Category Archives: Rantojenmies

Ku tota Melianin suurta-seikkailua kateellisena lukee, niin kynnys omienkin köysien irrottamiseen on suhteelisen matalaa. Nyssi veneessä oli vaimon bodybuildingia-kaveri, niin ei tarttenut kaivaa vinssejä esiin ollenkaan.  Niille, jotka eivät tiedä, niin pienellä rasvarosentilla oleville ihmisille toiminta-säde tankkauspisteiden välillä on tasan kolme tuntia. Kriittisen kolmentunnin jälkeen alkaa kammottava katabolia, tai ainakin horkkaan johtava verensokerin tippuminen.

Sää ja mää ikkunoitahan tällä viikkoo ei oo tarttenut ootella härmässä. Tämä gootti kansa on saanut koko vuoden D-vitamiininsa ja valtaosa possuista myös pinkin kuontalon.  Näinä päivinä oma tahtotilahan olisi asua veneessä, mutta fasiliteetit eivät Ranturilla riitä perhe-elämään.  Kaikkina niinä päivinä, kun kelloon on mahtunut köysien irroitus, niin se ollaan tehty. Tämä on johtanut käyttöasteen monisataakertautumiseen edellisiin kausiin verratessa.  Ja tuo on tuonut onnellisuutta elämääni.

Kun Kaivarista kevyellä kelillä piirtää kahdentunnin sormi-harpilla säteen, niin mukaan mahtuu myös Iso-Vasikka. Kaksi tuntia harppiin sen takia, että Myyrimyyristä siirtyy rantaan puolituntia ja ranta-hönöilyyn menee ainakin vartti. Noista ynnäten ollaan katabolian kulmilla päämäärässä. Vaikka habitukseni ei edes liippaa fitnessiä, niin elintyyli on tullut tutuksi ja kammottavat seuraukset, jotka kohtaa lipsuessa tankkaus-aika-ikkunoista. Nämä mielessä puksuttelin ulos Kaivarin rännistä.

Kauniina kesäpäivänä onneksi muutkin ovat löytäneet merelle. Kisaorjentoituneet segelbootit lienevät ralleissaan, kukka HTR:ssä, kukka ratakisoissa. Tähän päälle Cheakit moottorjahdeillaan, tuutti-einarit maamoottoreillaan ja koko muu savuttajapopulaatio (Kevin Korvahetelu Kostner. Water över budget World. 1995). Niin olihan sielä sitten ns. ruuhkaa, mutta meri on iso ja sinne mahtuu kaikki, tervetuloa.

Kapoteeni Teemun oppejen mukaan, kun resut on ylhäällä ei taakse tartte kattella, lährin sitten styyraamaan Länteen. Jostain syystä aineenvaihduntani on startannut näin syssyn tullen ja kuontaloon kertynyt neste tulee luonnollisia väyliä pihalle. Tämä taas johti suoraan siihen, että vaimokulta sai pinnan potilaan pinkoessa kannen alle kotvaiseksi. Kannelle uudelleen könytessä huomasin vaimoni säteilevän, ja tämä ilmiö on se, mihinkä vaimossani rakastuin.

Vaikka asemani aviomiehenä lienee vakiintunut, niin tiedän olevani sen verta kaukana takakaarteessa kilpakosija tilanteessa, niin jätän yksityiskohteisen kuvailun tekemättä säteilyn voimasta. Lähinnä tietysti sen takia, että saan itsekkäästi, täysin itse, nauttia tuosta mystisestä-dynamosta ja paistatella sen pöhinässä. Moottorin käynnistyminen on minulle mysteeri, mutta tällä kertaa syy-seuraus-suhde löytyi Pinnan-Ranturin-Helmsmannin symbioosista. Dynamoni havaitsi osaavansa itsenäisesti pursia.

Pöhinää kesti, kunnes polttoaine loppui. Iso-Vasikka siinsi edessä ja tiputin rätit ja puksutin ränniin. Lautanrantaan en ranturilla iljennyt työntää. Seuraavaavassa laiturissa oli teoreettinen tila, mutta vierustoverit olisi ollut taas klassikoita, ja niitä ilkee tuuppia kuokalla. Ja sitten päätinkin peruuttaa koko rantautumisen.

Vastatuuliosuudella likat natusti kylmää kalkkunaa ja munan valkuaista kylkeen. Ja buugie loisti poissaolollaan, tämä on normaalia merellä, mielialat vaihtelee. Vaimokullan kallon kopsahtaminen purjettomaan puomiin oli sitten anti-kliimaksi ja tän jälkeen päätin tehdä kaiken ihte. Kun resut oli taas ylhäällä ja tuuli takapuolesta, rupesi buugie palaileen ja pikka-tilkka-rommia kahviin niin olin jo täydessä terässä hoilaamassa ”Nestori-Miikkulaista”

Tällä rallilla takaspäin ja sain kun sainkin vaimon palaamaan pinnanvarteen, mutta dynamo loisti poissaolollaan. Jälkiviisaana, kysymys oli polttoaineesta. Kun tästä joudan, niin kötöstelen pentterin vastaamaan 8 x vuorokaudessa tapahtuvaa ruokailun tarpeita.

Kun Alohan perheen pää ilmoitteli sosiaalisessa meediassa, että tekisisi mieli merille, niin nostin käteni. Ja laskin ja nostin ja lopulta köydet irtosi viideltä tiistaina ja sitlootassa oli koko perhe. Koska meillä oli vain aikaikkuna, että kotiin yöksi, ja tämäkään ei tavallaan koskenut minua, jonka tahtotila oli jäädä venneelle. Niin ynnäsin näin, että:

”Mää puksuttelen rännistä ulos, sitten annan stagan Jannelle, resuan rätit ylös ja sitten kattotaan minne päästään.”

Ja harvoin elämässäni suunnitelmat kohtaavat näin täydellisesti toteutuksen. Pinnassa oli makkarahymy, ja rata-alueella vähän kryssittiin, ja sitten aproin tuulta, ja tuumin näin, että mennään pari tuntii länteen, ja sitten ynpäri ja takas parituntia, niin kello olisisi sitten aika tarkkaan ysi ja kaikki saisivat 8 tuntia unta ennen uutta roimistopäivää.

Janne on ex- Hobotti kapteeni ja otteet olivat varmat. Helmsmanni ja pinna sulivat toisiinsa ykköskaapeleissa, joten hönö sai keskittyä sitten ihailemaan maisemia. Ja toistan taas itseäni, en ollut Myyrmäessä. Mittee ne neliöt oikein maksaa Suvisaaristossa? Tod. näk. nippasen enemmän kuin laiskapaikka Ranturille, ja töllön buukkaus palvelu mainos = Same same, but(t) eri hinta. Siellä sitä vaan eheytyy, eivätkä kustannuksetkaan tee kipeetä.

Kun aikaikkunan puolimatkan krouvi oli saavutettu, tehtiin erikoiskäännös… Olin sitonut toisen jennin skuuteista liinaan, jolla tuuvasin spiirapuomin takas kanteen = hönö. Tämäkin tapahtu täydessä järjestyksessä ja siirryimme takaisin tuuliolosuhteisiin, tai siis tunsimme taas tuulen ja kiristimme skuutit. Siinä, että ei itse hölmöile pinnassa kokoaikaa on etunsa. Tuossa kevyessä kelissä, kun hinkattiin kolmattakymmentä vendaa, niin rupesisi kristallisoitumaan, kuinka sillä sitten saisi Ranturilla sitten tehtyä vähän enemmän ralli-mallin-vastatuuli-käännöksen.

Ja kun jotain kehittää, niin sehän tarkoittaa automaattisesti, että pussin nyörejä saa taas kaivella. Nykyinen levanki-systeemi, ei oikein tue ralli kiennöstä, jotenka ostoslistalle lisätään ”banjo”- vaunu. Katsokees, kun levangin-naruilla soitettuna suomiklassikot saavat syvän etelän sävyjä ja näihin tunnelmiin palaamme, kun saan vaunun viritettytä.

