Telakointi

Melian nostettiin eilen telakalle Verkkosaareen. Tänä syksynä olin jopa odotellut, että milloin veneen saa nostettua. Todo listalla on kaikenlaisia asioita, joita ei oikein pysty edistämään kun vene on vesillä ja sitä pitää vielä pystyä liikuttamaan. Nyt vielä teltta päälle, niin voi alkaa lyhentämään listaa.

20141011_130357

Kyydissä, pohjassa vain vähän limaa ei yhtään näkkiä

Kyydissä, pohjassa vain vähän limaa ei yhtään näkkiä

Ankkuripeli – osa 5

Ankkupelin kimpussa puuhailu on jatkunut useana iltana. Viimeisen osat lähtivät irti melkoisella voimankäytöllä (ruuvipenkki ja moska) ja rälläkällä. Meininki oli välillä siis kaikki peliin, joko jotain hajoaa tai sitten osat irtoavat. Syöpynyttä alumiinihokkia piti viilailla ja hioa, jotta se saatiin taas entisiin mittoihinsa.

Uudet laakerit ja stefat tilasin Kentson verkkokaupasta. Niiden saavuttua piti alumiiniosia vielä vähän hioa, jotta sain laakerit paikoilleen. Nyt kuitenkin kaikki osat sopii toisiinsa. Seuraavaksi veneen noston jälkeen vinssin voisi asentaa takaisin veneeseen, käydä kettinkikaupassa ja tehdä koekelauksen.

Alla kuvakertomusta tapahtumista:

Lämmittämisestä ei ollut mainittavaa hyötyä

Lämmittämisestä ei ollut mainittavaa hyötyä

Viilalla ja hiekkapaperilla pahimmat korroosiot pois alumiiniholkista

Viilalla ja hiekkapaperilla pahimmat korroosiot pois alumiiniholkista

Laakerin rengas ei hievahdakaan, tarvitaan järeät työkalut ja vakaa käsi

Laakerin rengas ei hievahdakaan, tarvitaan järeät työkalut ja vakaa käsi

Leikkaus ja pieni vääntö: laakerin rengas napsahti poikki ja irtosi

Leikkaus ja pieni vääntö: laakerin rengas napsahti poikki ja irtosi

Uudet laakerit ja stefat Kentson verkkokaupasta

Uudet laakerit ja stefat Kentson verkkokaupasta

Isot laakerit paikallaan

Isot laakerit paikallaan

Koekasaukset jälkeen kaikki osat sopivat yhteen

Koekasaukset jälkeen kaikki osat sopivat yhteen

Maston lasku

Melian masto laskettiin eilen torstaina. Itselle uudessa veneessä piti vähän miettiä mitä kaikkea pitää irroitella ja pakata talveksi. SPS:n osaava telakkaporukka hoiti varsinaisen maston laskun hienosti.

Jo purjeita pakatessa huomattiin, että toisesta alavantista on yksi säie poikki. Lisäksi toisen päävantin vanttiruuvin kierteet ovat erittäin huonossa kunnossa, käytännössä vanttiruuvi melkein leikkasi kiinni avattaessa. Päätöksenä on siis uusia talven aikana kaikki vantit, vanttiruuvit ja takastaagi. Vanhassa takastaagissa on vielä SBS radion antennin vaatimat eristimet, josta haluan eroon joka tapauksessa.

Melian alastomana

Melian alastomana

Ankkuripeli – osa 4

”Lisää töykaluja” oli tunnuslauseemme kun suunnattiin Antin ja Aleksin kanssa Biltemaan. Ruuvipenkki auttaa operaatiossa huomattavasti, koska silloin työstökohteen saa hyvin kiinni. Liukuvasaralla ei laakeriin saatu mitään vaikutusta. Sorkkaraudoilla kolmeen pekkaan vääntäessä hajosi ensin ruuvipenkin kiinnitys. Isompien pulttien jälkeen saatiin rikottua itse laakeri. Tästä oli se hyöty, että nyt laakerin alla olevan lukkorenkaan sai nyt pois. Paketti ei kuitenkaan auennut enää sen enempää.

Räjäytyskuvien katselun jälkeen tulin siihen tulokseen, että nyt ei pitäisi olla enää mitään estettä sille, että vaihdepesän saa auki. Käteen siis iso leka ja paukutusta akselin alapäähän. Ja lopulta alalaakeri irroitti otteensa ja paketti aukesi. Vielä vähän lisää paukuttelua ja vaihteiston hammasrataspesäkin lähti irti. Edelleenkään ei mitään varsinaista tuhoa ole saatu aikaiseksi. Laakerit ja stefat menevät joka tapauksessa vaihtoon ja maksavat vain joitakin kymppejä.

Nyt pitäisi saada vielä vanhan laakerin teräsrengas ja vaihteiston messinkinen rengas irti akselissa olevasta alumiiniholkista. Itse alumiiniholkia ei ole pakko saada akselista irti. Jostain syystä alumiiniholkki on korrosioitunut niin, että kaikki muut osat tuntuvat jämähtäneen siihen todella lujasti kiinni. Ehkä tuolla on ollut joku vuotovirta joka on edistänyt korroosiota.

Lisää työkaluja...

Lisää työkaluja…

Liukuvasaralla ei ollut mitään vaikutusta.

Liukuvasaralla ei ollut mitään vaikutusta.

Kolmesta suunnasta kun riittävästi väännettiin sorkkaraudoilla, niin laakeri pamahti rikki...

Kolmesta suunnasta kun riittävästi väännettiin sorkkaraudoilla, niin laakeri pamahti rikki…

Isolla lekalla alapäästä paukuttaen paketti vihdoin irtosi

Isolla lekalla alapäästä paukuttaen paketti vihdoin irtosi

Myös kulmavaihde ja alapään laakeri lopulta irtosivat rungosta

Myös kulmavaihde ja alapään laakeri lopulta irtosivat rungosta

Ongelmana vielä saada laakerin rengas ja messinkinen hammaspyörä irti alumiinisesta rungosta.

Ongelmana vielä saada laakerin rengas ja messinkinen hammaspyörä irti alumiinisesta rungosta.

 

Ankkuripeli – osa 3

Nyt kun ankkupeli on saatu irti veneestä sitä voi purkaa ja tutkailla hieman mukavammin. Alla kuvasarjaa tapahtumien etenemisestä. Suolavesi ja vuosien käyttämättömyys on tehnyt tuhojaan. Periaatteessa laakerit ja stefat ovat halpoja, mutta ongelmana on saada vinssi niin ehjänä palasiksi, että kuluneet / ruostuneet ovat saisi vaihdettua.

Viimeisen kuvan jälkeen laakeripesää on saatu puhdistettua, mutta päällimmäinen laakeri ei hievahdakkaan akselista. Pitänee taas käydä työkalukaupassa.

Potilas tuotu pajalle

Potilas tuotu pajalle

Sähkömoottori irroitettu ja testaus suoraan akkukaapeleilla, toimii! Takana Melianin uudet akut...

Sähkömoottori irroitettu ja testaus suoraan akkukaapeleilla, toimii! Takana Melianin uudet akut…

Vaihdepesän rosteripultit ovat tietenkin hapettuneet lujasti kiinni...

Vaihdepesän rosteripultit ovat tietenkin hapettuneet lujasti kiinni…

Raakasti voimalla vääntäen pultit saatiin auki, katkemalla...

Raakasti voimalla vääntäen pultit saatiin auki, katkemalla…

Sisältä alkaa selvitä miksi moottori ei jaksa pyörittää vaihdetta.

Sisältä alkaa selvitä miksi moottori ei jaksa pyörittää vaihdetta.

Pelastusharjoitus

Melianin turvallisuusopas on kopioitu suunnilleen sellaisenaan Shere Khanista. Toiminta mies yli laidan tilanteessa vaatii kuitenkin hyvin erilaisia toimenpiteitä. Shere Khanissa veneeseen nostaminen olisi tapahtunut perästä, joka on avonainen ja lähes vedenpinnan tasolla. Melianissa varalaitaa on yli metrin verran, joten veneeseen nostaminen vaatii aina apuvälineitä. Melianissa on viritetty erillinen falli, joka voidaan nopeasti ja helposti vetää päävinsseille, joilla uhri on kevyt nostaa vedestä. Lisäksi pelastusharjoituksessa kokeiltiin myös muita tapoja nostaa pudonnut kyytiin. Harjoituksen jälkeen veneeseen on hankittu vielä Plastimon Rescue Sling, jonka käyttöä pitää vielä kokeilla ja harjoitella.

Sain myös haltuuni vanhan kuuden hengen pelastuslautan, jota ei enää kannattanut katsastaa. Olen aina halunnut kokeilla käytännössä miten lautan laukaiseminen tapahtuu. Pieni kuuden hengen lautta on aika erilainen kuin esim. Meriturvan kursseilla käytettävät 12-15 hengen isot lautat. Päällimmäisenä jäi oikeastaan mieleen se ajatus, että jos joskus hommaan Melianiin pelastuslautan, niin olisi hyvä päästä harjoittelemaan juuri kyseisellä lauttatyypillä. Tai vähintään nähdä lautta pumpattuna esim. huollon yhteydessä.

