Kausi 2018 – yhteenveto

Tänä kesänä tehtiin Melianilla Ahvenanmaan kierros ja käytiin kerran Tallinnassa. Pisin legi oli Helsinki Maarianhamina siirto, jossa loki pyöri noin 185 mailia. Muutoin viikonloppureissut suuntautuivat yleensä seuran retkisatamaan Onakseen ja muutaman kerran Porkkalan saaristoon.

Kauden saldona oli 1023 mailia ja kone pyöri yhteensä 85,5 tuntia.

Tässä vielä koko kauden träkkin Raymarinesta:

Kausi 2018 track

Kausi 2018 track

Kimmo

Takakajuutan lattia – osa 1

Melianin takaajuutan lattiassa on pieni pala vaneria, joka on liimattu runkoon kiinni. Tämän päälle tulee vaakasuoraan turkkilevy, jonka päällä varsinaisesti kävellään. Vanerilevyn lakkapinta on joskus kulunut puhki ja ilmeisesti levy on myös saanut kosteutta sisäänsä. Kosteus on mahdollisesti tullut kondenssista, vaikka minun aikana lattia ei ikinä olekaan ollut märkä. Lämppärin putki ja suutin pitää tämän alueen yleensä hyvin kuivana ja lämpimänä.

Ensin ajatuksena oli korjata vain päällimmäinen viilu ja lisätä tuhti kerros lakkaa, mutta kun aloin purkamaan levyä huomasin sen olevan oletettua huonommassa kunnossa. Ja koska levy lähti helposti irti, purin sen kokonaan pois ja heitin roskiin.

Levy on aikaanaan liimattu kiinni jonkinlaisella massalla. Tämä massa on nyt kovaa ja puristunut tasaisiksi läiskiksi, joten ne muodostavat hyvän pinnan uuden vanerin liimaamiselle.

Piirsin pahville mallin korttipakan kannen avulla. Sahasin mahonkinvanerista (kiitos Tuomas) mallin avulla palan, joka sopi ensimmäisellä sovituskerralla jo melko hyvin paikalleen. Reuna vaatii vielä pienen viistämisen, koska kulma pystysuoraan punkan reunaan ei ole 90 astetta. Tähän kulmaan ei tule listaa toisin kuin päätyihin, joten sovitus pitää tehdä mahdollisimman tarkasti.

Seuraavaksi homma jatkuu levyn viimeistelyllä, laakkaamisella ja veneen pohjan pintojen hiomisella.

Vanerista lähti isoja palasia päällimmästä viilua lähes käsin repimällä

Vanerista lähti isoja palasia päällimmästä viilua lähes käsin repimällä

Vaneri lähti irti lähes yhtenä palasena, loput taltalla

Vaneri lähti irti lähes yhtenä palasena, loput taltalla

Pölysuojaus ja alkuperäinen liimamassa ennen hiomista

Pölysuojaus ja alkuperäinen liimamassa ennen hiomista

Mallin piirtäminen kartongille

Mallin piirtäminen kartongille

Pahvimalli, vielä puuttu pieni lisäpala etupäästä

Pahvimalli, vielä puuttu pieni lisäpala etupäästä

Mallin ääriviivojen siirtäminen mahonkivanerille

Mallin ääriviivojen siirtäminen mahonkivanerille

Valmis ensimmäiseen sovitukseen, turkkilevyn alle jäävä osuus vaatiin vielä sahaamista

Valmis ensimmäiseen sovitukseen, turkkilevyn alle jäävä osuus vaatiin vielä sahaamista

Puomiteltan ompelu

Tehtävälistalla on ollut jo pidempään jonkinlaisen puomiteltan tekeminen. Tarkoituksena on ollut ennenkaikkea saada jonkinlainen sadesuoja istumalaatikon päälle. Tämän kesän helleaalto toi esille myös toisen tarpeen eli suojan auringon porotusta vastaan.

Kankaan ja muutkin tarvikkeet tilasin Shelbyltä. Kangas on ohutta vedenpitävää varustekangasta. Ohut kangas ei paina paljoa ja pakkautuu myös pieneen tilaan.

Puomiteltan tein kahdesta palasta noin 150cm leveää kangasta, joihin ompelin ensin kanttaukset reunoihin. Sen jälkeen kangaspalat ommeltiin yhteen keskeltä, mutta keskisaumaan jätettiin aukko, josta puomia kannatteleva ison nosti mahtuu läpi. Loppupätkään laitoin 50cm pitkän vetoketjun. Tässä ideana on se, että ison nostinta ei tarvitse irrottaa peittoa viriteltäessä, vaan loppupätkä suljetaan vetoketjulla.

Ompeluhommien valmistuttua niittasin kulmiin, alareunoihin ja vetoketjun molemmin puolin isot renkaat, joihin kiinnitysnarut solmitaan. Koesovituksen jälkeen laitoin vielä muutaman renkaan lisää mastonpuoleiseen liikkiin, jotta kangas saadaan juuri halutulle paikalle. Alla muutama kuva projektista parin viikon takaa.

Melianin purjeet ja patjat siirtyivät tänään talvivarastoon. Viikolla pudotetaan masto ja nosto on viikon päästä lauantaina.

Kimmo

Reunojen saumaus

Reunojen saumaus

Vetoketjun paikan mittaaminen

Vetoketjun paikan mittaaminen

Keskisauma ja vetoketju paikoillaan, ompeluhommat valmiit

Keskisauma ja vetoketju paikoillaan, ompeluhommat valmiit

Renkaiden niittaaminen

Renkaiden niittaaminen

Ensimmäinen koekäyttö, etuliikkin tarvitaan vielä rengas, joka kiristää peitettä kohti mastoa

Ensimmäinen koekäyttö, etuliikkin tarvitaan vielä rengas, joka kiristää peitettä kohti mastoa

Ison nostimen aukko ja vetoketju altapäin

Ison nostimen aukko ja vetoketju altapäin

Kumlinge ja Sälsön muinaismuistot

Kumlingessa on yli 800 saarta ja näistä vain neljällä on asutusta. Kävimme Bärön lisäksi saariryhmän suurimmassa saaressa Kumlingessa, jossa on suurin osa nähtävyyksistä ja palveluista. Jätimme Melianin Kumlingenin Torsholmin vanhaan yhteysvenelaituriin väliaikaisesti, jotta pääsimme käymään kylällä kirkolla ja kaupassa. Merenranta oli aikojen saatossa kohonnut matalalla Kumlingen saarella, joten käveltävää kylälle oli lähes 3 km. Sää oli edelleen helteinen.

Kumlingen 1300-luvun kivikirkko oli hieno, etenkin se on kuuluisa 1200-luvun alttarikaapista ja 1500-luvun katon kalkkimaalauksista. Kumlingen apteekkia oli kehuttu myös vanhan miljöön vuoksi ja troppeja olisi tarvittu flunssaan, mutta juuri sitten kesäperjantaina ovet olivat säpissä.

Kumlingen kirkko

Kumlingen kirkko

Kumlingen kirkon maalauksia

Kumlingen kirkon maalauksia

Kumlingen kauppa oli hyvinvarusteltu. Onnistuimme vihdoinkin saamaan paikallista kalaa, juuri aamulla kalastettua ahventa. Kaupan viimeiset jäätelötkin ongittiin pakastimesta. Kimmo rupesi rohkeasti paluumatkalla liftaamaan painavien kassien kanssa ja kas kummaa, saimme kyydin satamaan tanskalaisilta matkailuautoilijoilta. Heillä oli pieni kämppä ja peti autossaan, ei hassumpi tapa matkustaa sekään.

Kumlingen kyläkauppa

Kumlingen kyläkauppa

Tuuli oli retken aikana yltynyt ja Melian keikkui huonokuntoisessa Ei saa kiinnittää-laiturissa. Nostimme purjeet ja suuntasimme kohti Kihtiä. Ramsholmenin kapeikossa jouduttiin hieman käyttämään konetta, koska kallio blokkasi tuulen kokonaan. Kihdin reunaa pitkin pursittiin sopivassa sivutuulessa vilkkaan laivaväylän yli ankkuriin Suomen pienimmän kunnan Sottungan saareen Sälsöön. Sottunga taitaa olla jopa EU:n pienin kunta 100 asukkallaan. Meriliikenteen kannalta sijainti on todella keskeinen Kihdin, Teilin ja Kökarin selät rajana.

Sälsön aamu alkoi laivaliikenteen seuraamisella ja matkan ensimmäiseen sateeseen, ja sitähän tulikin sitten oikein rankasti. Sateen hellitettyä löysimme saaren korkeimmalla ja hienoimmalla paikalla vanhan luotsituvan, joka oli romahtamispisteessä sekä sektoriloiston, johon sai kiivetä. Maastokartasta olimme havainnet saarella olevan ”ryssänuuneja” joita löysimmekin jopa useita. Löytämämme kivilatomukset voitiin siis todeta muinaismuistomerkeiksi, joita venäläinen laivasto on käyttänyt uuneina 1700-luvulla.

Sälsön luotsitupa ja näkymä Kihdille

Sälsön luotsitupa ja näkymä Kihdille

"Ryssänuuni" Sälsössä

”Ryssänuuni” Sälsössä

Ahvenanmaalta suuntasimme kohti Kihtiä ja Saaristomerta ja kotisatamaa.

Meri ja Kimmo

 

Länsmansgrund ja Hamnbådan

Ahvenanmaan pääsaari jäi taakse ja oli aika suunnata tutkimaan sen pohjoispuolen saaria ja luotoja. Kelit olivat edelleen helteiset ja vähätuuliset, joten ulkosaariston tutkimiseen oli nyt poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet.

Saggön ohitimme pohjoispuolelta ja ihastelimme sen kallioita vain mereltä. Ensimmäinen satamapaikka oli Länsmansgrund, jossa keula saatiin rantaan muutaman yrityksen jälkeen. Mökin ja tulipaikan vieressä oleva ranta osoittautui hivenen liian matalaksi, mutta paikka löytyi lähempää lahden suuta. Lahdella oli vettä noin 3 metriä ja juuri riittävästi tilaa manööveerata ja pudottaa peräankkuri.

Länsmansgrundin satamalahti

Länsmansgrundin satamalahti

Näkymän mökin / autiotuvan ikkunasta

Näkymän mökin / autiotuvan ikkunasta

Kalliot saaressa olivat kumpuilevat ja osittain hieman vaikeakulkuisetkin. Hienoimmat kalliot olivat mökin takana, jossa käytiin illalla taas kuvaamassa ja ihastelemassa auringonlaskua.

Länsipuolen kallioita auringonlaskun aikaan

Länsipuolen kallioita auringonlaskun aikaan

Seuraavana päivänä jatkettiin vielä kohti koillista. Väderskärillä oli useita veneitä ankkurissa, me tyydyimme ottamaan valokuvat jäljellä olevista rakennuksista lintuputkella ja jatkoimme matkaa kohti Hamnbådania. Tätä saarta ei ole mainittu missään satamakirjoissa, mutta saimme vinkin jo Maarianhaminassa naapurina olleelta turkulaiskipparilta. Lähestyimme Hamnbådania lännestä, jossa karttamerkinnät ja luotaukset näyttivät kohtuullisen luotettavilta.

Hamnbådan on todellinen ulkosaariston luoto, jossa ei kasva muutamaa pihlajaa lukuunottamatta enää yhtään puuta. Luoto on ollut vanha kalastajien tukikohta ja siellä on edelleen paljon rautatappeja veneiden kiinnittämistä varten. Jäljellä on vielä muutamia mökkejä, jotka tosin kaikki olivat lukossa. Kiinnityimme saaren pohjoisrannalle, jossa ranta oli syvä ihan kallioon asti. Peräankkuri piti hyvin, vaikka tuuli nousikin illan aika kohtuulliseksi.

Hanmbådanin lahti oli hivenen epämukava pohjoistuulella

Hanmbådanin lahti oli hivenen epämukava pohjoistuulella

Hamnbådanilla oli huikea määrä merilintuja. Laguunissa kalastivat riskilät ja ruokit, tavallisten lokkien ja tiirojen lisäksi ilmatilan herruudesta taistelivat useat merikihut. Lisäksi nähtiin ainakin pilkkasiipiä ja merihanhia. Saaressa oli meitä ennen yksi venekunta, mutta he lähtivät yöksi pois. Ulkosaariston rauha oli rikkumaton.

Hamnbådan

Hamnbådan

Lampi Hamnbådanilla

Lampi Hamnbådanilla

Ulkosaariston jälkeen hakeuduttiin taas pariksi seuraavaksi yöksi palveluiden pariin. Enklingestä oltiin myös kuultu kehuja ja pieni ponttoonisauna osoittautui kehujen arvoiseksi. Saaren kauppa ei niinkään, mutta saatiin sieltä jotain täydennystä veneen ruokakaappiin.

Seuraavaksi suunnattiin vain alle parin mailin päässä olevaan Bärön Glada Laxeniin, jossa saatiin pestyä pyykit ja täytettyä vesitankit (tosin kaivovedellä). Illan kruunasi ravintolassa kuuluisat ahvenannokset.  Nyt ollaan ankkurissa Kumlingen pohjoispuolella ja huomenna on edessä kulttuuri- ja kauppamatka Kumlingeen.

Kimmo & Meri

Geta-vuoren lumoissa

Aamu ankkurissa alkoi Kimmolla keula-ankkuripelin ohjaimen kytkimen virityksellä ja korjaamisella. Kytkimessä oli joku oikosulku jonka takia ankkuripeli vain pyöri pyörimistään. Kimmo keksi tehdä tilapäisen johdotuksen, jotta ankkuripeli saatiin toimimaan ja ankkuri nostettua. Ajoimme kapeaa ja kivistä väylää pitkin ja kauniiden maisemien sekä kalastajatilan ohi kohti Ahvenanmaan luoteisinta nurkkaa. Selkämeri aukesi aavana edessä ja Getan upeat ja korkeat kalliot kohosivat vieressämme. Nostimme genuan kevyessä tuulessa, ihastelimme maisemia ja nautimme auringosta ja näkkäreistä. Ruotsalaisten uusien perunoiden ja mansikoiden ohella on pakko myöntää, että ruotsalainen näkkärikin on hiton hyvää.

Saaristolaistila aivan avomeren äärellä

Kalastajatila aivan avomeren äärellä

Pohjois-Ahvenanmaalla ei ole montaa suojaista satamaa. Olimme kuulleet tarinoita Geta-vuoresta ja hienoista kallioista, luolista sekä upeista näköaloista, joten suunnistimme kohti Djupvikenin luonnonsatamaa. Djupvikenin lahti aukeni edessämme; suuri, metsäinen ja vaikuttava lahti, joka sijaitsee korkean Geta-vuoren kainalossa. Ankkurointisyyvys oli juuri sopiva ja sekaan mahtui hyvin. Vuorten rinteen alaosassa lähellä meren rantaa on vaarallisia jyrkänteitä ja rotkoja, joista tunnetuin on Djupviksgrottenin luola, joka sijaitsee lahden pohjukassa. Vuorta kiertää n. 5 km luontopolku.

Djupviken auringon laskiessa

Djupviken auringon laskiessa

Illalla kävimme kumiveneellä ihastelemassa auringonlaskua viereisellä Fågelbergin kallioilla. Näkymä ylhäällä kalliolla oli henkeäsalpaava ja vaikuttava. Korkeat, osittain rapaiset ja osittain pitkät sileät punaiset kalliot sekä kitukasvuiset männyt, joita ympäröi aava meri. Kaunista ja komeaa luonnonrauhaa. Asusteeksi kaunissa kesäillassa riitti myöhään illalla pelkät shortsit ja t-paita – käsittämätöntä.

