olisi ollut taas klassikoita, ja niitä ilkee tuuppia kuokalla. Ja sitten päätinkin peruuttaa koko rantautumisen.

Vastatuuliosuudella likat natusti kylmää kalkkunaa ja munan valkuaista kylkeen. Ja buugie loisti poissaolollaan, tämä on normaalia merellä, mielialat vaihtelee. Vaimokullan kallon kopsahtaminen purjettomaan puomiin oli sitten anti-kliimaksi ja tän jälkeen päätin tehdä kaiken ihte. Kun resut oli taas ylhäällä ja tuuli takapuolesta, rupesi buugie palaileen ja pikka-tilkka-rommia kahviin niin olin jo täydessä terässä hoilaamassa ”Nestori-Miikkulaista”

Tällä rallilla takaspäin ja sain kun sainkin vaimon palaamaan pinnanvarteen, mutta dynamo loisti poissaolollaan. Jälkiviisaana, kysymys oli polttoaineesta. Kun tästä joudan, niin kötöstelen pentterin vastaamaan 8 x vuorokaudessa tapahtuvaa ruokailun tarpeita.

Ja arki juhlaa

Kun Alohan perheen pää ilmoitteli sosiaalisessa meediassa, että tekisisi mieli merille, niin nostin käteni. Ja laskin ja nostin ja lopulta köydet irtosi viideltä tiistaina ja sitlootassa oli koko perhe. Koska meillä oli vain aikaikkuna, että kotiin yöksi, ja tämäkään ei tavallaan koskenut minua, jonka tahtotila oli jäädä venneelle. Niin ynnäsin näin, että:

”Mää puksuttelen rännistä ulos, sitten annan stagan Jannelle, resuan rätit ylös ja sitten kattotaan minne päästään.”

Ja harvoin elämässäni suunnitelmat kohtaavat näin täydellisesti toteutuksen. Pinnassa oli makkarahymy, ja rata-alueella vähän kryssittiin, ja sitten aproin tuulta, ja tuumin näin, että mennään pari tuntii länteen, ja sitten ynpäri ja takas parituntia, niin kello olisisi sitten aika tarkkaan ysi ja kaikki saisivat 8 tuntia unta ennen uutta roimistopäivää.

Janne on ex- Hobotti kapteeni ja otteet olivat varmat. Helmsmanni ja pinna sulivat toisiinsa ykköskaapeleissa, joten hönö sai keskittyä sitten ihailemaan maisemia. Ja toistan taas itseäni, en ollut Myyrmäessä. Mittee ne neliöt oikein maksaa Suvisaaristossa? Tod. näk. nippasen enemmän kuin laiskapaikka Ranturille, ja töllön buukkaus palvelu mainos = Same same, but(t) eri hinta. Siellä sitä vaan eheytyy, eivätkä kustannuksetkaan tee kipeetä.

Kun aikaikkunan puolimatkan krouvi oli saavutettu, tehtiin erikoiskäännös… Olin sitonut toisen jennin skuuteista liinaan, jolla tuuvasin spiirapuomin takas kanteen = hönö. Tämäkin tapahtu täydessä järjestyksessä ja siirryimme takaisin tuuliolosuhteisiin, tai siis tunsimme taas tuulen ja kiristimme skuutit. Siinä, että ei itse hölmöile pinnassa kokoaikaa on etunsa. Tuossa kevyessä kelissä, kun hinkattiin kolmattakymmentä vendaa, niin rupesisi kristallisoitumaan, kuinka sillä sitten saisi Ranturilla sitten tehtyä vähän enemmän ralli-mallin-vastatuuli-käännöksen.

Ja kun jotain kehittää, niin sehän tarkoittaa automaattisesti, että pussin nyörejä saa taas kaivella. Nykyinen levanki-systeemi, ei oikein tue ralli kiennöstä, jotenka ostoslistalle lisätään ”banjo”- vaunu. Katsokees, kun levangin-naruilla soitettuna suomiklassikot saavat syvän etelän sävyjä ja näihin tunnelmiin palaamme, kun saan vaunun viritettytä.