Tällä kertaa kävi se, mikä oli vakio Vanaja vedellä vesikoiden vajalta meloskellessa, tuuli kääntyi. Ja elämääni enemmän seuranneet arvannevat, että tuuli ei kääntyili allekirjoittaneelle myötäisestä myötäiseen.

Kärmessaareen vietiin lemppari pariskunta grillaileen ja kun herra oli varannut mukaan pari preemium olutta, niin kehdannu ilkeillä niitä olla maistamatta, hyvvee oli. Pariskunnan pikkuvaimo oli paskarrellut meille ison salladoksen, jotenka omasta kylmälaukusta löytyi sitten vain kuollutta lehmää karvan alle kilo. Pariskunta kun söi omat fitness kanansa, sai pieni perheeni pötsinsä pumppiin.

Kärmesaaressa oli poijut paikallaan, mikä lienee saaren vakio varustus, olen siis edellisen kerran käynyt saaressa seasonin ulkopuolella. Peräankkuri tilsittiin takas looraansa ja paalusolmu paskarreltiin ankorliinasta poijuhakaiseen. Hullua on paalusolmussa se, että se on ainua solmu, jonka muka osaan ja kun kuulassa on yhtään lisää liikettä, ei tämäkään onnistu yköskerralla. Tavoitteeni siirtää fetissit solmutekniikoihin ei ole vielä ihan kurssilla, mutta onneksi elin-ennustetta on vielä jäljellä.

Manööverit onnistuivat kevyessä kelissä hienosti. But(t) there is always butt… Jossain kohtaa lähimenneisyyttä on puomin-alasvedin-mekanismin funktionaalisuus kadonnut. Tämä vaikeuttaa ison etuliikin kiristämistä merkittävästi, jotenka lähitulevaisuudessa on kötöstelyä. Viat on helppo korjata, kun tietää mikä on vikana, se että jokin ei toimi… on vielä pirunkaukana siittä, että tietäis mittee pittee tehä.

Toinen merkittävä kehitysaskel tuli pojusta lähtemisessä. Kun tuuli oli kientynyt ja pikkaisen voimistunut samassa, niin lähtö piti ajatella uudestaan. Onneksi annoin naapurin lähtee leen puolelta eka, koska seuraavaksi olisi ranturin kuokka uurtanut klassikon varvaslistan lakat ja todennäköisesti koko varvaslistat kuntoon, missä olisin saanut soitella Tapiolaan. Koska käsiä oli paljon = kahdeksan kappaletta, ajattelin asiat näin.

Hemuli irroittaa keulan, siten että lee irti, leen renkaaseen köysi mikä kiertää takas veneeseen, luu irti, ja keula kiinni käsin, ropelli vetoon, ja keula tuulessa perraan poijulle, samalla kun Tuomas irroitta haan. 180 asteen nätti kiennös ja ulos täydessä järjestyksessä.

Ja näin se meni:  ”Kone käyntiin. Loikin rantaan kötösteleen köydet kuten kuvittelin niiden kuuluvan, hemulille käteen lenkistä läpi tuleva köydenpää, perraaminen, köyden juuttuminen ensimmäisen kerran laiturin lautojen väliin. Tuomaksen lähettäminen hemulin avuksi, Sadun siirtäminen ankorliinaa operoimaan = pitämään se pois ropelloksesta. Köyden juuttuminen toisen kerran lautojen väliin, Hemulin kiipeilu ankkurin päällä vaarallisen näköisesti. Naapuriveneen speedo sedän säntääminen apuun, köyden irtoominen lautojen välistä. Tuulen nappaaminen runkoon ja rekaaminen kylkimyyryssä ohjauskyvyttömänä. Ankkorliinan kaappaminen omiin käsiin, nottei rekata rantaan. Koukistaja/selkä ja sormivoima jumppa, kun annoin veneen kääntyä tuulessa poijun varassa.  Nyt näytti nenät, minun ja Ranturin, sinne/minne tahdoin lähteä. Hakaisen irroitus ja ihmisten kokoominen takas sit lootaan ja niska hiessä tuuleen. ”

Ja taas, tärkeintä on lähteminen. Vene ei vuoda, kaikki toimii auttavasti, kuten pitää.