Käkkärämänty Fågelbergetillä

Käkkärämänty Fågelbergetillä

Seuraavan päivän luonto- ja kaupparetki luontopolun ja huipun kautta Getan kylälle helteessä suunniteltiin huolella. Reppu, astmapiippu, vesipullo sekä tukevat kengät mukana matkaan lähdettiin heti aamusta. Luontopolku oli selkeästi merkitty, mutta osittain vaikeakulkuinen. Vuori tarjosi luonnonihmeitä kuten rotkoja, luolastoja ja suuria halkeamia kallion pinnassa. Kimmo halusi kurkkia kaikkialle mihin päänsä sai, tietysti. Kävelimme vuoren toisen puolen luontopolkua pitkin huipulle. Patikoimme polkua väärinpäin, ja pyrimme seuraamaan väärinpäin olevia nuolia ja kivikasoin merkittyä polkua. Lopussa eli polun alussa kävijät vuosien saatossa olivat kasanneet paikalle suuren taideteoksen pirunpellon kivistä, näkymä oli vaikuttava. Huipulla kiipesimme vielä näköalatorniin (lomalla kun on aina kiivettävä…)

Rapakiviä ja polkumerkintöjä

Rapakiviä ja polkumerkintöjä

Djupviksgrottan- luola

Djupviksgrottan- luola

Turistien Pirunpelto

Turistien Pirunpelto

Huipulta kävelimme alas kylälle, jossa tutustuimme Getan keskiaikaiseen pieneen kivikirkkoon ja kävimme täydentämässä ruokavarastoja kyläkaupassa. Ylhäälle takaisin huipulle päästyämme söimme maittavat ja huokeat lounaat matkailumaja Soltunassa. Harmiksemme nykyisen majan vieressä oleva kaunis vanha L.Sonckin matkailumaja oli päästetty rapistumaan.

Lars Sonckin piirtämä vanha matkailumaja

Lars Sonckin piirtämä vanha matkailumaja

Paluu veneelle alas huipulta polun toista puolta ja viittoja väärinpäin seuraten sujui hitaasti. Metsäisellä osuudella söimme mustikoita suoraan puskista. Kuumuus ja helteet alkoivat vaivaamaan. Heti veneelle päästyä oli mentävä uimaan ja loppupäivä oleiltiin varjossa.

Suosittelemme kaikille tutustumista Geta-vuoreen ja kallioihin, veneellä tai ilman. Rapakivi, joka rapautuu helposti murenevaksi soraksi on täällä nähtävissä parhaimmillaan ja erikoisimmillaan. Rapakivi, jota kutsutaan maailmalla Rapakivi granite tai Der Rapakiwi (koska kivilaji on dokumentoitu ensimmäiseksi Suomessa!) on erikoinen graniitti ja sitä on maailmalla vain muutamissa muissa paikoissa ja Ahvenanmaallakin vain osittain.

Getan ja rapakiven lumoissa lähdettiin seilaamaan kohti ulkosaariston luotoja.

Meri ja Kimmo

Maarianhamina, majakoita ja merta

Ensimmäinen yhteinen lomapurjehdus Suomessa alkoi parin päivän kryssillä kohti Maarianhaminaa. Maarianhamina on helppo miehistön vaihtopaikka, risteilylaivat käyvät jatkuvasti satamassa kääntymässä nauttiakseen veroeduista. Gasti Pekka lähti yölaivalla kotiin ja Meri saapui Melianille väsyneenä kansipaikkalaisena ja onnellisena ostosmatkalaisena kassien kanssa länsisatamaan.

Viikonlopun ajan tutustuttiin maakunnan ainoaan ja idylliseen kaupunkiin ja odoteltiin länsisatamassa kovan pohjoistuulen heikkenemistä. Sataman tunnelma oli kansainvälinen ja hienostunut, mutta rento. Palvelut olivat erinomaiset, mutta kansainvälistä riitaa oli havaittavissa naiskippareiden kesken pesutuvassa. Rantapaviljongin hienoa L.Sonckin piirtämää ravintolaa ihastelimme lähinnä ulkopuolelta, toivoen että paikallisia kala-annoksia saadaan vielä myöhemmin.