Ja launuri

Tällä kertaa kävi se, mikä oli vakio Vanaja vedellä vesikoiden vajalta meloskellessa, tuuli kääntyi. Ja elämääni enemmän seuranneet arvannevat, että tuuli ei kääntyili allekirjoittaneelle myötäisestä myötäiseen.

Kärmessaareen vietiin lemppari pariskunta grillaileen ja kun herra oli varannut mukaan pari preemium olutta, niin kehdannu ilkeillä niitä olla maistamatta, hyvvee oli. Pariskunnan pikkuvaimo oli paskarrellut meille ison salladoksen, jotenka omasta kylmälaukusta löytyi sitten vain kuollutta lehmää karvan alle kilo. Pariskunta kun söi omat fitness kanansa, sai pieni perheeni pötsinsä pumppiin.

Kärmesaaressa oli poijut paikallaan, mikä lienee saaren vakio varustus, olen siis edellisen kerran käynyt saaressa seasonin ulkopuolella. Peräankkuri tilsittiin takas looraansa ja paalusolmu paskarreltiin ankorliinasta poijuhakaiseen. Hullua on paalusolmussa se, että se on ainua solmu, jonka muka osaan ja kun kuulassa on yhtään lisää liikettä, ei tämäkään onnistu yköskerralla. Tavoitteeni siirtää fetissit solmutekniikoihin ei ole vielä ihan kurssilla, mutta onneksi elin-ennustetta on vielä jäljellä.

Manööverit onnistuivat kevyessä kelissä hienosti. But(t) there is always butt… Jossain kohtaa lähimenneisyyttä on puomin-alasvedin-mekanismin funktionaalisuus kadonnut. Tämä vaikeuttaa ison etuliikin kiristämistä merkittävästi, jotenka lähitulevaisuudessa on kötöstelyä. Viat on helppo korjata, kun tietää mikä on vikana, se että jokin ei toimi… on vielä pirunkaukana siittä, että tietäis mittee pittee tehä.

Toinen merkittävä kehitysaskel tuli pojusta lähtemisessä. Kun tuuli oli kientynyt ja pikkaisen voimistunut samassa, niin lähtö piti ajatella uudestaan. Onneksi annoin naapurin lähtee leen puolelta eka, koska seuraavaksi olisi ranturin kuokka uurtanut klassikon varvaslistan lakat ja todennäköisesti koko varvaslistat kuntoon, missä olisin saanut soitella Tapiolaan. Koska käsiä oli paljon = kahdeksan kappaletta, ajattelin asiat näin.

Hemuli irroittaa keulan, siten että lee irti, leen renkaaseen köysi mikä kiertää takas veneeseen, luu irti, ja keula kiinni käsin, ropelli vetoon, ja keula tuulessa perraan poijulle, samalla kun Tuomas irroitta haan. 180 asteen nätti kiennös ja ulos täydessä järjestyksessä.

Ja näin se meni:  ”Kone käyntiin. Loikin rantaan kötösteleen köydet kuten kuvittelin niiden kuuluvan, hemulille käteen lenkistä läpi tuleva köydenpää, perraaminen, köyden juuttuminen ensimmäisen kerran laiturin lautojen väliin. Tuomaksen lähettäminen hemulin avuksi, Sadun siirtäminen ankorliinaa operoimaan = pitämään se pois ropelloksesta. Köyden juuttuminen toisen kerran lautojen väliin, Hemulin kiipeilu ankkurin päällä vaarallisen näköisesti. Naapuriveneen speedo sedän säntääminen apuun, köyden irtoominen lautojen välistä. Tuulen nappaaminen runkoon ja rekaaminen kylkimyyryssä ohjauskyvyttömänä. Ankkorliinan kaappaminen omiin käsiin, nottei rekata rantaan. Koukistaja/selkä ja sormivoima jumppa, kun annoin veneen kääntyä tuulessa poijun varassa.  Nyt näytti nenät, minun ja Ranturin, sinne/minne tahdoin lähteä. Hakaisen irroitus ja ihmisten kokoominen takas sit lootaan ja niska hiessä tuuleen. ”

11806506_10205461212304653_2144513302_o

Ja taas, tärkeintä on lähteminen. Vene ei vuoda, kaikki toimii auttavasti, kuten pitää.

Ja ihanat naiset Ranturilla

Köysien oli tarkoitus irrota lauantaina 11.07, mutta siittä vähän lipsuttiin. Lipsuttelua oli myös luvassa moneksi tunniksi, koska arvonta-laulu oli päättynyt säkeistöön – Stora Svart Ö.

Mutta mikäs merellä on puksutella, kun kaikki toimii ja kaunistakin oli. Ja viihtyvyyttä parannettiin puksuttelemalla sitten sisäreittiä Porkkalan niemelle. Kyllä on kaunista, eikä ole kaukana. Tuulihan oli loogisesti 225 suunnasta, mutta ei mitenkään puhurissa, ihan ykkös metrejä sekunnissa ja aallot maltillisia.

Tämä sää tarkoitti samalla vauhdilla myös sitä, että merellä oli muitakin. Ja kyllä se on presiis näin, että veneet tykkää kun niillä veneillään. Meri on iso ja sinne mahtuu kaikki.

Puksuttelu Suvisaariston kautta vei meiltä kuutisen tuntia suurelle musta saarelle. Saareen oli suunnannut parikymmentä muutakin venekuntaa. Grillillä oli jono – ja jonotusajan kurlasin kurkkuani.

Kun kupu ja kurkku oli kondiksessa jäi jäljelle enää sateen pitäminen. Ja suomen suvessa on suureksi hyödyksi sateesta pitäminen. Pikku fetissillä märkiin kannikoihin saa myös Suomipursimesta nautintoa. Ja koska grillillä oli se jonotus tilanne ja katokseen tunkua, survoiduin safkan jälkeen Ranturin salonkiin ihanien naisten kanssa höperöimään.

Mennä viikolla ompelemani Patjanpäälliset olivat vihdoin siinä käytössä mihinkä olin ne aina kuvitellut, sosiaalisessa-etanoli-iltama-istuimina. Minulla oli niin mukavaa, että lukitsin meidät kaikki sisälle vahingossa. Kun vaimo rupesi kertomaan legendaarista susitarinaansa, könysin keulaluukusta avaamaan luukut lukosta. Tässä kohtaa lipsahdin yltiö sosiaaliseksi ja koputin naapurivenettä tehdäkseni tuttavuutta. Se ei loogisesti onnistunut, siis tutustuminen.

Yö oli lämmin ja miellyttävä. Ja unesta on todella mukava herätä hyörintään. Ihanat naiset rakensivat mellevää aamupalaa, jonka hetken päästä hotkisin kitusiini. Suussa oli vähän mäyrän makua, muttei niin paljoa, että mieli tekisi korjata tai mukaan varoksi varattua sinappi-silliä. Sitlootaan päätynyt aamupala oli muuten suoraan fitness-campilta, eikä buugieta pilannut edes Hönön munien pelottelussa tapahtunut kuuden munan uhraus Ahdille.

Sen verta näki jo rannassa, että pihalla tuulisisi. 225 vakio oli tällä kertaa pykälää tuhdimpaa, mutta tarkkaa tietoahan Ranturissa ei ole tarjolla. Parhaan arvioni pistän sinne + kymppiin ja puuskat ehkä neljätoista viistoista. Tätä tuulennopeutta korreloin Ranturin vauhdilla. GPS todisti 8.1 mailin vauhdin ja purjeista oli käytössä 1/3 osa. Ja sitten pienensin vielä tuostakin. Ranturi on sunnuntai pursi, ja hurjastelu olkoon muitten hommaa ja Hönön kiinnostus kilpapursintaan on just nyt aallonpohjukassa. Näillä perusteluilla jatkoin pinnan vispaamista kasvavassa aallokossa, kunnes Kytööltä tultiin rannemmaksi ja meri vähän silottu saarten suojassa. Likat rupest tässä vaiheessa leikkimään ajatuksella syöttää allekirjoittaneelle juustopalloja ja sehän sopi hyvin ohjelmaani.