Köysien oli tarkoitus irrota lauantaina 11.07, mutta siittä vähän lipsuttiin. Lipsuttelua oli myös luvassa moneksi tunniksi, koska arvonta-laulu oli päättynyt säkeistöön – Stora Svart Ö.

Mutta mikäs merellä on puksutella, kun kaikki toimii ja kaunistakin oli. Ja viihtyvyyttä parannettiin puksuttelemalla sitten sisäreittiä Porkkalan niemelle. Kyllä on kaunista, eikä ole kaukana. Tuulihan oli loogisesti 225 suunnasta, mutta ei mitenkään puhurissa, ihan ykkös metrejä sekunnissa ja aallot maltillisia.

Tämä sää tarkoitti samalla vauhdilla myös sitä, että merellä oli muitakin. Ja kyllä se on presiis näin, että veneet tykkää kun niillä veneillään. Meri on iso ja sinne mahtuu kaikki.

Puksuttelu Suvisaariston kautta vei meiltä kuutisen tuntia suurelle musta saarelle. Saareen oli suunnannut parikymmentä muutakin venekuntaa. Grillillä oli jono – ja jonotusajan kurlasin kurkkuani.

Kun kupu ja kurkku oli kondiksessa jäi jäljelle enää sateen pitäminen. Ja suomen suvessa on suureksi hyödyksi sateesta pitäminen. Pikku fetissillä märkiin kannikoihin saa myös Suomipursimesta nautintoa. Ja koska grillillä oli se jonotus tilanne ja katokseen tunkua, survoiduin safkan jälkeen Ranturin salonkiin ihanien naisten kanssa höperöimään.

Mennä viikolla ompelemani Patjanpäälliset olivat vihdoin siinä käytössä mihinkä olin ne aina kuvitellut, sosiaalisessa-etanoli-iltama-istuimina. Minulla oli niin mukavaa, että lukitsin meidät kaikki sisälle vahingossa. Kun vaimo rupesi kertomaan legendaarista susitarinaansa, könysin keulaluukusta avaamaan luukut lukosta. Tässä kohtaa lipsahdin yltiö sosiaaliseksi ja koputin naapurivenettä tehdäkseni tuttavuutta. Se ei loogisesti onnistunut, siis tutustuminen.

Yö oli lämmin ja miellyttävä. Ja unesta on todella mukava herätä hyörintään. Ihanat naiset rakensivat mellevää aamupalaa, jonka hetken päästä hotkisin kitusiini. Suussa oli vähän mäyrän makua, muttei niin paljoa, että mieli tekisi korjata tai mukaan varoksi varattua sinappi-silliä. Sitlootaan päätynyt aamupala oli muuten suoraan fitness-campilta, eikä buugieta pilannut edes Hönön munien pelottelussa tapahtunut kuuden munan uhraus Ahdille.

Sen verta näki jo rannassa, että pihalla tuulisisi. 225 vakio oli tällä kertaa pykälää tuhdimpaa, mutta tarkkaa tietoahan Ranturissa ei ole tarjolla. Parhaan arvioni pistän sinne + kymppiin ja puuskat ehkä neljätoista viistoista. Tätä tuulennopeutta korreloin Ranturin vauhdilla. GPS todisti 8.1 mailin vauhdin ja purjeista oli käytössä 1/3 osa. Ja sitten pienensin vielä tuostakin. Ranturi on sunnuntai pursi, ja hurjastelu olkoon muitten hommaa ja Hönön kiinnostus kilpapursintaan on just nyt aallonpohjukassa. Näillä perusteluilla jatkoin pinnan vispaamista kasvavassa aallokossa, kunnes Kytööltä tultiin rannemmaksi ja meri vähän silottu saarten suojassa. Likat rupest tässä vaiheessa leikkimään ajatuksella syöttää allekirjoittaneelle juustopalloja ja sehän sopi hyvin ohjelmaani.

