Takaisin Helsingissä

Siirto Kööpenhaminasta Helsinkiin oli hienoa purjehdusta. Arki töiden yms. muodossa iski päälle heti sen jälkeen, joten raportin kirjoittaminen tulee nyt pari viikkoa myöhässä. Koko purjehdus lukuunottamatta ihan alussa tehtyä Ruotsin eteläkärjen kiertoa oli sivu- tai myötätuulta. Matka tehtiin kahdessa pätkässä, pysähdys tehtiin tällä kertaa Fårön Lauterhornissa, koska mitään erityisiä bunkraustarpeita ei ollut. Jälkimmäisellä legillä tehtiin myös Melianin vuorokausiennätys 128,5 mailia. Ja tämä siis ihan pallon pinnalta merkintälaskulla mitattuna (ei lokin tai GPS trackin mukaan). Matkalla sattui pari merkitsemisen arvoista tapahtumaa:

Vettä Pilssissä

Alun kryssissä surautin tapani mukaan pilssiin kertyneet sadevedet pihalle. Vähän tähän jälkeen ihmettelin kun turkkilevyn nurkalla oli vähän kosteaa. Nostin turkkilevyn poi pakoiltaan ja pumppasin pilssin uudelleen tyhjäksi. Seurasin vähän aikaa tilannetta ja pilssiin tuli uudelleen jostain lisää vettä. Ei nyt hälyttävää vauhtia, mutta kuitenkin. Kaiveltiin läpi kaikki letkujen ja antureiden läpiviennit sekä peräsinakseli, mutta missään ei näyttänyt olevan vuotua. Pumppasin pilssin uudelleen tyhjäksi ja huomasin, että pilssipumpusta tuli muutama kupla. Voisiko vesi tulla lapon kautta pilssinpumpun kautta takaisin? Melianissa ei ole yhtään läpivientiä rungon yläosassa, joka on kerroslaminaattia, vaan pilssipumppu ja esim. septitankin huohotin melkein vesirajassa.

Tehtiin siis venda ja nyt pilssiin ei enää tullut tyhjentämisen jälkeen vettä. Eli talven aikana pitää asentaan pilssipumpun letkuun laponestoventtiili. LEtku kyllä tekee oikeaoppisesti joutsekaulan ihan kannen tasolle, joten letku vaan poikki ja venttiili siihen.

Where is Estonia?

Vielä hämmentävämpi tapahtuma koettiin Fåröstä lähdön jälkeen. Me oltiin purjehdittu jo melkein puoli vuorokautta eli oltiin melko lailla keskellä Itämerta. Jukka oli kannessa vahdissa kun takaapäin (lounaasta / lännestä) alkoi kuulumaan perämoottorin pärinää. Rinnalle kaartoi mies erittäin pienessä, vähän rantalelun näköisessä moottoriveneessä. Huutoetäisyydelle päästyään mies huusi ”Where is Estonia!?”. Jukka katsoi plotterissa että idässäpäin hän se on ja viittoi suunnan miehelle. Sen enempiä kommunikoimatta kaveri lisäsi vähän vauhtia ja lähti osoitettuun suuntaan. Tosin kun seuraillimme menoa muutaman minuutin, niin meistä näyttä, että kaverin kurssi alkoi pahasti viiraamaan etelämmäksi. Mitenkän tuo reissu oikein mahtoi päättyä. Kuuntelimme vehari loppumatkan tavallistakin tarkemmin, mutta mitään tähän liittyvää me ei kyllä kuultu.

Tarkistin vielä position lokimerkinnästä ja se oli kutakuinkin tässä:

Mies_viroon

Tässä vielä muutama tunnelmapala siirrolta:

Kastrupiin lasketuvat koneet tuntuvat vievän maston mennessään

Kastrupiin lasketuvat koneet tuntuvat vievän maston mennessään

Yöllä sivuvastaista jossain Ruotsin etelärannikolla

Yöllä sivuvastaista jossain Ruotsin etelärannikolla

Leppoisaa vahdinpitoa, kaikki veneen kapokkityynyt käytössä

Leppoisaa vahdinpitoa, kaikki veneen kapokkityynyt käytössä

Auringonnousu jossain Suomenlahdella

Auringonnousu jossain Suomenlahdella

Helsinki – Kööpenhamina liveseuranta

Nyt kun Jukka on taas veneessä, niin Melianin matkaa voi seurata Spot-trackerin kautta. Seuranta löytyy tämän linkin takaa:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0aej8oU3OAsasjVxr6SLgnX940yMDnBj5

Tämän aamun sääreitityksellä suunnitelma näyttää tältä:

Suunnitelma, tuskin toteutuu neljässä vuorokaudessa

Suunnitelma, tuskin toteutuu neljässä vuorokaudessa

Aikaa menisi 4d5h joka ei kyllä varmasti näillä ennusteilla tule toteutumaan. Polaarit vaatii vielä hieman hiomista…

Nyt läppäri kiinni ja merelle.

