Ja Paineenkestäväpestävä

Seuraavan kerran kun saan rapuloissani osto-kohtauksen, tulee järjenjuoksuun uusi mutka, uusi ensimmäinen mutka. Tähän astihan järjenjuoksussa on ollut vain yksi mutka matkassa, muuten lähes lineaarisessa järkeilyssäni roinan-paskaa haaliessani. Tai paremmin ajateltuna, kyseessä on ollut yksi Y-risteys. Riittäkö valuuttaa tililtä, vai vetästäänkö Visalla.

y-risteys

 

Vanha malli, onko mulla debiittiä, tai edes crediittiä joutuu väistymään uuden näkökulman edestä. Uusi  ensimmäinen mutka on; onko himoni kohteena oleva roina pestävissä painepesurilla.

sigma

 

 

Voimme kutsua tätä ensimmäistä mutkaa nyt vaikka sitten hankinta-suolen-sigmaksi, ja kokemusperäisesti tiedän, että melko usein eteneminen tyssää siihen, ainakin herkillä suolilla.

 

Painepesurista tuli mun BFF vähän vahingossa, mutta tämäkin on osa kokonaisuutta/omaisuutta, joka siirtyi hallintaani Rantojenmiehen mukana.  Nilfisk on hämmästyttävän pätevä ja sen piiskasta on saanut nyt nauttia ressu, rantatuolit, loorat, fendarit, penkit, päälliset, ständi, Semtex, Kumi-castroli , kannut ja kaikki muu, mikä on osunut liekin tielle. Niin, se siinä mielessä on, liekinheitin.

 

Niin, kun nyt on tullut mennä kaksi iltaa puhallettua, niin sanoisin, että olen ollut pimennossa ja näen nyt valon. Aikaisemmat muistot pesurista liittyvät, lähinnä PV:n omaisuuden suihkutteluun, ja sekin tietysti ajoittui aina viimeisille minuuteille palvelusviikkoa, kunnes pääsi karkaamaan senaikaisen elämän-rakkaan kainaloon, laaksoon, mäkeen. Joten, on ymmärrettävää, etten paineissani honassut, kuinka siistiä paineella peseminen onkaan.

 

Rantojenmieheen käännän jutun muistikuvan kautta, joka on tarkka, mutta silti en uskalla päätäni pistää pantiksi siittä, että vene menee nyt oikein. Luulen istuneeni Hellsinki-Tallinki racen jälkeisissä mainingeissa s/y Donnassa, joka on suunniteltu siten, että hänet huuhtastaan sisältä ja pihalta, painepesurilla. Nerokasta, yksinkertaisuudessaan nerokasta sanon mä. Ja tämähän nyt pistää pikkaisen uusiksi myös ajatusmallia Rantojenmiehen karderoopista.

kannu

”kanisterin kahden – neljänkymmenenviiden vuoden gagat, katos kahessa sekuntissa”

Bookmark the permalink.

Comments are closed.