Pelkällä reivatulla Jennillä tultiin kuutta – seittemää knotsia kotia kohti, perillä oltiin siis verkkaisesti. Ranturi käyttäytyi hienosti myös tällä kertaa vähän kovemmassa kelissä ja luottoni sen kun kasvaa kasvamistaan kiuluani kohtaan. Vettä ei saatu tällä kertaa pilssiin merkittävää määrää, mutta emmehän me kallistelleetkaan kuin kuppeja tällä seikkailulla.

Tärkeintä on vain lähteminen, kun o lähtenyt on jo seikkailulla.

Minusta on kuoritutunut pesunkestävä sunnuntai pursija, näköjänsä, ja pidän siittä. Tällä kertaa styyraamaan tuli vaimon sisarukset ja allakirjoittaneet tehtäviin jäi sitten vain hölmöttää ja päsmätä. Ja koska olen hölmöttänyt koko eloni, se luontuu, mutta päsmääminen pykii.

Mutta ja jos, ja kun olen nyt puhdas sunnari ja alla on Ranturi, niin toivon syvällä sisälläni, että tämä sunnarointi ottaisi nytten sitten tuulta ja muodostuisi vakiomalliksi viettää pyhää, Myyrimäen sijaan. Tietysti Ranturissa on sää ja mää varaus, mutta köysien irroituskynnyksen raju madaltaminen olisi se tahtotila.

Toisaalta, ei se pöllömpää ollut, kun perjantaista tintattiin tosissaan köysissä. Veneen faciliteetit tuollaiselle aikuisten ihmisten K-18 kännäämiselle on kovin rajalliset, mutta kyllä sinne nyt se kuusi ihmistä mahtu liuottamaan sit-lootaan. Aurinko energian siirryttä lämmittämään toista puolta pallosta, käynnistin Sherpan tohottaan jalkatilaan. Etanoli ja sherpa pitivät tunnelman sen verta lämpöisenä, että hätäsin osaa-ottaja pääty uimaan ennen seurueen siirtymistä Mummotunneliin. Ja tälläistä käyttöä näin ja suunnittelin Ranturille suurissa suunnitelmissani talven pimeydessä.

Mitä enemmän viettää aikaa veneellä, niin sitä keskeneräisemmältä hän näyttää. TODO- ei lyhene, vaan kehittämis- ja pimppaus- ja tuunaus-ideat saavat pensaa liekkeihinsä. Tässä seuraavaksi olen piirtämässä helotusta uusiksi, sijoittamassa aurinkopaneelia, kötöstelemässä targa-kaarta, repimässä tapeesseja ja jne. ja jne. Hulluinta on se, että tämä madnes on tarttuvaa ja vaimokin muuttuu kertalaakista kannelle könöttyään maanisesti rättiä käyttäväksi mysofobikoksi. Näillä nyt mennään näin, mutta käytännössä olen vain iloinen, kun emme vaihtoehtoisesti ole mätänemässä sohvalle Myyrimäessä.

La-Su yön juhlistin varpaita Turengossa, niin henki sitten haisi sunnuntaina. Vaimolla oli parempi suunnitelma tarjota sohvailulle, jotenka suuntasimme Kaivariin ja irroitimme köyret. Tämä oli sitten tälle kaudelle ensimmäinen parisuhde pursiminen Ranturilla, ja olihan vesillä muitakin, ja miksi ei olisi ollut, kun suvi paistatteli parhaintaan.

Parisuhde pursinnassa hönö hölmöilee pinnassa ja vaimo suorittaa kansimiehistön roolin. Tämä sopii, ja varsinkin itseaiheuttuun oloon sopii kesittyminen siten styyraamaan, että ei ole ihan hirveesti toisten tiellä. Kaivarin rännistä puksuteltiin Pihliksen ympäri. Matkalla ihmiteltiin Amerikan ihmettä, jonka visiitti ei liene sattumalta juuri tällä hetkellä täällä. Puksuttelu lopetettiin Pihliksen etelän etelämerkillä ja Jenni un-rullattiin ja hönötettiin sitten siinä.

