Yöpurjehdus Formenteralle

Formenteran saari sijaitsee tekno-rave-bilesaari Ibizan eteläpuolella siten, että pahimmat jumputukset ja huurut eivät enää kantaudu sinne. Kummatkin tietenkin Baleaarien saariryhmässä, Välimerellä.

Kuukausi kuivalla maalla Mallorcalla, suurimmaksi osaksi Palmassa, alkoi polttelemaan jalkoja sen verran, että piti päästä vesille. Köyhällä kun ei ole varaa omaan veneeseen, niin sellainen täytyi vuokrata. Kovan tinkauksen jälkeen sain alle äkkilähdöllä jo parhaat päivänsä nähneen Beneteau Oceanis 323 Clipperin. Miehistön osalta luvassa oli ns. two-handed reissu vaimon kanssa.

Carrefour-styyvauksen jälkeen matkaan. Eka etappi Palman lahdella sijaitseva pittoreski Illetaksen lahti, joka oli helpoin ääntää. Eikun ankkuriin, ja vettä tuntui riittävän, jopa merikortin mukaan liikaakin. Eipä ihme, koska jälkeenpäin ilmeni että Reiskan mittarit olivat asetettu näyttämään jalkoja..

Viikon charterin päämääräksi otin Formenteran saarella sijaitsevan, ja venevuokrafirman Eccyachtin Alfonson suuresti kehuman, unelmien-valkohiekka-palmuranta Puerto S’Espalmadorin. Matkaa tuonne olisi 70nm linnuntietä, joten päätin tehdä legin yön yli. Päivänvalossa on kuitenkin kivempaa ankkuroitua kuin pilkkopimeässä.

Palman lahden merituuli-ilmiön sammuttua kelit yön yli olivat varsin leppoisat. Moottoripurjehdusta. Hieno tähtitaivas. Muutamia Välimerenristeilijöitä. Merinovillat, fleece ja pipo. Eikä ainuttakaan toista purjevenettä tai ylipäänsä huvivenettä. Aamu sarasti jälleen puoli viiden maissa.

Puolenpäivän seutuun ankkurit taas santaan, ja olimme perillä. Kiva ranta, eikä jumputusta tai stroboja. Siestan aika.

Pekka

p.s. Kirjoittajan relaatio Kahju Sailing porukkaan juontaa juurensa ex-Shere-Khanin kisatiimiin osallistumisesta 2010 lähtien.

Cala Illetas Palman lahdella.

Cala Illetas Palman lahdella.

Vaimo ruorissa.

Vaimo ruorissa.

Puerto S'Espalmador Formenteran saarella.

Puerto S’Espalmador Formenteran saarella.

Aamunsarastus avomerellä, jossain Ibizan kaakkoiskulmilla.

Aamunsarastus avomerellä, jossain Ibizan kaakkoiskulmilla.

Kreikan Meri

Kahju Sailingin kautta aikojen ensimmäinen vuokravenereissu tehtiin maaliskuun alussa Kreikaan. Millä tahansa grande largella ei kuitenkaan oltu liikkeellä, vaan me vuokrattiin todellista ranskalaista avomeripursien osaamista edustava Pogo 12.50. Vene on siis Class 40 luokan pohjalta tehty nopea cruiseri. Veneessä on siis kaikki nykyaikaisen matkaveneen varustukset, toki sisätilat ovat pelkistetyt ja painoa säästetty joka paikalla missä vaan mahdollista. Veneessä on kääntököli. Purjehdittaessa köli lasketaan lähes kolmen metrin syvyyteen, mutta satamissa ja ankkurilahdissa syvyys voidaan tiputtaa alle 1,5 metriin.

Vaikka purjepinta-alaa oli fat-top isopurjeen ansiosta riittävästi, niin silti vene oli hämmästyttävän helppo purjehtia. Kunhan vain ensin tottui peräsinpinnaan, jossa ei ollut painetta missään tilanteessa käytännössä ollenkaan. Ohjaus oli jopa aluksi jäykän tuntuinen. Tuntuma johtuu tuplaperäsimistä eli pinna oli kytketty peräsinten kvadrantteihin vähän ruorijärjestelmän tapaan. Toisaalta paineeton ja vänkäämätön ohjaus on hyvä myös autopilotille, jolla tällaista venettä enimmäkseen ajetaan. Me tosin ei maltettu paljon pilottia käyttää vaan ajeltiin manuaalisesti.

Isopurjeessa oli kolme reiviä, joista 1. ja 2. käytettiin kohtuullisen kovatuulisen viikon aikana. Keulalla oli noin 110% fokka ja lisäksi irrotettavaan välistaagiin nostettava staysail. Välistaagi oli dyneemaa ja sille oli kiristystalja ankkuboksin sisällä. Kun taljaa kiristettiin vielä vinssillä, niin staagiin saatiin kaikille keleille riittävä jännitys. Staysail olisi ollut vielä reivattavaa mallia eli siinä oli toinen halssi ja skuutti rinkula noin metrin verran alaliikin yläpuolella. Käytännössä sitä voi siis käyttää lähes myrskyfokkana. Veneen rikaus ja heloitus olivat ensiluokkaista laatua. Myös rungon ja kannen jäykkyyden melkein tunsi, kun kovemmalla kelillä kiristi keulapurjetta pauke oli melkoinen.

Mukana: Kimmo, Anna, Tytti, Aki, Jukka, Tomi

Kimmo

Alla video ja kuvia reissusta:

Kryssiä jennillä ja iso ykkösreivissä

Kryssiä jennillä ja iso ykkösreivissä

Myötätuulipurje

Myötätuulipurje

 

Tilaa vaatteiden kuivatukselle

Tilaa vaatteiden kuivatukselle

 

Ios

Ios

 

Santorini

Santorini

 

Sadekuuro ennen lähtöä

Sadekuuro ennen lähtöä

 

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja