”tällä hyllyllä, useampi litra.”

”Kummalla?”

”Tällä alemmalla, kaikki vaan kelluu.”

”Kun tuut ulos tuun kattoon.”

Turkkilevyillä oli vettä, alahyllyillä kamat kellu, sähkö pilssi vaan surisi ja mottorikaivokin oli täyttymässä. Juu, ei voitettu kisaa, sen voikin vaikka päätellä siittä, että minä näpytän tätä jutskaa Myyrmäessä, kun loput veneet kiihdyttää Tallinnan lahdella.

Toki tuli kyllä testattua Ranturia, ja Broachattuakin pitkä köli, jotain uutta punapöksyillekkin siittä. Ranturi tuntui merikelpoiselta, eikä kusta ollut housussa, ennen kun tuli lusikallinen paskaa. Se tunne, kun veneessä on tynnyrillinen vettä, eikä tiedä mistä se on sinne tullut ja millä aikajänteellä.

Koska kone oli joutumassa veen varaan, tahdoin sen käyntiin ensiksi. Samalla ammattimiehistö käänsi veneen myötäseen, koska ongelma oli syntynyt kryssillä paukatessa. Mika manuaalipumppasi bilgen tyhjäksi ja allekirjoittanut rupesi etsimään mistä Itämeri ei pysy omalla puolellaan. Kaikki läpiviennit näytti pitävän kutinsa. Yksi läpivienti sijaitsee sitlootaan lattian alla, ja sitä ei pääse näkemään, ellei tyhjennä ensiksi sitlootaa roinista, ja sitten ihmisistä ja sitten teakki riteliköstä ja sitten lattiankannessa, jotenka se jäi nyt sitten katsomatta.

Vuoto stabilisoitui, mutta päätös oli jo tehty Kaivariin palaamisesta. Mikä oli oikein. Oikeita ratkaisuja on helppo tehdä, kun vaihtoehtoja on vain yksi. Bilgeen jäi pumpun korkeudelta vettä, jota sitten pumppailtiin pihalle parin minuutin välein. Takas köysissä ollessa vuoto pysähtyi tähän samaan, noin kymmenen senttiä bilgessä, eikä siitä noussut. Kuivasin koko kaivon räteillä ja jäin odottelemaan mistä noruu vettä, eikä sitä solkenaan tullut mistään suunnasta. Jätin Ranturin odottamaan huomista ja palautin kovia kokeneen vaimoparan takaisin Myyrmäkeen.

Spekulaatiot odottaa omaa aikaansa, ja vuoto tarttee löytää ja tilsiä. Tuli se mistä tahansa, niin tynnyrillinen ennen Kasuunia on liikaa, vaikka sitä sitten pumppailiskin takaisin alkuperäiseen osoitteeseen kelluvuuden nimissä. Kokolailla kiitos kuuluu täysammattilaisille sitlootassa tänkin episodin onnellisesta lopusta, kaikki on kotona, kuivattelemassa ja lämmittelemässä ja Ranturi jos uppoo yön aikana, niin se uppoo 30 senttiä ja kaikki on muutenkin jo märkää sisällä, selkänojia myöten.

Lopun viimein; Vaimon mielestä Ranturi vaan ilmoitti olleensa liian kaukana rannasta. Mika sai testattua, että melonta hanskat ei sovi skönäämiseen. Katja mietti tullaanko meidät pelastaan veneellä vai kopterilla, kopteri olisi jännempi. Guntterillä oli vaan kivaa. Ja allekirjoittanut on todella tyytyväinen koko episodin lutviutumiseen, manöövereihin, pikku kisotteluun Affen kaa, rantaeväksiin – irtomunaleipiin ja Rantojenmiehen käytökseen + 10 m/s tuulessa ja kuoppasessa kyydissä.

Ystävämme Jukka ei ole enää pitkään aikaan käyttänyt €uroja, keskustellessamme vene kustannuksista. Hänen mittarinsa on veneyksikkö, joka vastaa sataa €uroa. Tämä yksikkö ajattalu on nyt hiipinyt myös minun Visa-talouteeni, ja exelini näyttää, että vakioksi on muodostumassa yksi yksikkö per vene päivä.