Olipa leppoista, vauhtia nippis nappis liikkumisen verran. Möllö pilvien takana, aallot matalat ja Tsadin siluetti edessä. Henkikin raikastu tuulessa ja olotila twistas hymynpuolelle, vaikka parta puuttuukin. Partaa on muuten ikävä ja huomaan nyt sukivani toista ja kolmatta leukaa säämiskäksi. Eikä tuo hönön sivuprofiili ainakaan kaunistunut kuontalon kadottua.

Ruutuun parkeerettaessa kurotin takapoijua ottaan vähän liian aikasin, ni kopsahti naapuriin. Onneksi pullea kylki umpilaminaattia vasten toista umpilaminaattia, ja fenukat välissä, niin vahinkoa ei syntynyt, mutta eihän sitä silleen pitäisä rantautua. Parkkipaikkani vaan ”umpeutuu” ku siitä lähtee, ku kaikilla o kaivarissa pitkät köydet. Tarttee vähän hienosäätää tuota manööveriä, ja ehkä koittaa toista lähestymiskulmaa seuraavalla kertaa.

Jostakin tihuttaa vieläkin vettä sisään, ja siittä olen nyt ymmyrkäisenä. Seuraavaksi täytän vasiliini ruutan ja ruuvaan akselin reikään takuu vaseliinit. Jennikin on saastanen, ja honasin, että mehän sijaitaan Mattolaiturin kupeessa, notta mäntysuopaa matkaan seuraavalle nolla tuulipäivälle ja resu pesuun.

Pikkupursinta päätty menttori-meri-kapteenin audienssiin ja esitelmään Hangon regatan 30 % vs 70 % sukupuolijakautumasta, jossa merihenkisiä neitoja on huru-ukkohin suhteututtuna huikea enemmistö. Ja koska kesämökillä oli nytten sitten niin kaunista, kivaa ja hyvää seuraa, niin jäimme sitten kahvitteleen vielä sitlootaan. Kyllä se oli mukavaa ja ajatuksissa kutisi, notta josko me nytten sitten jäätäiskin heti yöksi. Noh, ei jääty, mutta ehkä sitten mänty-suppailu päivänä, tai ehkä sitten … tai jos joskus, ehkä ja silleen. Samapa tuo, optio on kuitenkin aina olemassa.

”tällä hyllyllä, useampi litra.”

”Kummalla?”

”Tällä alemmalla, kaikki vaan kelluu.”

”Kun tuut ulos tuun kattoon.”

Turkkilevyillä oli vettä, alahyllyillä kamat kellu, sähkö pilssi vaan surisi ja mottorikaivokin oli täyttymässä. Juu, ei voitettu kisaa, sen voikin vaikka päätellä siittä, että minä näpytän tätä jutskaa Myyrmäessä, kun loput veneet kiihdyttää Tallinnan lahdella.

Toki tuli kyllä testattua Ranturia, ja Broachattuakin pitkä köli, jotain uutta punapöksyillekkin siittä. Ranturi tuntui merikelpoiselta, eikä kusta ollut housussa, ennen kun tuli lusikallinen paskaa. Se tunne, kun veneessä on tynnyrillinen vettä, eikä tiedä mistä se on sinne tullut ja millä aikajänteellä.

Koska kone oli joutumassa veen varaan, tahdoin sen käyntiin ensiksi. Samalla ammattimiehistö käänsi veneen myötäseen, koska ongelma oli syntynyt kryssillä paukatessa. Mika manuaalipumppasi bilgen tyhjäksi ja allekirjoittanut rupesi etsimään mistä Itämeri ei pysy omalla puolellaan. Kaikki läpiviennit näytti pitävän kutinsa. Yksi läpivienti sijaitsee sitlootaan lattian alla, ja sitä ei pääse näkemään, ellei tyhjennä ensiksi sitlootaa roinista, ja sitten ihmisistä ja sitten teakki riteliköstä ja sitten lattiankannessa, jotenka se jäi nyt sitten katsomatta.