Kimmo

Bornholm

Sassnitzista tehtiin päivän mittainen avomerihyppäys Bornholmin Nexö:hön. Rönnessä olen jo aikaisemmin käynyt muutaman kerran, joten nyt haettiin uusia kohteita. Nexö ei turistille mitään ihmeellistä tarjoa, mutta satama on suojainen ja siellä saatiin helposti bunkrattua vesi- ja löpötankit täyteen. Myös kauppoja on sataman lähellä ja niistä saatiin ruokavarastotkin täydennettyä. Nexön erittäin ystävällinen satamamestari opasti meidät myös pyörävuokraamoon ja pyörien päältä katseltiin itäisen Bornholmin maalaismaisemia vähän laajemminkin. Pyöräilyyn ja muutenkin retkeilyyn Bornholm on mitä mainiointa seutua ja opastettuja reittejä on paljon. Kaakkoiskulmassa oleva Svaneke näytti todella idylliseltä kylältä ja melko pienessä satamassa olisi kyllä syvyyskin riittänyt. Laitetaan tämä satama mieleen seuraavia reissuja varten.

 

Svaneke, täällä käytiin pyörillä ja syötiin jäätelöt

Svaneke, täällä käytiin pyörillä ja syötiin jäätelöt

Nexösta matka jatkui Christiansö:lle, joka on vanha linnakesaari noin kymmenen mailia Bornholmin pääsaaren pohjoispuolella. Paikka on melkoisesti suomenlinnanhenkinen, mutta toki paljon eristyneempi. Olimme liikkellä ajoissa ja luultavasti ensimmäinen vene joka tuli satamaan, joten saimme hyvän paikan peräpoijukiinnityksellä. Myöhemmin tulevat veneet kiinnittyivät kyljittäin useampi vene rinnakkain. Illalla viimeisen yhteysaluksen mentyä tungos vähän helpotti, koska myös yhteysaluksen paikalla sai mennä. Tosin siitä piti sitten aamulla lähteä ajoissa poiskin.

 

Christiansön satama

Christiansön satama

Vanhoja kasarmin rakennuksia, jotka ovat nykyään asumiskäytössä

Vanhoja kasarmin rakennuksia, jotka ovat nykyään asumiskäytössä

Christiansön idylliä

Christiansön idylliä

Chistiansö:tä oli lyhyt hyppäys takaisin pääsaarelle Allingeen. Täällä oli menossa paikallisen Jazz festarit, joten satama oli melkein täynnä. Saimme paikan sisääntulokanavan ulkolaidalta, mutta onneksi merellä oli melko tyyntä, joten maininki ei pahemmin haitannut. Bornholmin satamat on rakennettu melkoisiksi bunkkereiksi ja Allingessakin saa sisimmän altaan suljettua sululla. Tämä kertoo siitä millaista maininki voi pahimmillaan talven pohjoismyrskyillä olla.

 

Allingen satama Jazzien aikaan, sopu sijaa antaa

Allingen satama Jazzien aikaan, sopu sijaa antaa

Allingen vanhoja kalansavustamoja auringonlaskussa

Allingen vanhoja kalansavustamoja auringonlaskussa

Allingesta kierrettiin saaren pohjoisnokan ympäri Hammerhaveniin. Tämä satama on vanhan linnanraunion kupeessa ja sieltä tehtiin pitkät kävelyretket niin linnalle kuin Hammerenin niemelle, jonka korkeilta jyrkänteiltä näkyi Ruotsiin asti. Jyrkänteillä pesi lokkeja, merimetsoja ja kiisloja. Heti rantajyrkänteiden takana oli vehreitä lehtoja ja niittyjä, joten ollaan aika kaukana karusta saaristoluonnosta.