Pelkällä reivatulla Jennillä tultiin kuutta – seittemää knotsia kotia kohti, perillä oltiin siis verkkaisesti. Ranturi käyttäytyi hienosti myös tällä kertaa vähän kovemmassa kelissä ja luottoni sen kun kasvaa kasvamistaan kiuluani kohtaan. Vettä ei saatu tällä kertaa pilssiin merkittävää määrää, mutta emmehän me kallistelleetkaan kuin kuppeja tällä seikkailulla.

Tärkeintä on vain lähteminen, kun o lähtenyt on jo seikkailulla.

 

Ja 2nd sunnari

Minusta on kuoritutunut pesunkestävä sunnuntai pursija, näköjänsä, ja pidän siittä. Tällä kertaa styyraamaan tuli vaimon sisarukset ja allakirjoittaneet tehtäviin jäi sitten vain hölmöttää ja päsmätä. Ja koska olen hölmöttänyt koko eloni, se luontuu, mutta päsmääminen pykii.

Mutta ja jos, ja kun olen nyt puhdas sunnari ja alla on Ranturi, niin toivon syvällä sisälläni, että tämä sunnarointi ottaisi nytten sitten tuulta ja muodostuisi vakiomalliksi viettää pyhää, Myyrimäen sijaan. Tietysti Ranturissa on sää ja mää varaus, mutta köysien irroituskynnyksen raju madaltaminen olisi se tahtotila.

Toisaalta, ei se pöllömpää ollut, kun perjantaista tintattiin tosissaan köysissä. Veneen faciliteetit tuollaiselle aikuisten ihmisten K-18 kännäämiselle on kovin rajalliset, mutta kyllä sinne nyt se kuusi ihmistä mahtu liuottamaan sit-lootaan. Aurinko energian siirryttä lämmittämään toista puolta pallosta, käynnistin Sherpan tohottaan jalkatilaan. Etanoli ja sherpa pitivät tunnelman sen verta lämpöisenä, että hätäsin osaa-ottaja pääty uimaan ennen seurueen siirtymistä Mummotunneliin. Ja tälläistä käyttöä näin ja suunnittelin Ranturille suurissa suunnitelmissani talven pimeydessä.

Mitä enemmän viettää aikaa veneellä, niin sitä keskeneräisemmältä hän näyttää. TODO- ei lyhene, vaan kehittämis- ja pimppaus- ja tuunaus-ideat saavat pensaa liekkeihinsä. Tässä seuraavaksi olen piirtämässä helotusta uusiksi, sijoittamassa aurinkopaneelia, kötöstelemässä targa-kaarta, repimässä tapeesseja ja jne. ja jne. Hulluinta on se, että tämä madnes on tarttuvaa ja vaimokin muuttuu kertalaakista kannelle könöttyään maanisesti rättiä käyttäväksi mysofobikoksi. Näillä nyt mennään näin, mutta käytännössä olen vain iloinen, kun emme vaihtoehtoisesti ole mätänemässä sohvalle Myyrimäessä.

Ja sunnari

La-Su yön juhlistin varpaita Turengossa, niin henki sitten haisi sunnuntaina. Vaimolla oli parempi suunnitelma tarjota sohvailulle, jotenka suuntasimme Kaivariin ja irroitimme köyret. Tämä oli sitten tälle kaudelle ensimmäinen parisuhde pursiminen Ranturilla, ja olihan vesillä muitakin, ja miksi ei olisi ollut, kun suvi paistatteli parhaintaan.

Parisuhde pursinnassa hönö hölmöilee pinnassa ja vaimo suorittaa kansimiehistön roolin. Tämä sopii, ja varsinkin itseaiheuttuun oloon sopii kesittyminen siten styyraamaan, että ei ole ihan hirveesti toisten tiellä. Kaivarin rännistä puksuteltiin Pihliksen ympäri. Matkalla ihmiteltiin Amerikan ihmettä, jonka visiitti ei liene sattumalta juuri tällä hetkellä täällä. Puksuttelu lopetettiin Pihliksen etelän etelämerkillä ja Jenni un-rullattiin ja hönötettiin sitten siinä.