Purjelaiva Pommernille rakennettiin paraikaa paraatipaikalle suurta suoja-allasta. Maailman ainoa nelimastoparkki oli nähtävissä ulkopuolelta sataman takana. Mainittava museo ja todellakin käymisen arvoinen oli länsisataman Merimuseo. Paljon nähtävää ja purjehdukseen liittyvää sekä Ahvenanmaan merenkulun historiaaa oli esillä kolmen kerroksen verran, paljon esineitä ja jopa kapteeninsalonki haaksirikkouneesta purjelaiva Herzogin Ceciliestä. Merenkulku ja purjehdus liittyy vahvasti Ahvenanmaahan, meri on täällä aina läsnä.

Maarianhaminen Merimuseo

Maarianhaminen Merimuseo

Herzogin Cecilien kapteenin kajuutta

Herzogin Cecilien kapteenin kajuutta

Tuulen hellitettyä lähdettiin matkaan kohti pohjoista ajatuksena purjehtia ja nähdä saarta monipuolisesti rennosti lomaillen. Maarianhaminan edustalla syötiin meriaamiaista tuulen kevyesti löyhytellen eteenpäin ohi Kobba Klintarin vanhan luotsiaseman ja kauniista Marrhällanin majakasta kuvia napsien.

Kobba Klintarnin luotsitalo

Kobba Klintarnin luotsitalo

Sukeltajien tukialus parveili lähistöllä. Samoilla vesillä oli useampikin laiva ajanut karille, jos luotsi ei ehtinyt auttamaan turvallisesti kapean väylän satamaan. Etelässä koukattiin vielä bongaamassa Lågskärin majakka, jonka jälkeen käännettiin keula kohti pohjoista.

Ahvenanmaan vedet ovat kivisiä ja karikkoisia, joten luultiin jopa kaiun olevan sekaisin kun se näytti melkein 200 metriä lähes rannikon tuntumassa. Merikartta vahvisti metrimäärät.

Ruotsi olisi ollut sopivan länsituulen 20 mailin ja näköetäisyyden päässä, mutta vaatetta lisäillen ja eväitä nauttien sekä pitkän ja hitaan kryssimisen jälkeen luotoja väistellen päädyttiin Enskäriin.

Enskäristä löysimme suojaisen poukaman, Suomen läntisimmän ja erittäin vankan laiturin, vanhan merivartioaseman sekä mahtavia erikoisia kallioita. Lintujakin parveili lahdella jopa niin, että teleskooppiputkikin oli kaivettava esiin lintukuvia varten. Kameran lisäksi otettiin käyttöön kumivene, jotta päästiin retkille. Viereisellä Signilskärin saaressa käytiin katsomassa vanhan kappelin raunioita. Kivikasa löydettiin ja sen jälkeen hyppelimme kallioilla. Jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin paikoin silokallioiksi.

Enskärin länsipuolella nähtiin koko läntisen taivaan peittävä auringonlasku. Koko läntinen horisontti oli auki ja aurinko teki laskua pitkään alle meren. Näky, jota näkee harvoin.

Enskär

Enskär

Signilskärin kappelin rauniot

Signilskärin kappelin rauniot

Enskäristä purjehdittiin lyhyt sivutuulilegi karikkoja väistellen Eckeröön. Suomen ja Ruotsin välinen lyhin laivamatka tehdään Eckeröstä Ruotsin Grisslehamiin. Laivaliikenne on jatkuvaa. Suunnistimme kohti Eckerön vierasvenesatamaa Käringsundia. Maisemanavigointi oli helppoa, kun Eckerön Venäjän vallan mahdin C.L.Engelin piirtämä postitalo kohosi rannalla suurena ja mahtavana. Historiallinen postireitti on kulkenut Turusta Tukholmaan Ahvenanmaan saariston ja Ahvenanmeren yli.

