Vaikka olen laiska, ja vitkuttelen kaikkea mitä on mahdollista vitkutella. Ja totuuden nimissä, maailmassa on paaljon asioita, joita voi vitkutella loputtomiin. Niin nyt en sitten enää voinut vitkutella tätä: Tuli aika irroittaa köydet, Hemulin kanssa kahdestaan.
Siihen Tervasaaren taakse puksuttelin ja Hemuli kannelle kiskoon rätit salkoon. Sadat – tuhannet kerrat salilla ei ole mennyt hukkaan ja iso oli ilman vinssiä ylhäällä ja kireellä. Sen verta perseelleen tulee köydet maston sisällä, että mastolla oleva vinssi on ”väärällä” puolella ison fallille, että tämäkin tarttis sitten paskarrella, sitten ensi kaudelle.
Kun iso oli ylhäällä, voitiin ruveta pursimaan, mutta eihän nousukulma ole kaksinen pelkällä isolla, niin Jenni mukaan hommiin heti. Siittä se sit lähti. Tuulimittariahan ei ole, mutta kyllä me liikuttiin. Merisää piirsi Harmajalle vitosta, niin kait meillä sitten Kruununhaanselällä oli kolme/neljä /viisi metriä sekunnissa. Varsin leppoista siis, tai siis oli, muilla ku mulla.
Siittä en tiedä, mitenkä uraansa aloittelevat kapteenit normaalista reagoivat muuhun runsaaseen vene-liikenteeseen, mutta mulla se tarkoitti melkosta hyrräämistä niskanikamilla. Temulin linjaus, että; ”Kun purjeet on ylhäällä, taakkepäin ei tartte kattoo, kunnes torvet soi, niin kauan, että sun korvat soi.” Ei ihan ottanut tuulta Ranturin sit-lootassa. Liki maanisesti smyygailin joka suuntaan.
Hemulin hermot kesti tota hyrrääni tunnin: ”Karibialla sun pää ei pyörinyt ollenkaan noin paljoa.” – ”Etkö näkisi helpommin purjeen alta, jos istuisit alas.” – ”Eikö takaa tulevat väistäkkään purjealusta?” – ”Lopeta toi pyöriminen ja istu alas!”
Niinno, sitten istuin alas, katsoin kelloa, käänsin kurssin takas kotia, Tervasaaren takana rätit sisään ja puksutellen takasin omaan loossiin ja olut auki. Manööverit onnistu, mitään vahinkoa ei sattunut kellekkään ja käyttöaste kohoaa, josko sitä seuraavaksi sitten merta edemmäksi, ja vaikka kalaan.