Kerran kertaakaan ei ole oltu pursimassa, mutta veneessä olen viettänyt aikaa paljon, bileetkin pidin. Bileitten visuaalisesti kauneinta antia oli tietysti vaimo ja muut neidit perässä, mutta en voi olla mainitsematta kolmen veneen juhlaliputusta Kaivarissa maanantai ehtoona. Se oli mellevää. Kun olen veneessä ollut, niin valtaosan olen fiilistellyt tavoitteeni täyttymistä – kesämökki Kaivarissa, ja toiseksi valmistautunut kisaan, kisaan, joka raapustettiin allakkaan jo viimesyksynä.

Osallistuminen ei käynyt edellisellä kertaa, kun Ranturin kelpoisuutta ei oltu vielä todistettu. Vuodessa on vettä virrannut Vantaassa ja kyljissä, jotenka usko kiuluun on kova. Keväinen puuhastelu telakalla kiihtyi kliimaksiin kuluneella viikolla, ja harpin kun hain Mäns Cavelta, ruksitin viimeisenkin rastin katsastus listaani.

Miehistön kasasin facebuukista, ajatuksella punaiset housut olisi suotava, jotenka köysiä tulee nykimään kymmenien tuhansien mailien kisamiehistö. Voittamaanhan me lähetään ja laminaattia soviteltiin foiliin tänään, mutta neljän metrin erotus Tonnarin ja Ranturin etuliikissä pidättää meidät pysymään homeisessa dacronissa, ainakin toistaiseksi.

Perhosista vatsassa ei voi puhua, koska pötsissäni rummuttaa koko apina orgesteri. Viikon päivät ovat alkaneet TO-DO listojen tekemisellä ja sitten Doolla. Motonetin kassaneidit puhuttelevat jo etunimellä. Kolmen neljän välissä yöllä olen siirtynyt ilman eri komentoa soffalle hohkamaan, mutta tuohon tulee muutos kun siirryn riippumattoon parvekkeelle. Jänskää kyllä, mutta kaikki on tippiä ja toppia ja keliksikin ennustetaan kylkimyyryä, minkä pitäisi vissiin sit sopia Ranturin pirtaan kun pisamat Pepille.

Kyllä, olemme siintyneet natisuttamaan köysiä. Mastokin on pystyssä, ja vindeksi vinossa. HMVK:n nosturilla kahteen pelleen hönöillessä, riski temuta masto nosturiin on tasan sata. Ranturi selvisi tod. näk. vain vääntyneellä vindeksillä, ja katsotaan, josko tässä joku kaunis-päivä sen kiipeilisi suoristaan.

Vantit on nyt ”noin”-kireydessä ja ajatuksena muodostu, että josko mastoa koittaisi siirtää naksun verran eteenpäin. Niin saisi sitä pre-pendiä ja sitä kautta vähän kiristettyä myös keula staagia paremmalla maston muodolla, kun nykysestä asemasta kirraamalla. Tuo menee kyllä hifistelyn puolella, mutta kaikki hifistely on tarpeen, koska kalenterissa olisi kisa, miehistö/naisisto vaan puuttuu.

Minä kun en ole suuri yksinpurjehduksen fanittaja, ajattelen ääneen, että kaikkea kivaa on parempi tehdä kimpassa, tai vähintään kahestaan, nääs. Sooloilijat on oma rotunsa, mutta jos on pakko, niin sitten on pakko rykästä yksin, tai sitten olla kokonaan kisottelematta.

Telakka-aika ei ihan riittänyt koko TO-DOon tekemiseen, ja hyvä niin, nyt saan jatkaa puuhasteluani sitten rannassa. Oman haasteensa rojektille tuo sähön ja johto-veen puute uudessa kodissa, mutta maluulen maluulen, että se on vaan hidaste ja mullahan ei oo kiire mihinkään. Veneessä olet jo perillä.