Ja lierosaareen.

Torstaina Joeli laitto facebookkiin, notta kisat suottaa peruuntua, siis Inkerin LM-kisat, aika hauska, kun soittelin sen sata + jotain puhelua yhristyksen rekkaria putsaillessani ja kaikilta kysäsin kiinnostusta regattaan, niin kolmisenkymmentä potentiaalista oli tulossa. Ei tullut, eikä tule. Ja siittä sitten takasin tuulta päin.

SOK:lla on semmonen henkilökunta saari Ålö, joka on ihan riittävä syy mennä extraamaan viikonvaihteeksi tunniksi pariksi Prisman kassalle. Hittosoikoon, niin taidan tehdäkkin, täytyy täyttää hakemusta tässä näin. Mutta siittä Ålö:stä, sielä oli puitteet kohdallaan ja asukkaat herran nuhteessa. En ennen ole ollut paikassa, missä oli näin yksiselitteisesti säännöt ja sopimukset ja korvaussummat esitelty, mutta maassa maan tavalla ja kyllähän mää taivun muotoon kun muotoon.

Ålö, nyt kuitenkin oli meidän pääkallopaikkamme, ja sinne piti pursia ja sieltä pois. A.) Idea oli, mennä Ranturilla ABC reittiä pitkin, ja sitten laskin uudestaan ja laskin paremmin, että B.) Inkeri railerille ja merelle Inkoosta. On tässä niitä lehmiäkin ojassa, kun nyt on kahden loukussa, niin koitan osaisen Inkeristä myyrä talvilaji Menttoorille. Eliskä kyseessä oli myös myyntitapahtuma. Inkoossa siis telkuttiin keppi pystyyn ja työnnettiin Inkeri mereen, ei ensimmäistä kertaa mutta edelleen ykkös päiviä on suola hänen kupeitaan silotellut.

Kantavuuttakin testattiin, kun kyytiin nousi viisi aikuista. Ensiksi suunnittelin, että josko yksi istuisi jalat sisällä ja yksi olisi kannella, mutta sitlootaan ei kertyny ykkös senttejä enempää vettä, vaikka kaikki olivat pihalla ja se oli kyllä varsin mukava ylläri.  Ålöösen meno oli kevyttä keliä ja pinnassa oli meidän Satu ja muut hoiteli köysien kiskontaa. Allekirjottanut keskitty pysymään kartalla ja osotteleen suuntia ja sepusteleen manöövereitä.

Päivä päätökseen ja läskit silmille ja aamusta sitten rakkoo liruttaessa honasinkin, että nytten sitten tuuleekin.  Haistelin tuulta ja ynnäilin, että siinä se on karvan alle kynppissä.  Tarjolla oli taas vaihtoehtoja ajan käytöstä, mutta lopulta kaikki olivat taas inkerin sit-lootassa. Tuuli puski suurin piirtein suoraan Idästä ja meidän matka olisi suurin piirtein suoraan Länteen. Tämä sopi ja kun vantit vihelsi, niin ajattelin kerran ja toisenkin, että kyydissä oli viisi päätä mihinkä Jibailla puomi, niin jätin koko ison pussiinsa.

Pelkällä Fokallalahn Jullessa on pöytäliinan verran rättejä, ja jos kuormaa on tarjolla toista tonnia, niin mistään surffistahan ei puhuta ennen hurrikaania. Nyt oli reipasta, muttei jännää jotenka oli myös kivaa. Mistäänhän mä en vauhtia voi katsoa kun GPS tamogotchikin on nukkumassa, jotenka voin vain arvioida peräaallosta mitä mahdetaan mennä. Ja eihän se ole mitenkään tärkeetä, kun tietää minne mennään, kenen kanssa, mitenkä ja ”thäts it” veneessä olet jo perillä.

Paluu Inkooseen oli siis puolet lyhyempi, ajallisesti ja suoritimme tarvittavat manööverit veneen trailerille telkkuamiseen. Maston takatuesta kumikanavassa olen jo luopunut, kun ajatus, kyllä se sielä pysyy – kuhan on kiinni, peittosi tehdään niin kuin aina ennenkin-ajatuksen.

Taas tuli skönättyä snadisti, ilman haavereita kalustolle tahi miehistölle, notta reissua voidaan pitää onnistuneena.  Tuo että siirrän operatiivisen toiminnan heti muille käsille, näyttää olevan myös miehistön mieleen, jotenka jatkan viitoitamaani tietä heti, kun elämääni raottuu ranturin rannasta irroittamisen kokoinen aukkonen.