About jukka

Nörttiduunia ja purjehdusta.

Caledonian Canal ja Skotlanti vs kalsarit

Pohjanmeren ylityksestä selviydyttyämme otimme Annan ja Tytin kyytiin Invernessistä, jossa vietimme yhden yön. Vanha gasti hiukan kipunoi väsymystä ja veneessä tilanmenetystä (viisi ihmistä vie enempi tilaa kuin kolme).

Eilen tulimme Caledonian kanaaliin ja ensimmäisessä sulussa saimme erittäin lämpimän vastaanoton melko puheliaalta ja persoonalliselta sulunvartijalta. Olemme tulleet nyt noin 5-6 sulkua läpi (joista 3 oli putkeen – vähän niinkuin rappuset) ja sulunvartijat ovat olleet lähes poikeuksetta lämpimänmukavia.

Ajelemme koneella juuri pitkin Loch Nessiä. Olen määritellyt, että Skotlanti on tähän saakka ollut vivahteikas. Runsaasti erilaisia ja nopeasti vaihtuvia säitä, maastonvaihteluita on kivasti, Invernessissä olimme vanhassa Pubissa, missä ei todellakaan soitettu taustamusaa.

Mutta univelat alkaa olla kuitattu ja elämä hymyillä.

Veneellä kun viettää aikaa alkaa tietyt jutut kehittymään. Meillä on mm teoria Zgerman säämiehistä (ja muutenkin Helgolandista on jäänyt jotenkin saksa päälle – nykyisin veneellä annetaan käskyt lähes aina saksaksi), jotka nappeja säätelemällä keksivät meille erilaisia säitä (niitä kun Pohjanmerellä riitti tulikepeistä sateen kautta sumuun). Myöskin purjehdussimulaatiopeli on kehitteillä missä lisärahalla voi ostaa erilaisia lisähankaluuksia veneelle (2e – vuoto veneeseen, 0.5e – moottorin jäähdytysputkeen roska, 1e – sumua, …). Tänään menemme Fort Augustukseen, joka on Loch Nessin länsipäässä – ja ehkä pieni trekkausreissu.

Interwebs toimii aika huonosti täältä, joten kirjoittelemme ehkä juttuja, mutta katsotaan kuinka pääsemme julkaisemaan niitä (Skotlannista ostamamme prepaid liittymä ei tunnu futaavan).

IMG_1327 (1280x853)

Veneellä on menossa myös jännitysnäytelmä – Tomin kalsarit vastaan Skotlannin sää. Kumpi kuivuu ennemmin. Panoksia asetellaan.

IMG_1277 (1280x853)

IMG_1259 (853x1280)

Rönne – Kiel

Saavuimme eilen illalla Kielin läntiseen kolkkaan Brunsbutteliin aivan kanavan sulkujen luo. Matka Rönnestä alkoi leppoisasti lähes tyynessä meressä. Tuulikin loppui ja tulimme koneella hetken. Ja tämän reissun itämerityyliin kohta olikin jo täysi 12m/s tuulta ja täysi kryssisota päällä. Ja sitten Rostokin edessä se tuuli loppui. Loppumatka tultiin lähes koneella Kimmon hetkellistä yöpurjehdusta lukuunottamatta.

Pääsimme lähes suoraan Kielin kanavaan jota lähdettiin porskuttelemaan (06:10) eteenpäin. 16:10 kiinnityimme Brunsbuttelin satamaan.

Nyt on edessä silmäpussien poisto, huollot ja kaupat. Siirrymme ensi yönä Helgolandiin (yön aikana (laskuvesistä johtuen)), siellä vielä hiukan lisää lepoa ennen Pohjanmeren ylitystä. Nyt näyttäisi mukavalle myötätuulelle – epäilys myötätuuleen asustaa meissä isona.

Alla hiukan kuvia:

Reitti noin pääpiirteissään.

Reitti noin pääpiirteissään.

Aamusaapuminen Kielin kanavan itäpäähän.

Aamusaapuminen Kielin kanavan itäpäähän.

Puuro lähtee maksamaan kanavamaksua.

Puuro lähtee maksamaan kanavamaksua.

Sulku menee kiinni.

Sulku menee kiinni.

Kanava-aamiaista.

Kanava-aamiaista.

 

Windoswin taustakuvakin löytyi Kielin kanavasta.

Windoswin taustakuvakin löytyi Kielin kanavasta.

Pieni kohteliaisuuslippufixaus mastossa Jukan toimesta.

Pieni kohteliaisuuslippufixaus mastossa Jukan toimesta.

Näin se matka etenee mastosta katsottuna.

Näin se matka etenee mastosta katsottuna.

Saksalaiset insinöörit ovat kehittäneet leijuvan sillan.

