Author Archives: antti

Koska en ole ennen omistanut venettä, tai siis merivenettä, tai siis ei ole ollut tämmöstä isohkoa-huvi-venettä minne voi tuoda ihmisiä kylitteleen. Niin ajatukseni, ainakin käyttöasteesta olivat täysin fiktiiviset. Mutta tällä kertaa ja tänään häntä käytettiin, kuten häntä kuuluu käyttää. Muutenhan Ranturi hejjaa köysissään, kuten moni muukin huvi-vene.

Niinno, ja ei merta edemmäksi kalaan nytkään menty, Kruununhaan-selkä on nyt sitten ollut surffailun näyttämönä jo monta kertaa, ja oli tälläkin kertaa. Kyydissa Smetana-clubin perustaja jäseniä, joista toinen ex- pressa, notta tällä kertaa olisi saanut olla keliäkin, koska olisi ollut sitten sitä läskiä nostaa laidalle. (läskit laidalle = purjehdus käsky/termi hengaamiseen -> se mitä näette Eurosportilta, kun koko mieheistö, poislukien perämies istuu tuulen puoleisella laidalla ns. lisä kölinä)

No onneksi ei ollut kuitenkaan keliä, ja ajatus oli vaan tutustua pursimiseen, tollain yliolkaisesti. Ja se se vasta on sitä oikein käyttöä, oikein skönäröinnin evankelistaa. Kumpainenkin herroista oli ensimmäistä kertaa pursimassa, ja mitään palopuheita, tahi edes puheita, tahi yli päätänsä mitään muuta ei tehty, kun irrotettiin köydet ja sitten instAnttina manöövereiden kimppuun. Kehenkään ei sattunut, mitään ei rikkoutunut, kaikki meni siis presiis kuten pitikin.

Ma luulen, ma luulen, että tämä on toimiva tapa tähän oman gasti-poolinsa rakentamiseen. Heti narut käteen ja skuutteja kiskomaan, kaverit pinnaan ja tuulikulmaa ajamaan, ei siinä nyt niin montaa mystistä muuttujaa ole, etten ekaan tuntiin vesillä pystyisi tietosiirtään kaikkea sitä, minkä itse tiedän. Ja näillä sitä nytten sitten mennään, josko kohta jo mertakin edemmäksi, ja vaikka sinne kalaan.

Vaikka olen laiska, ja vitkuttelen kaikkea mitä on mahdollista vitkutella. Ja totuuden nimissä, maailmassa on paaljon asioita, joita voi vitkutella loputtomiin. Niin nyt en sitten enää voinut vitkutella tätä: Tuli aika irroittaa köydet, Hemulin kanssa kahdestaan.

Siihen Tervasaaren taakse puksuttelin ja Hemuli kannelle kiskoon rätit salkoon. Sadat – tuhannet kerrat salilla ei ole mennyt hukkaan ja iso oli ilman vinssiä ylhäällä ja kireellä. Sen verta perseelleen tulee köydet maston sisällä, että mastolla oleva vinssi on ”väärällä” puolella ison fallille, että tämäkin tarttis sitten paskarrella, sitten ensi kaudelle.

Kun iso oli ylhäällä, voitiin ruveta pursimaan, mutta eihän nousukulma ole kaksinen pelkällä isolla, niin Jenni mukaan hommiin heti. Siittä se sit lähti. Tuulimittariahan ei ole, mutta kyllä me liikuttiin. Merisää piirsi Harmajalle vitosta, niin kait meillä sitten Kruununhaanselällä oli kolme/neljä /viisi metriä sekunnissa. Varsin leppoista siis, tai siis oli, muilla ku mulla.

Siittä en tiedä, mitenkä uraansa aloittelevat kapteenit normaalista reagoivat muuhun runsaaseen vene-liikenteeseen, mutta mulla se tarkoitti melkosta hyrräämistä niskanikamilla. Temulin linjaus, että; ”Kun purjeet on ylhäällä, taakkepäin ei tartte kattoo, kunnes torvet soi, niin kauan, että sun korvat soi.” Ei ihan ottanut tuulta Ranturin sit-lootassa. Liki maanisesti smyygailin joka suuntaan.

Hemulin hermot kesti tota hyrrääni tunnin: ”Karibialla sun pää ei pyörinyt ollenkaan noin paljoa.” – ”Etkö näkisi helpommin purjeen alta, jos istuisit alas.” – ”Eikö takaa tulevat väistäkkään purjealusta?” –  ”Lopeta toi pyöriminen ja istu alas!”

Niinno, sitten istuin alas, katsoin kelloa, käänsin kurssin takas kotia, Tervasaaren takana rätit sisään ja puksutellen takasin omaan loossiin ja olut auki. Manööverit onnistu, mitään vahinkoa ei sattunut kellekkään ja käyttöaste kohoaa, josko sitä seuraavaksi sitten merta edemmäksi, ja vaikka kalaan.

Niinno, nykku on vene ja tuli Jussi, olisi väärin kaikkia ei veneilijöitä kohtaan olla menemättä merelle, mennä menemättä laidalle kusella ja olla olematta ku sillit tölkissä. Marinaatin annoin jokaisen itse päättää ajatuksella, että kyllä varustamo miehistön ruokkii ja kanna lempijuomasi mukanasi. Tällä evästyksellä sitten irroitettiin köydet suureen meriseikkailuun, joka poikii vieläkin suuremman meriseikkailun.

Tuulta oli, ja tällä kertaa Ranturissa oli sitten ensimmäistä kertaa kaikki rätit ylhäällä, ja koska sit lootassa oli kymmeniä-(ellei kohta jo satoja)tuhansia merimaileja, kerättiin rätteihinkin sitten painetta. Kokka kohisi ja pahempaa natinaa ei kuulunut, mastokin oli ammattilaisten mielestä, melkein suora. Enempää sitten en tahtonutkaan jarruttaa janoista miehistöä ja kurvattiin suorinta tietä rantaan.

Suomi on tuhansien Rantojen maa, joista tuhansin järviin ( tai Itämereen) juosta saa. Valinnan vaikeutta siis oli matkan päämääräästä, mutta sillähän ei ole niin väliä, koska veneessä olet jo perillä. Mikään Tyranni en ole sen suhteen, että minne mennään, lähinnä sen takia, että sepä onkin mulle liki pitäen samapase, kuhan mennään, asia. Jotenka pidin korvat höröllä siittä, että minne ehkä kandeilesi kokkansa kohdistaa.

Edellis Jussina oli Pihliksessä kuulemma ollut kuusituhatta juhlijaa, jo nopealla matematiikalla kaksi suolaveden karaisemaa karvaista Alfa-urosta saisi tuosta laumasta itsellensä Heil-an, tai sata.  Päämäärämme oli siis kristallin-kirkas ja helposti saavutettavissa. Kristallin kirkkautta rupesimme tehokkaasti sumentamaan koneen sammuttua. Laitoin omaksi tavotteekseni saavutta Base Camp 0,001 40 minutissa.

Aurinko helli, ja lautturit toivat virran yli rantaan sieluja.  Pieni yhteisömme purkautu purkista rillaileen ja nousu 0,002 leiriin alkoi. Teemana ruokailussa oli, että emme söisi yhtään ateriaa, millä ei olisi juustoa. Muutenkin safkat onnistu hämmästyttävän hyvin, temppu toimi ja taikurikin oli ihmeissään.  Kuvut pulleena olisisi tietysti ollut kohtuullista laittaa toviksi läskit silmille, mutta siittä oli vain puhetta.

Pihliksen Kokko keräsi kasaan sitten koko sen katraan mitä mantereelta oltiin saareen raijattu. Tämä oli se tilanne, mitä varten mekin olimme täällä. Ja tämän asian tiesi myös asiakseen saareen saapunut Länsirannan-naisasiamies.  Kun mä olen jo Gameover, niin toki halusin tarjota parhaat mahdolliset mehtuu maastot sitten miehistölle, ja nyt kun oli mukana myös Länsirannan-ajomies. Niin odd-sit oli merikarhuilla todella hyvät.

Se ettei itse ole enää kaukalossa, ei tarkoita, etteikö peliä saisi mennä katsomoon katsomaan vaimon kanssa.  Ja olihan se viihdyttävää, kunnes tuli nälkä. Ja vaikka odd-sit olivat kohdallaan, niin miehistö saapui presiis samalla pääluvulla vellikellon kutsulle, kuin lähtiessään. Tai siis, naisasiamieshän oli poistunut muonavahvuudesta, mutta emmehän me häntä saareen tuoneetkaan. Harmi, mutta onneksi meillä oli vielä vähän kiivettevänä nuosuhumala-Matter Hornista.

Last a Camp 0,003:ssa päätimme juhlallisesti lähteä Drakensalmelle Swanilla. Loppunousun kukin matkasi sitten yksistään, tai siis ei yksistään, vaan lähinnä mietteissään. Minä kaikkuuni käpertyneen Hemulin kanssa Master Bed Roomissa, Teemu anteeksia pyydellen hirveää humalaansa alastomilla Atleeteilta ja Petteri  uimalla rasvakivelle ja takaisin. Temulin anteeksi pyydöt muuttuivat dramaattisesti avunhuudoiksi aamuyöllä. Sen verta nousin, että kysyin mikä hätänä ja sain vastaukseksi mongoloidiaa ja kyljen vaihtamisen, totesin kaiken olevan suhteellisen hyvin, paitsi unien.

Hengitysilma oli snadisti sakeesta, kun herättiin ja mitään vahinkoa ei tullut aiheutettua itselle eikä muille. Rapulaakaan ei tainnut olla, vielä kellään olla, ja turvallisuus hakusimmat jäsenet korjasivat tilanteensa ennen kuin kumpikin silmä oli edes auennut. Niin vahingoista, niitä ei ollut/tullut, ellei nyt sitten vahingoksi lasketa, ja miksi ei laskettaisi Temulin tyynynä toimineen ”autojääkaapin” puhaltimen siipirattaan suorittamaa karvojen nyhtämistä vasemman puoleisesta poskesta, kaulasta ja niskasta.

Aamu alkaa A-:lla ja sitä seurasi performanssi: ”Pystyyn revitty sika, syömässä piirakkaan sullottua revittyä sikaa, röyhkeän lokin seurassa”. Tämä esityksen jälkeen tunnelma oli jo sen verta hilpeä, että saareen päätettiin jäädä toiseksikin vuorokaudeksi Hemulin suostumuksella.

Mutta tästä ei enää lauluja synny, mitä nyt Kauppalehdestä löydetylla The World kartalla vedeltiin kursseja, virtoja ja pasaateja. Enää reittisuunnitelmassa ei ole aukko kuin Uuuden-Seelannin ja St. Helenan välillä.

Kun kävi niin, että ylitsepääsemättömät esteet pitivät Rantojenmiehen rannassa the Kekkuli-Regatassa. Orjennoiduimme perheen sisällä sitten siihen, että rannassa ollaan. Vene kyllä nykii naruissaan kuin nauta navetan oven avautuessa laitumella.

Itsehän kuuluun siihen lokerikkoon sukakuluttajia, että en ole vain saamaton, mutta myös laiska, niin tarvitsen yleensää jonkun liikkeelle panevan voiman, kunnes jotain tapahtuu. Tänään se oli Pohjois-Karjalan Pipa, joka ilmoitti tulevansa ny venneelle, kun siittä ollaan nytten sitten riittävästi rumputettu sosiaalisessa meediassa.

Ja vaikka mieleni minun tekevi, jäädä rantaan rommia ryystään, tiedän sen olevan vain aivan liian vähän tyydyttämään Pipan haluja, ja koska köydet olivat jo valmiiksi kiriällä, niin enhän myöskään hyväsydämmisyyttäni voinut Ranturia pitää lia-assaan.

Kaikkihan oli valmista jo viikko sitten Suomenlahden sisämeren ylittämiselle, notta miehistö vain puuttui. Ja nyt kun sitlootassa istui neljä täysveristä kaunotarta tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni pakottavaa tarvetta ryhtyä kapoteemaanaamaan.

Legi olisi kaivarista läpi ja Harakasta sisään ja takas rantaan. Ykköstunti ja resut nostetaan vasta takas tullessa. Ihan näin ei mennyt, koska stadikan kupeella tarvittiin kantavaa ääntäni Stadi-cupin finaalissa, mutta melkein. Katajanokan kärkeen koneiltiin sitten upari, ja Genua rullalta ja kone kiinni. Nyt pursittiin, nyt pursittiin neitsyt purjehdusta under the clearblue sky.

Iloa riitti parikymmentä minuttia, kunnes tultiin folkkareiden radalle, koska olen joviaali, rätit sisään ja motorilla pois fleetin tieltä ja takas kotia. Rannassa töijattiin niiden toimesta, joilla oli esteetöntä töijata ja kaikki manööverit meni näyttävästi ja ennenkaikkea hienosti ja hyvin. Enää odotan suurella innolla, että pääsen Hemulin kanssa kahdestaan seikkailemaan ja toteuttamaan sitä, mitä Ranturi on tullut taloutemme taseeseen tuottamaan.