Olipa leppoista, vauhtia nippis nappis liikkumisen verran. Möllö pilvien takana, aallot matalat ja Tsadin siluetti edessä. Henkikin raikastu tuulessa ja olotila twistas hymynpuolelle, vaikka parta puuttuukin. Partaa on muuten ikävä ja huomaan nyt sukivani toista ja kolmatta leukaa säämiskäksi. Eikä tuo hönön sivuprofiili ainakaan kaunistunut kuontalon kadottua.

002

Ruutuun parkeerettaessa kurotin takapoijua ottaan vähän liian aikasin, ni kopsahti naapuriin. Onneksi pullea kylki umpilaminaattia vasten toista umpilaminaattia, ja fenukat välissä, niin vahinkoa ei syntynyt, mutta eihän sitä silleen pitäisä rantautua. Parkkipaikkani vaan ”umpeutuu” ku siitä lähtee, ku kaikilla o kaivarissa pitkät köydet. Tarttee vähän hienosäätää tuota manööveriä, ja ehkä koittaa toista lähestymiskulmaa seuraavalla kertaa.

Jostakin tihuttaa vieläkin vettä sisään, ja siittä olen nyt ymmyrkäisenä. Seuraavaksi täytän vasiliini ruutan ja ruuvaan akselin reikään takuu vaseliinit. Jennikin on saastanen, ja honasin, että mehän sijaitaan Mattolaiturin kupeessa, notta mäntysuopaa matkaan seuraavalle nolla tuulipäivälle ja resu pesuun.

Pikkupursinta päätty menttori-meri-kapteenin audienssiin ja esitelmään Hangon regatan 30 % vs 70 % sukupuolijakautumasta, jossa merihenkisiä neitoja on huru-ukkohin suhteututtuna huikea enemmistö. Ja koska kesämökillä oli nytten sitten niin kaunista, kivaa ja hyvää seuraa, niin jäimme sitten kahvitteleen vielä sitlootaan. Kyllä se oli mukavaa ja ajatuksissa kutisi, notta josko me nytten sitten jäätäiskin heti yöksi. Noh, ei jääty, mutta ehkä sitten mänty-suppailu päivänä, tai ehkä sitten … tai jos joskus, ehkä ja silleen. Samapa tuo, optio on kuitenkin aina olemassa.

Ja ei sitten

Veneessä, kuin veneessä on aina kapoteeni, ja kapoteenin rulekset. Ei menty sitten Gotlannin taakke, ja tän päätöksen teki tuuli, joka siftasi 10 mailia ennen pohjoiskärkeä. Siittä sitte alko pompottelu aavalla. Gotlannin syrjintä kesti puoltoista vuorokautta, mitä seurasi seuraava puolitoista pompottelua kohti Rönneä.

Kun päätös aavalla olosta oli tehty, Wind Gurun ja viimeisen leikkarin ohituksen jälkeen, kiristin sitten skuutit ja annoin paukuttaa, kunnes ohjeistus antoi paremmat ohjeet. ”Mikään vene ei kestä tätä ryskettä… stay sail ylös.” Tämä tarkoitti 90 asteen vendan olevan enää märkä uni, joka muuten jäi vähille sekin. +100 asteen vendalla ja VMG:llä 1,5 mileä, eteneminen teki eetua itämeren huuhtoessa tasasen-väläin sitlootaa. Spreikkarin suojassa olo oli semi inhimillinen, mutta kroppa meni hassusti katabooliseen tilaan sisään siirtyessä. Toisaalta sillä ny niin väliä ollu, ku hella oli saavuttanut jo kiikkumisensa saturaatio pisteen ja flow-park-parcour oli liikkumismalli Melianin sisällä. Notta jos sen Hellan vaikka olisi saavuttanut, niin ei sielä olisi pysynyt styyran halsilla ja paaralla olisi parta palanut.