Saksalaiset insinöörit ovat kehittäneet leijuvan sillan.

Noin 10m päästä menee melkosia jötkäleitä.

Noin 10m päästä menee melkosia jötkäleitä. Ja vettä pitkin tulee ihme nakuttava ääni Melianiin.

Kuvia matkalta Hki-Rönne

Muutamia kuvia matkalta Helsingistä Rönneen.

Antti kirjoittaa blogitekstiään (julkaistu aiemmin).

Antti kirjoittaa blogitekstiään (julkaistu aiemmin).

Isopurje auki.

Isopurje auki.

Someinsinööri tekee duuniaan.

Someinsinööri tekee duuniaan.

IMG_5683 (1280x853)

Kallistusta ja tuulta.

Kallistusta ja tuulta.

IMG_5648 (1280x853) IMG_5638 (1280x853)

Matkan perusnäkymä - tankkeri joita onnistuneesti väisteltiin - AIS on mahtava peli.

Matkan perusnäkymä – tankkeri joita onnistuneesti väisteltiin – AIS on mahtava peli.

IMG_5498 (853x1280)

Rönne.

Rönne.

Arkea sisäosissa.

Arkea sisäosissa.

Aamu ennen Rönneä, auringonnousu, jota katseltiin.

Aamu ennen Rönneä, auringonnousu, jota katseltiin.

Jengi ihailemassa auringonnousua - aamu ennen Rönneä - hauska hetki.

Jengi ihailemassa auringonnousua – aamu ennen Rönneä – hauska hetki.

Virallinen koko gastin ja päällystön meitsie.

Virallinen koko gastin ja päällystön meitsie.

Matkantekoa 2

Matkantekoa 2

Purjehdus on eliittilaji?

Purjehdus on eliittilaji?

Kallistusta 2 - Hoburgin kaste menossa Jukalla.

Kallistusta 2 – Hoburgin kaste menossa Jukalla.

Kallistusta

Kallistusta

Matkantekoa

Matkantekoa

Voi kyrsi. 18-28 knots.

Sijainti Gotlannin alapuoli Hoburgin alla (josta internet hetken aikaa). Tuulet eivät ole odotetusti suosineet. 322.7 mailia mittarissa. Kapteeni on tuskastunut.

Yritämme Rǿnne saareen tiputtamaan Antti pois.

Pientä merisairautta havaittu miehistössä, mutta vene toiminut kiitettävästi. Staysail on ollut käytetyin purje viimepäivinä.

Tuulee liikaa ja väärästä suunnasta. Normipurjehdusta siis.

Elämä vinossa

kirjoitettu alkumatkasta (Helsinki – Rönne) 24.6.2015 – noin 1700

Elämä vinossa

Toinen päivä on ollut hiukan pomppuisempaa ja vinoisempaa kuin ensimmäinen. Tai viime yö meni vielä mukavasti, mutta aamusta alkoi tuuli nousta ja huiteli jo 20-26 knotsin pinteillä. ja pääsimme virittelemään Melianin staysailiakin – joten Melianin kaikki etupurjeetkin on nyt korkattu tällä reissulla. Myöskin Jennin (rullapurje) eri reivausasteet.

Meidän _piti_ mennä Gotlannin ja Ruotsin väliin, mutta yöllä päätettiin yrittää suoraan Gotlannin eteläkärkeen. Ei onnistunut vaan _ajauduttiin_ loppupeleissä aika lähelle Gotlannin pohjoiskärkeä.

Tuuli muutti suuntaa kuitenkin ja kun vaihdoimme suuntaa Gotlannin pohjoiskärjestä huomasimmekin, että suunta on aika hyvä kohti etelää. Kryssiä tosin siis. Tätä kirjoittaessa Gotlandin Färö on ohitettu ja huitelemme 57 astetta 44.4 Pohjoista leveyspiiriä.

Tuulen vaihtumisen jälkeen oli hetki aika rauhallista ja aurinkokin paistoi (ehdin yrittää hanskojen kuivausta). Jotenkin mukava hetki, että kyllä tämä tästä, sillä vinossa eläminen tuntui jo hetkittäin miehistön tunnelmissa. Kapinahenki levähdystä, unta ja ehkä jopa kylmää olutta kohti alkoi hiukan elää.

Uni – tuo kumma asia. Meillä on 4 tunnin vaihtosysteemi ja noin kolmen päivän välein on pidempi 8 tunnin ’vapaa’ per miehistönjäsen. Mutta kumma kyllä lähes kaikki ’vapaa’ aika kulutetaan nukkumiseen. Vaikka sitä onkin 12 tuntia päivässä. En tiedä onko se tämä ulkonaolo ja meri-ilma vai se, että meidän toimistotyöläiskropat adjustoituvat muutokseen. Täällä joutuu kuitenkin ajoittain urheilemaan ja liikkuminen vie voimia, kun kokoajan pitää pitää kiinni jostain. Ja nytkin kirjoitan tätä omalla 8h tauolla, josta ensimmäiset neljä meni nukkumiseen.