Käringsund on vanhojen kalastajamökkien reunustama kaunis luonnonsatama, jossa pitkä laituri myötäilee kauniisti kallioita. Satama oli vilkas. Vuokrasimme pyörät ja kävimme varhaiskeskiajan Eckerön kivikirkossa sekä matkustajasatamassa. Ahvenanmaalla on harvinaisesti jäljellä ja aktiivisessa käytössä vielä useita keskiaikaisia kivikirkkoja. Kirkot rakennettiin purjehduskelpoisten vesireittien varrelle. Maankohoamisen myötä tätä oli vaikeaa huomata.

Käringsundin vierasvenesatama

Käringsundin vierasvenesatama

Käringsundista kryssiittiin, tottakai, mutta kevyessä tuulessa Sälskärin majakalle. Alussa väylä kulki kapean väylän kautta, jossa saimme katsella merikotkien ja lokkien reviiririitaa. Vastaamme tuli kiireisiä purjeveneitä, jossa moottori kävi kuumana. Sälskärin majakka kohosi korkeana horisontissa ja sen valon kantama on 12 merimailia. Koillistuuli yltyi, mutta Meri sai loihdittua kunniallisesti makkaraperunat vielä ennen majakkabongausta. Ruonlaitto kulussa tuo omat haasteensa ja kun/jos purjehtissa saa kunnon ruoka-annoksen eteen, hetki on mahtava ja mieltä ylentävä. Tiirat, ruokit ja riskilät parveilivat Melianin ohittaessa majakan. Mahat ja purjeet pulleina myöntäiseen kääntäen keitimme majakkakahvit majakkabongaus poseerausten ja kuvien oton jälkeen.

Sälskärin majakka

Sälskärin majakka

Majakkakahvit Sälskärillä

Majakkakahvit Sälskärillä

Ahvenanmeren pohjoisosa on muodostanut aikoinaan vaarallisen suppilon, jossa merenkulkijoiden uhkana on ollut vesirajassa vaanivat karikot. Päivänvalossa hyvänä maamerkkinä on lähes sata metriä korkea Geta-vuori. Sälskärin majakka rakennettiin 1868. Näiden vesien kaikkein pelätyin surmanloukku oli Märket ja se sai oman majakan tämän jälkeen.

Purjeet pulleana käännettiin myötäiseen kohti luoteis-Ahvenanmaan sisäsaariston ja Selkämeren huvivenereittiä, joka ajettiin koneella, koska se oli paikoitellen vain n.3.7 metriä syvä ja erittäin kapea alkupäästä. Purjeita laskiessa huomasimme samalla, että olimme lähes auringon polttamat.

Yöksi ankkuroimme Sandvikin lahteen, jonka olimme kartoilta katsoneet olevan sopiva. Geta vuori kohosi vierellä odottaen seuraavaa seikkailua.

Kuten ahvenanmaalaiset sanoo – Ät gott, sov gott – må gott.

Meri ja Kimmo

 

 

 

 

 

 

 

Kulkuaukon lakkaaminen – Osa 3

- ja vesillelasku

Tätä kirjoitettaessa Melian kelluu Sirpalesaaren laiturissa. Maston kasattu ja tänään Melian rikataan ja siirretään kotisatamaa Merihakaan. Kamojen roudaamisen jälkeen kausi voi taas alkaa.

Lakkausprojektin Lopputulos

Alla muutama kuva lakkausprojektin lopputuloksesta, johon olen todella tyytyväinen. Käytin tässäkin projektissa itselle tuttuja Hempelin lakkoja, alle neljä kerrosta Dura Glossia ja päälle kaksi Dura Satinia. Välihionnat tein melkein joka kerroksen välissä. Kiiltoaste ja pinta muutoinkin vastaa lähes täydellisesti alkuperäistä veistämön tekemään lakkausta.

Erityisen tyytyväinen olen portaikon viereiseen kahvaan, jossa lakka oli täysin kellertynyt ja osittain puhkikulunut . Puhtaalle puulle hiominen ja uudelleenlakkaus palautti kahvaan upean mahonkin punertavan värin, kuten kuvista toivottavasti näkyy.