Tässä videosta harjoituksesta:

Ankkuripeli – osa 2

Tänään paukuteltiin Teemun kanssa loput osat ankkuripelistä irti. Ensimmäinen ongelma oli akselin kiilasokka. Se lähti irti melkein ehjänä kun hakkasi taltalla yläpäähän loven ja väänsi kunnolla. Seuraavaksi kammettiin irti jarrun alempi messinkirengas, sen alla ollut stefa ja laakeri.

Tämän jälkeen akseli tuli moottoreineen päivineen läpi alustasta, lievällä väkivallalla. Seuraavaksi osat pajalle ja lisää purkamista. Akseli ei vieläkään pyöri, kulmavaihteessa lienee jotain jumissa.

Akselisokka

Akselisokka

Moottori ja kulmavaihde

Moottori ja kulmavaihde

 

Ankkuripeli – Osa 1

Ankkuriketju irtosi keulaboksista jo aiemmin kesällä ja siitä lähtien olen miettinyt miten jumissa oleva ankkuripeli saataisiin auki. Peli oli totaalisen jumissa, rumpu ei pyörinyt mihinkään ja jarru oli ilmeisesti jämähtänyt päälle. Ensimmäiset vaisuhkot yritykset avaamiseen tein vinssikammella ja moskalla. Kovempi yritys olisi todennäköisesti johtanut vinssikammen katkeamiseen.

Melkoinen googlettaminenkaan ei paljastanut työkalua, joka kävisi suoraan vinssikammen tilalle. 12-kulmaisia hylsyjä oli kyllä myynnissä, mutta muttereita tai pultteja ei missään. Oli keksittävä jotain muuta. Hain rautakaupasta suunnilleen oikeankokoisia tavallisia kuusikulmaisia pultteja ja muttereita. Pienellä viilauksella siitä sai sopivasti istuvan. Mutterit varmistin sokalla ja ei kun vääntämään. Pienellä hylsyvääntimellä ei voima riittänyt mihinkään, mutta varapinnan putkella alkoi jo tapahtua. Lopulta kiinni jämähtänyt rosteri ja alumiini erkanivat toisistaan. Viimeiset valokuvat tuli otettua jo pimeässä, joten laatu ei ole häävi. Pitää jatkaa projektia valoisalla.

Lähtötilanne

Lähtötilanne

Viilauksen jälkeen just sopiva

Viilauksen jälkeen just sopiva

Valmis työkalu hylsyvääntimelle

Valmis työkalu hylsyvääntimelle

Varapinnasta lisää vipuvartta

Varapinnasta lisää vipuvartta

Köysirumpu ja ketjupyörä irti

Köysirumpu ja ketjupyörä irti

Merivesisuodattimen asennus

Melianille tehtiin keväällä uuteen seuraan liittymisen myötä peruskatsastus. Varusteet olivat kunnossa ja välillä tuntui, että käydään läpi vähän itsestäänselvyyksiä. Moottorin kohdalla tehtiin kuitenkin havainto, että Melianissa ei ole raakavesipuolella suodatinta ollenkaan. Vanhassa veneessä sellainen olikin, mutta jotenkin en ollut tullut ajatelleeksi koko asiaa. Eli eipä ollut turhaa tuo katsastuskaan, varsinkin kun se Merihaanvenekerhossa on vielä ilmaista.

Tilasin SVB:ltä suodattimen ja metallivahvisteista letkua. Alla kuvakertomus asennuksesta.

Tuli näköjään ostettua vähän isompi pönttö...

Tuli näköjään ostettua vähän isompi pönttö…

Tuohon se pitäisi asentaa, jotain vastaavaa siinä varmaan on vanhan koneen aika ollutkin.

Tuohon se pitäisi asentaa, jotain vastaavaa siinä varmaan on vanhan koneen aika ollutkin.

Vesilinja on melkein konekopan yläreunan tasolla...

Vesilinja on melkein konekopan yläreunan tasolla…

Pönttö paikoillaan

Pönttö paikoillaan

Letkut kiinni, vesiraja jäi juuri pöntön yläreunan alapuolella.

Letkut kiinni, vesiraja jäi juuri pöntön yläreunan alapuolelle.

Kone käy ja vesi pulputtaa suodattimen läpi

Kone käy ja vesi pulputtaa suodattimen läpi