 

Hammerhavnen ja taustalla Hammerhusin linnanrauniot

Hammerhavnen ja taustalla Hammerhusin linnanrauniot

Hammerenin jyrkänteitä

Hammerenin jyrkänteitä

Näkymää linnalta etelänsuuntaan, metsät ovat todella vehreitä.

Näkymää linnalta etelänsuuntaan, metsät ovat todella vehreitä.

Polut ovat kohtuullisen hyvin merkitty, tässä esimerkki parhaasta päästä.

Polut ovat kohtuullisen hyvin merkitty, tässä esimerkki parhaasta päästä.

Hammerhaveniin päättyi tämäkertainen Bornhomin kierros. Muille Bornholmiin suuntaaville voi suoraan sanoa: jättäkää Rönne väliin ja suunnatkaa saaren pohjoispuolen pikkusatamiin!

 

Kimmo

Rügen

Siirtopurjehdus oli mennyt hienosti ja vene oli kipparin tulotarkastuksessa täsmälleen samassa kunnossa kuin Helsingissä. Stralsundun hansakaupungista lomapurjehdus suuntautui Strelasundin salmeen ja Rügenin itäpuolelle. Salmessa oltiin yksi yö ankkurissa lahdessa, jossa oli juuri riittävästi vettä Melianille. Ankkupaikkaa hakiessa kynnettiin välillä vähän mutapohjiankin.

Rügenin junaradan läppäsilta

Rügenin junaradan läppäsilta

Seuraavat pari päivää oltiin Seedorfissa. Merellä puhalsi melkoinen puhuri ja melkein yksi kokonainen päivä pidettiin sadetta sisällä veneessäkin. No lomallahan kuuluukin levätä. Seedorfista lähti useita kävely ja pyöräreittejä, jotka koko Rügenissä olivat todella hyvin merkittyjä. Seedorfista tehtiin päiväretket saaren itärannan Binzin ja Sellinin ”Seebaadeihin”. Nämä kaupungit tarjoavat pitkiä hiekkarantoja sekä vanhoihin villoihin rakennettuja hotelleja ja pensionaatteja. Ehkä vähän keskiluokkaista minun makuuni…

Seedorfin satama, taustalla melkoinen ukkosrintama

Seedorfin satama, taustalla melkoinen ukkosrintama

Jasmudin niemimaan kalkkikivijyrkänteitä

Jasmudin niemimaan kalkkikivijyrkänteitä

Seedorfista purjehdittiin koko Rügenin itärannikko aina Lohmeen asti. Lohme on aivan Jasmudin kansallispuiston kupeessa ja sieltä oli muutaman kilometrin kävely korkeille kalkkikivitörmille. Köningstulin näköalapaikalla oli kansallispuiston opastuskeskus, johon hieman yllättäen oli 8,5€ pääsymaksu. No, toivottavasti rahat menivät hyvää tarkoitukseen kansallispuiston ylläpitoon. Metsä ja maasto oli aika erilaista kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Suosittelen tätä kohdetta todella kaikille luontomatkailusta kiinnostuneille. Lohmesta siiryttiin lyhyt pätkä takaisinpäin Sassnitziin, josta matka jatkuu gastienvahdon jälkeen kohti Bornholmia. Sassnitzissa sattui olemaan satamajohlat, jotka tarkoittaa hieman ylimääräistä melua ihan marinan kupeessa. Toisaalta sainpahan illalla otettua muutamia ihan hienoja valokuvia.

Lohmen satama

Lohmen satama

Metsää Jasmudin kansallispuistossa

Metsää Jasmudin kansallispuistossa

Näkymä Köningstolilta

Näkymä Köningstolilta

Sassnitzin satamajuhlat

Sassnitzin satamajuhlat

Siirtopurjehdus oli mennyt hienosti ja vene oli kipparin tulotarkastuksessa täsmälleen samassa kunnossa kuin Helsingissä. Stralsundun hansakaupungista lomapurjehdus suuntautui Strelasundin salmeen ja Rügenin itäpuolelle. Salmessa oltiin yksi yö ankkurissa lahdessa, jossa oli juuri riittävästi vettä Melianille. Ankkupaikkaa hakiessa kynnettiin välillä vähän mutapohjiankin.

Seuraavat pari päivää oltiin Seedorfissa. Merellä puhalsi melkoinen puhuri ja melkein yksi kokonainen päivä pidettiin sadetta sisällä veneessäkin. No lomallahan kuuluukin levätä. Seedorfista lähti useita kävely ja pyöräreittejä, jotka koko Rügenissä olivat todella hyvin merkittyjä. Seedorfista tehtiin päiväretket saaren itärannan Binzin ja Sellinin ”Seebaadeihin”. Nämä kaupungit tarjoavat pitkiä hiekkarantoja sekä vanhoihin villoihin rakennettuja hotelleja ja pensionaatteja. Ehkä vähän keskiluokkaista minun makuuni…

Seedorfista purjehdittiin koko Rügenin itärannikko aina Lohmeen asti. Lohme on aivan Jasmudin kansallispuiston kupeessa ja sieltä oli muutaman kilometrin kävely korkeille kalkkikivitörmille. Köningstulin näköalapaikalla oli kansallispuiston opastuskeskus, johon hieman yllättäen oli 8,5€ pääsymaksu. No, toivottavasti rahat menivät hyvää tarkoitukseen kansallispuiston ylläpitoon. Metsä ja maasto oli aika erilaista kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Suosittelen tätä kohdetta todella kaikille luontomatkailusta kiinnostuneille. Lohmesta siiryttiin lyhyt pätkä takaisinpäin Sassnitziin, josta matka jatkuu gastienvahdon jälkeen kohti Bornholmia. Sassnitzissa sattui olemaan satamajohlat, jotka tarkoittaa hieman ylimääräistä melua ihan marinan kupeessa. Toisaalta sainpahan illalla otettua muutamia ihan hienoja valokuvia.

Melianin lomasuunnitelmat ja gastipaikkoja

Melian purjehtii tällä hetkellä jossain eteläisellä Itämerellä, vaikka retari on puskenut toimisto hommia vielä koko tämän viikon. Siirtomiehistö kippari Pekan johdolla on viemässä venettä Pohjois-Saksaan Stralsundiin. Itse lennän Saksaan lauantaina ja aloitan noin kolmen viikon lomaseiluun Rügenissä ja Bornholmissa. Näistä raporttia myöhemmin.

Paluu takaisin Helsinkiin tapahtuu Kööpenhaminasta heinäkuun viimeisellä viikolla. Tälle legille olisi vielä tilaa yhdelle tai maks. kahdelle gastille. Legi on tarkoitus vetää about yhdellä stopilla, joten jos vahtivuoroissa tapahtuva avomeripurjehdus kiinnostaa, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen: kimmo (at) pontiskoski.fi . Purjehduksen luonteen takia aikaisempi purjehduskokemus on välttämätöntä.

Kimmo

Melian matkalla, retari maissa

Melian matkalla, retari maissa

Rästihommia

Blogin päivittäminen laahaa pahasti perässä, mutta alla pari kuvaa talvella aloitetuista projekteista, jotka sain kevään aikana hierottua loppuun.

Avotilan pöydästä tuli ihan ok, joku geometriavirhe vinotuessa on, koska sitä ei ainakaan näillä palikoilla asettumaan ihan oikealle paikalle. Pöytä jää vähän roikkumaan alaviistoon, mutta ainahan purjeveneessä kaikki on vähän vinossa. Salongin pöydän suojasta ei tarvinutkaan tulla nättiä, toimiva riittää.

Hyvää Juhannusta lukijoille.

Pöytä asennettuna

Pöytä asennettuna

Pöytä voidaan avata myös purjehtiessa, ainakin lenssillä

Pöytä voidaan avata myös purjehtiessa, ainakin lenssillä

Salongin pöydä suoja lopullisessa muodossa

Salongin pöydä suoja lopullisessa muodossa

Tågholmen ja Viinistu

Helatorstaiviikonloppu tarjosi taas hyvän mahdollisuuden tehdä vähän pidempi reissu. Halusin taas ottaa agendalle, jonkun uuden kohteen ja Viinistu tuntui sopivalta. Varsinkin kun sääennusteet lupailivat läntisiä tuulia.

Menomatkalla kävin SPS:n saaripaikan eli Tågholmenin kautta. Kelit olivat mahtavat ja helatorstai meni siellä lintuja kuvatessa. Ja ei, en aio täyttää tätä blogia lintukuvilla, niille pitää löytää joku toinen foorumi, jos niitä haluaa julkaista.