Vuoto stabilisoitui, mutta päätös oli jo tehty Kaivariin palaamisesta. Mikä oli oikein. Oikeita ratkaisuja on helppo tehdä, kun vaihtoehtoja on vain yksi. Bilgeen jäi pumpun korkeudelta vettä, jota sitten pumppailtiin pihalle parin minuutin välein. Takas köysissä ollessa vuoto pysähtyi tähän samaan, noin kymmenen senttiä bilgessä, eikä siitä noussut. Kuivasin koko kaivon räteillä ja jäin odottelemaan mistä noruu vettä, eikä sitä solkenaan tullut mistään suunnasta. Jätin Ranturin odottamaan huomista ja palautin kovia kokeneen vaimoparan takaisin Myyrmäkeen.

Spekulaatiot odottaa omaa aikaansa, ja vuoto tarttee löytää ja tilsiä. Tuli se mistä tahansa, niin tynnyrillinen ennen Kasuunia on liikaa, vaikka sitä sitten pumppailiskin takaisin alkuperäiseen osoitteeseen kelluvuuden nimissä. Kokolailla kiitos kuuluu täysammattilaisille sitlootassa tänkin episodin onnellisesta lopusta, kaikki on kotona, kuivattelemassa ja lämmittelemässä ja Ranturi jos uppoo yön aikana, niin se uppoo 30 senttiä ja kaikki on muutenkin jo märkää sisällä, selkänojia myöten.

Lopun viimein; Vaimon mielestä Ranturi vaan ilmoitti olleensa liian kaukana rannasta. Mika sai testattua, että melonta hanskat ei sovi skönäämiseen. Katja mietti tullaanko meidät pelastaan veneellä vai kopterilla, kopteri olisi jännempi. Guntterillä oli vaan kivaa. Ja allekirjoittanut on todella tyytyväinen koko episodin lutviutumiseen, manöövereihin, pikku kisotteluun Affen kaa, rantaeväksiin – irtomunaleipiin ja Rantojenmiehen käytökseen + 10 m/s tuulessa ja kuoppasessa kyydissä.

Ystävämme Jukka ei ole enää pitkään aikaan käyttänyt €uroja, keskustellessamme vene kustannuksista. Hänen mittarinsa on veneyksikkö, joka vastaa sataa €uroa. Tämä yksikkö ajattalu on nyt hiipinyt myös minun Visa-talouteeni, ja exelini näyttää, että vakioksi on muodostumassa yksi yksikkö per vene päivä.

Kerran kertaakaan ei ole oltu pursimassa, mutta veneessä olen viettänyt aikaa paljon, bileetkin pidin. Bileitten visuaalisesti kauneinta antia oli tietysti vaimo ja muut neidit perässä, mutta en voi olla mainitsematta kolmen veneen juhlaliputusta Kaivarissa maanantai ehtoona. Se oli mellevää. Kun olen veneessä ollut, niin valtaosan olen fiilistellyt tavoitteeni täyttymistä – kesämökki Kaivarissa, ja toiseksi valmistautunut kisaan, kisaan, joka raapustettiin allakkaan jo viimesyksynä.

Osallistuminen ei käynyt edellisellä kertaa, kun Ranturin kelpoisuutta ei oltu vielä todistettu. Vuodessa on vettä virrannut Vantaassa ja kyljissä, jotenka usko kiuluun on kova. Keväinen puuhastelu telakalla kiihtyi kliimaksiin kuluneella viikolla, ja harpin kun hain Mäns Cavelta, ruksitin viimeisenkin rastin katsastus listaani.

Miehistön kasasin facebuukista, ajatuksella punaiset housut olisi suotava, jotenka köysiä tulee nykimään kymmenien tuhansien mailien kisamiehistö. Voittamaanhan me lähetään ja laminaattia soviteltiin foiliin tänään, mutta neljän metrin erotus Tonnarin ja Ranturin etuliikissä pidättää meidät pysymään homeisessa dacronissa, ainakin toistaiseksi.