Kimmo

Moottorikoppa valmiina

Moottorikoppa valmiina

Portaat ja kaikki listat takaisin paikoillaan

Portaat ja kaikki listat takaisin paikoillaan

Lopputulosta...

Lopputulosta…

Kulkuaukon lakkaaminen – Osa 2

No niin, kevääseenhän se meni ennenkuin sain tehtyä hiomisen loppuun. Kevät on ollut todella kylmä, mutta nyt pääsiäisenä hieno auringonpaiste lämmitti veneen pressun alla niin hyvin, että pääsin aloittamaan myös lakkaukset. Pari kertaa kiiltävää lakkaa on nyt sudittu, vielä ainakin pari kerrosta pitäisi saada ja sen jälkeen pari himmeää pintaan. Huomisen lumipyry tekee vielä vähän takapakkia, mutta ensi viikolla pitäisi lopulta kevään alkaa toden teolla lämmetä.

Alla muutamia kuvia projektin etenemisestä.

Kimmo

Konekopan päällä olevien puulistojen poisto vaati poraa ja pihdit.

Konekopan päällä olevien puulistojen poisto vaati poraa ja pihdit.

Kulkuaukon luukku irrtoitettuna.

Kulkuaukon luukku irrtoitettuna.

konekoppa ja seinät hiottuna.

konekoppa ja seinät hiottuna.

Kulkuaukon kehykset ensimmäisen kerroksen jälkeen.

Kulkuaukon kehykset ensimmäisen kerroksen jälkeen.

Jo ensimmäinen lakkaus muuttaa mahongin kauniin punaiseksi

Jo ensimmäinen lakkaus muuttaa mahongin kauniin punaiseksi

Konekoppa ensimmäisen lakkauksen jälkeen

Konekoppa ensimmäisen lakkauksen jälkeen

Portaiden liimasauma oli auennut, joten se piti liimata ja rutistaa uudellen kiinni.

Portaiden liimasauma oli auennut, joten se piti liimata ja rutistaa uudellen kiinni.

Kulkuaukon lakkaaminen – Osa 1

Yksi tämän talven – ja ehkä kevään – projekteista on kulkuaukon puuosien uudelleen lakkaaminen. Sisällä kulkuaukon tikkaiden vieressä olevan kahvan lakka oli kulunut jo osittain puhki. Lisäksi sen vieressä oleva seinä on ottanut osumaa UV-valon takia. Myös portaat ja moottorikoppa on tarkoitus lakata uudelleen. Samoin kulkuaukon reunukset ulkopuolella, joka vaatii liukuvan luukun irrottamista.

Aloitin projektin sisältä, jossa kaavin erikokoisilla kaapimilla enimmät lakat pois. Sen jälkeen hiomakone käyntiin ja pinnat lähtevät melko helposti puhtaaksi. Kahvojen väliköt vaativat tietysti enemmän hinkkaamista käsin.

Tikkaat on viety pajalle, jossa voin työstää ne lämpimässä. Samoin oli tarkoitus tehdä moottorikopalle, mutta yllätyksekseni se ei mahdukaan kulkuaukosta ulos, vaikka miten pyörittelee. Sekin on siis tehtävä sisällä veneessä.

Pölyn leviämisen estämiseksi tein ohuesta muovista ”teltan” kulkuaukon ympärille. Ainakin ensimmäisen päivän kokemusten perusteella se todellaa estää pölyn leviämistä koko veneeseen, vaikka muovit eivät ihan maahan asti yletykään.

Kimmo

Kahvassa lakka oli jo melko ohutta ja lähti helposti kaapimella.

Kahvassa lakka oli jo melko ohutta ja lähti helposti kaapimella.

Suojamuovit pölyn leviämisen rajoittamiseksi

Suojamuovit pölyn leviämisen rajoittamiseksi

Moottorikoppa ei mahdu mistään luukusta pihalle.

Moottorikoppa ei mahdu mistään luukusta pihalle.