Perjantaina tuuli oli lännestä, joten ylitys Viron puolelle oli sivutuulessa nopea. Viinistun satamasta löytyy netistä erilaisia kauhukertomuksia. Satama-allas on tosiaan melko pieni ja ihan avomeren äärellä, joten hyvin voin kuvitella, että ”sopivalla” tuulensuunnalla paikka on melkoinen kattila. Sisäänajo on helppo, varottavia kiviä ei ainakaan karttojen mukaan ole ja syvyyttä riittää. Myös satama-altaassa oli syvyyttä Melianin kaiun mukaan vähintään 2,3m. Tosin kovin laajoja luotauksia en uskaltanut tehdä.

Melian oli vuoden 2016 ensimmäinen vierasvene Viinistussa ja yksin sain olla myös koko sen ajan kun viivyin. Rannassa on hotelli, ravintola ja taidegalleria, mutta niiden palveluja en käyttänyt.

Paluumatkalla Merihakaan loki pyöri 36mpk eli reilusti vähemmän kuin esim. Tallinnasta. Pranglissa oli kuulemma samaan aikaan satama melkein täynnä, joten vähän ihmetyttää miksi Viinistussa oli näin autiota?

Sisäänajo on kapea, mutta vettä on about 3 metriä.

Sisäänajo on kapea, mutta vettä on about 3 metriä.

Melian Viinistussa

Melian Viinistussa

Satama-allas on kyllä hivenen ahdas ja karimerkki altaas ei lisää luottamusta.

Satama-allas on kyllä hivenen ahdas ja karimerkki altaas ei lisää luottamusta.

Ja vesille

Eilen se taas tapahtui. Melian pulahti kylmään (ja mutaiseen) kevätveteen. Kun nosturikuskit ovat tällaisia ammattilaisia ei hommaa tarvitse juurikaan jännittää.

Tällä hetkellä Melian odottaa rikaamista Sirpalesaaressa, vapuksi pitäisi päästä purjehtimaan.

Pois pukeilta

Pois pukeilta

Tassunkohtien maalaaminen

Tassunkohtien maalaaminen

Lähes vedessä, nosturikuski Mika nostaa vielä renkaan pois välistä, jotta vahatut kyljet eivät likaannu, loistavaa palvelua!

Lähes vedessä, nosturikuski Mika nostaa vielä renkaan pois välistä, jotta vahatut kyljet eivät likaannu, loistavaa palvelua!

Ei enää ruotsalaisia

Viime kesän reissulla kävi useammankin kerran niin, että meitä luultiin ruotsalaisiksi. Tämä siitäkin huolimatta, että peräpeilissä liuhui siniristilippu. Suurin syy oli varmaan puomipeitossa ollut ”Sweden Yachts 36” teksti. Ratkoin tekstit pois ja kangas on ihmeen hyvin säilyttänyt värinsä haalistumatta. Vanha teksti ei siis juurikaan erotu erivärisenä kankaana. Puomipussiin on tarkoitus ommella vielä veneen nimi.

Ja varmistukseksi Melianin peräpeilissä on nyt uuden nimitarran alla myös kotipaikka.

UV oli haurastuttanut kirjainten ompeleet

UV oli haurastuttanut kirjainten ompeleet

Varsinainen suojakangas ei olle haalistunut juurikaan!

Varsinainen suojakangas ei olle haalistunut juurikaan!

Kotipaikka ei pitäisi enää jäädä epäselväksi

Kotipaikka ei pitäisi enää jäädä epäselväksi

 

Köliremontti – osa 2

Alla vielä kuvasarja kölin loppukunnostuksesta. Laminoin muutaman kerroksen mattoa kölisauman yli molemmille puolille. Sen jälkeen useammalla kierroksella Hempelin epoksipakkelilla pinta tasaiseksi. Lopuksi vielä pakkeleiden päälle uusi kerros primeriä ja myrkyt.

Mattoa kölisaumaan

Mattoa kölisaumaan

Sama toiselta puolelta

Sama toiselta puolelta

vähän epoksipakkelia isoimpiin kuoppiin

vähän epoksipakkelia isoimpiin kuoppiin

Toinen kerros pakkelia kölisauman tasoittamiseksi

Toinen kerros pakkelia kölisauman tasoittamiseksi

Lopulliset primerit

Lopulliset primerit

Ja myrkky päälle

Ja myrkky päälle