Perhosista vatsassa ei voi puhua, koska pötsissäni rummuttaa koko apina orgesteri. Viikon päivät ovat alkaneet TO-DO listojen tekemisellä ja sitten Doolla. Motonetin kassaneidit puhuttelevat jo etunimellä. Kolmen neljän välissä yöllä olen siirtynyt ilman eri komentoa soffalle hohkamaan, mutta tuohon tulee muutos kun siirryn riippumattoon parvekkeelle. Jänskää kyllä, mutta kaikki on tippiä ja toppia ja keliksikin ennustetaan kylkimyyryä, minkä pitäisi vissiin sit sopia Ranturin pirtaan kun pisamat Pepille.

Kyllä, olemme siintyneet natisuttamaan köysiä. Mastokin on pystyssä, ja vindeksi vinossa. HMVK:n nosturilla kahteen pelleen hönöillessä, riski temuta masto nosturiin on tasan sata. Ranturi selvisi tod. näk. vain vääntyneellä vindeksillä, ja katsotaan, josko tässä joku kaunis-päivä sen kiipeilisi suoristaan.

Vantit on nyt ”noin”-kireydessä ja ajatuksena muodostu, että josko mastoa koittaisi siirtää naksun verran eteenpäin. Niin saisi sitä pre-pendiä ja sitä kautta vähän kiristettyä myös keula staagia paremmalla maston muodolla, kun nykysestä asemasta kirraamalla. Tuo menee kyllä hifistelyn puolella, mutta kaikki hifistely on tarpeen, koska kalenterissa olisi kisa, miehistö/naisisto vaan puuttuu.

Minä kun en ole suuri yksinpurjehduksen fanittaja, ajattelen ääneen, että kaikkea kivaa on parempi tehdä kimpassa, tai vähintään kahestaan, nääs. Sooloilijat on oma rotunsa, mutta jos on pakko, niin sitten on pakko rykästä yksin, tai sitten olla kokonaan kisottelematta.

Telakka-aika ei ihan riittänyt koko TO-DOon tekemiseen, ja hyvä niin, nyt saan jatkaa puuhasteluani sitten rannassa. Oman haasteensa rojektille tuo sähön ja johto-veen puute uudessa kodissa, mutta maluulen maluulen, että se on vaan hidaste ja mullahan ei oo kiire mihinkään. Veneessä olet jo perillä.

Hojo hojo…

Ei me vielä kelluta, mutta kelluminen on vain onneksi osa rantulointia. Tänään vahattiin paaran kylki, sillain, että kyllä sillä parran ajaa, kuhan parta on riittävän pitkä.

Muurahaiskarhusta paljastui muutenkin liki vesille lasku valmis Ranturi, mutta nyt ei kiirehditä kuraamaan kylkiä, vaan kuurataan kylkiä. Mennä kausien holtiton huolenpito näkyy ja tuntuu, jotenka perheyhteisömme fokusoituu telakka elämään lähi viikot.

Hemulilla on visuaaliseen ilmeeseen keskittyviä projekteja ja seppä itse keskittyy kelluvuuden ja ylläpidollisten seikkojen päivittämiseen takaisin nolla-tasolle. Tämä tarkoittaa rakastamaani ToDoota, ja reilusti. Tuossa vähän rustasin Wordiin, notta mittee sitä sitten pitäisisi tehdä ja sivuja kun oli kolme kasassa, niin rupesin boldaamaan prioriteettejä. Ryötä on tarjolla, enemmän kuin aikaa… Onneksi verkkosaari on pullollaan muitakin Tuutti-Einareita (vaimon kuvaus kumisaapas-pipo-haalari pukeutujista. 2015, Huhtikuussa), jotka hinkuttavat kuseltahaisevia lasikuitu kiulujaan (tuntemattomaksi jääneen perinneveneilijän kuvaus liki puolivuosisataa vanhoista lasikuitu veneistä. 2014, Lokakuussa), notta vertaistuki-verkko on kasassa.

Suurin pelkohan tässä on, että todo, ei muutu ennen juhannusta doneksi, mutta ei mulla ainakaan vapaa-ajan ongelmia ole, ellen wallasta asenna veneeseen ja muuta telakka-aidan sisälle ongelmoitumaan.