Prinsiippi oli etenemisellä, jota ei tapahtunut ja sää-ukot unohtivat koko central balticin olemassa olon, eikä some-vastaavakaan päässyt 3-4G verkon läheisyyteen katsomaan, mitä maailma meille tarjoaa. It is What it is, ja nahkaliivejäkään ei tarttettu tän pinssin pirtaan lisäämiseksi. Näillä mentiin, kuten hyvin päästiin ja miehistö pysy kuten miten pysyi kasassa, ja kiveen hakatut vahtivuorot löysivät elastisuutenta.

Koska mulle tuntu pahemmalta olla punkassa rullaamassa perskarvoja, ja tätä joudun vähän avaamaan. Muistanette sätkäkoneet, joilla rullattiin paperi purujen päälle. Kunnon kyrsillä pakarat ovat rullat ja purut löytyy vaosta. Paitsi vaossa purut on kiinni karvan tupessa, notta kolmen tunnin rullaamisen jälkeen palmikko rupee oleen sen verta kireellä, että herääminen ei ole ainoastaan kivulias, vaan johtaa vartin kynsintään, ennen kuin jalkoja voi liikuttaa lonkka-akselilla. Tämän takia viihdyin sitten enemmän kannella. Logi kirjasta en tarkastanut Rönnessä, mutta ma luulen ma luulen, että vuorokausista useamman tunnin olin tuuheuttamassa partaani pihalla, kuin suojassa sisällä.

Ölannin nurkilla saatiin sitten ennuste, että decreasing ja west… tämäkin tapahtui, mutta vasta Rönnen Itärannalla, missä sitten pantiin purjeet pakettiin ja Volvo hommiin. Ölandin ja Rönnen väli tultiin muuten kuin junalla. Melian on merikelponen paatti, sen sietokyky vauhdille tulee vastaan puolentoista metrin pommeissa. Alta metrisessä aallokossa sai pitää Genuassa paineen, ja näillä hugeilla sitten styyrattiin mikä jaksettiin käsin, paremman kulman toivossa, koska Robertsonille piti tiputtaa kurssia kuitenkin 5-7 astetta. Junalla tarkoitan tässä 6-7 solmun vauhtia parhaaseen mahdolliseen suuntaan.

Kun juna oli käynnissä ja päässälaskun tuloksena olin ynnännyt, että töimaa kuttuu ennen kuin ollaan Kielissä, niin esittelin sitten plotterista TTG & ETA toiminnot lopuille miehistö statuksella veneessä olijoille. Olen antanut ymmärtää, että näitä smyygaamalla on saatu selväpäisimmätkin skönärit sekoomaan isommilla vesillä. Tällä kertaa hampaidenkiille karisi vain allekirjoittaneella. Kun oman hugin päättyessä ETA on seiskalta aamulla ja kannelle uudestaan könytessä kahdelta iltapäivällä, näitten pöksyjen tunneskaalassa vetästään tollon piruetti. Tämän olen onneksi oppinut tunnistamaan itsessäni, ja filtterit ovat kunnossa, notten saa paskahalvausta. Olen myös huomannut, että peltimukillinen kuumaa vettä ja rommia kummasti vie terän kimpoilulta.

Tahdon kuitenkin vielä korostaa, että ei ole mitään muuta eheyttävämpää ympäristöä maailmassa, kuin aava. Kun horisontissa ei ole mitään muuta kuin merta, ihmismieli palaa sinne, missä meidän pitäisi olla. Rakastan merta ja sen olemusta. Suolakiteet silmäpusseissa on parasta unihiekkaa. Märkiä persposkia ei mukavammin voi hankkia kuin sitlootassa. Kun tämän kaikki tarjoillaan vielä merimiestaitoisten skönäreiden kanssa, veneellä joka toimii kuin juna, voin todeta olevani todella onnekas saadessani olla mukana tässä löyhässä pursimisyhteisössämme.

Kimmolle, Jukalle ja Tomille suuriseikkailu jatkuu. Hönö tööttää perseensä kaasuvaimennetulle konttorijakkaralle ja vaihtaa näytönsäästäjäksi aavan.