Unta on tosi jo tottunut saamaan vaikka vene keikuttaa ja kuuluu kaikenlaisia ääniä, venekkin paukuttaa keulaa välillä veteen paiskautuessaan ja siitä tulee aika kovakin pamaus.

Ehdimme Gotlannin pohjoispäästä saada internetkin hetkeksi, mutta säätiedot ovat prioriteettilistalla ensimmäisenä ja lyhyttä postausta ei ehditty tekemään.

Matka jatkuu, vinossakin.

Antti kertoo tunnelmia

(Jukka julkaisee, mutta Antin teksti)

Ja Iso alas

23.6. 10.50

Melianissa on vakiintunut, että tuuli näytetään knotseissa ja vauhti knotseissa. Toinen vakio on, että jotain tehdään väärin mikäli todellinen tuuli / 2 < speed knotseissa, loogisesti tämä vakio täsmää vain ennen reivauskynnystä.

Tuuli on mun ja Jukan hugeilla posottanut 5-9 knotsia kulmilla 90-180. Ja jotta vakio saavutettiin, tuli pikkaisen pähkiä. Kuten ja miten Genaakkeri veisi meidät parhaaseen mahdolliseen suuntaan, parasta mahdollista vauhtia.

”Taasko te sen olette laskenut alas!” Kyllä ja hyvästä syystä, Hiiumaalta Cog 240-245 vie aika tarkkaan sinne, minne tahtoisin Melianin menevän. Iso ylhäällä Genaakkeri vaatii kulmaa enemmän, ja kortaste bana – malli taas vaatisi pilottia pysyttelemään 240 Cogin nurkilla.

Lyhyen matikan, tai tuossakin liioittelen, emmä mitään matikkaa oo koskaan kirjoittanut. VMG:n mukaan 20 astetta tikkiä, tarttee kompensoida vauhdilla. Nyt mennään vakion yli ja korttaste baanaa. Olemmekin läpsineet karvasia käsiä ylä vitoseen läpi vuorokauden, onnistuneista manöövereistä.

Seuraavaksi alkaa allekirjoittaneen pitkä lepo 8 tuntia, ja ajattelin täyttää sen vain liikkuvassa purjeilla kulkevassa veneessä nähtävillä unilla. Edellinen rainan looppina soineena soundtrackkina toimi semi ärsyttävä hitti rankutus. Mukana seikkailussa oli henkilöhistoriallisia hahmoja, fitnes julkkiksia ja vaarallisia tilanteita. Odotan malttamattoman, hetkeä kun saan lisätä huulirasvat ja alkaa kuolaamaan salongin ainukaista koristetyynyä.

Olen käytännössä aloittanut myös pehmeät vaikutuskeinot Gotlannin kiertämiselle. Tuulen pitäisi kääntyä Keskiviikkona länteen ja voimistua 10m/s huudeille. Tuolloin olisi kovin kiva, notta saadaan tuulesta eteenpäin vievää voimaa, ilman hidastavaa aallokkoa. Tämä pehmeä keinottelu käsittää logikirjaan kurssin kirjoittamisen Gotlantiin, sitlootan kielen vaihtamisen ralli-ruottiin ja oluen laimentamisen Lidl vissyllä.

Hiium jää justinsa paaran puolelle, ja kurssi on suoraan Gotlannin pohjois kärjelle. Kaikki on siis, presiis kuten ja miten asiat voivat olla parhaimmalla tolalla Itämerellä. Nahka kärtsää, Yhdellä myötätuulipurjeella, 4-5 knotsii vauhtia ja edessä 8 tuntia eläviä kuvia nahka kankaalta.

Ensimmäinen vuorokausi ok

Viron rannikko tarjoaa hiukan datayhteyttä. Ensimmäinen vuorokausi on mennyt hienosti. Jouduimme yöllä ajamaan hiukan moottorilla, mutta 03:32 laitettiin Genaakkeri ylös ja moottori sammuksiin ja siitä lähtien ollaan taas oltu purjein.

Vuorot pyörii ja safkaa on kohta tiedossa. Itsellä noin kahden tunnin vapaavuoro, eikä enää nukuttanutkaan.

Tuulet ovat hiukan nousemassa, mutta yritämme mennä Itämeren poikki Ruotsin ja Gotlannin väliin, jolloin väistämme hiuken matalapainetta, mutta saamme hyvät vauhdit.

Edit: tuo spot trackays systeemi hiukan näköjään lagaa, ollaan pidemmällä kuin mitä se näyttää.