Kaikkihan joskus venyy, ja antaa ittestäns´ä sen + 10%:aa teamille. Aika harvoin puhutaan siittä, kun otetaan se henkilohtainen kymppi takasin. One from the team, mulle se teidän kymppi ja nyt heti, stana. Niinno, ei se ehkä ihan tollain onnaakkaan, se tarttee viedä vähän silleen sneakysti. Sillain venyttämällä, vaikka niinku, näin:

”Kysyt Toiminnanjohtajalta, jotta onko kukaan tulossa firmalle saunomaan nyt Helatorstain nurkilla. Ja onko ihan ookoo, jos tuun huuhtaseen veneenpatjat edustus-saunan suihkariin. Ihan vaan sen takia, ku Myyrmäessä ei ole kuin suihku-koppero ja onhan noita patjoja nyt joku neliö. Joustava työnantaja antaa tässä kohtaa tietysti löysää työnraskaanraatajalleen ja saan luvan.”

Ylimääränen kymppi tulee siittä, että sohotan patjoihin kolme litraa etikkaa tappaan the moldin. Suljen osaston luukut, kun koko edustustila haisee siltä Moen-baarin-muna-astialta. Annan Patjojen lillua etikassa yön yli, kannan pukkariin painepesurin, lotraan lattiavahan poistoon tarkotetusta kemikaalista painesumuttimeen styrkat myrkat, jonka haju on vaan snadisti parempi kuin ilman täyttävän etikan. Lopuksi nostelen saavutukseni saunaan, en kuitenkaan kehtaa lauteita viedä, tiedä sitä vielä, että jäikö niihin homeen-itiöö, saati sitä, että mitä lattia-vahan-poisto-aine tekee hallituksen pakaroille?

Kymppi oli siinä, hävyttömästi ois voinu vielä ottaa henkilökohtasen vitosen ja kääntää bastun päälle, notta punkat ois sisäänmaattavissa viikonvaihteessa.  Mutta eihän kukaan koskaan anna itsestäänkään 115%.

Ps. Kun sade taukoo, niin tää koira tuulettaa tän veräjän porttikongin palo-savu-luukuista ja tyhjennän finaaliksi huussan tsuf tsuffin pukkariin.

Karu paluu kotiin Hoor-Tammisaari deliveryltä, tai no, karu ja karu. Kyllähän hän vielä kelluu, muttei loputtomiin, jostakin vuotaa pariämpäriä päivässä sisään. Rannassa vietin tunnin etsien vuotoo, ja heti perään suljin kaikki venttiilit. Niin tietysti tyhjennettyäni pilgestä/salongista uima-ammeellisen ensiksi.

About, tasan 24 tuntia kelluskeltuaan sisällä oli taas pari/kolme ämpärillistä Itämerta. Vuoto näyttäisi tulevan perän suunnalta. Kaivelin luukut auki ja löysin akku looran tulvimasta, not good. Se ei ole voinut täyttyä muusta, kuin sade vedestä. Sit-loota on siis itsestään tyhjentyvä akkulaatikkoon.

Konetta pyöritin ja perruutin, Temuli tuumas siideri hörppyjensä välissä akselin, ainakin vuotavan vähän. Ookoo, vähä käy, litra tunnissa ei. Vuodon paikallistamista huononti päälle puskenut sadepilvi. Ja koska homman muuttuessa huonosta, pisaroiden kasvaessa, mahdottomaksi, peittelin konehuoneen uudestaan ja ronkin sitlootaan mereen tyhjentävät koloiset puhtuiseksi. Vuotakoot, mutta vain huomiseen.

Tai no, ehkä en huommennakaan saa vuotoa tukittua, mutta uimurin kyllä pilgelle saan asennettua, notta uskallan jättää Rantojenmiehen pariksikin päivää odottamaan motivaation palaamista pursimista kohtaan.

Niin, liityin ”seuraan”, jääkööt tuo nyt vielä toviksi mysteeriksi, mutta logosta saa rajulla mielikuvituksella taiteiltua vaikka munasarjat. Ihan ilmastahan tuo lysti ei ole, mutta mielenrauhaa se kasvatti. On paikka, on aita, on vahti. Vahtia tällä kertaa tarttetaan, lähinnä tarkkaileen tota kellumisen jatkumista.

Kauden avajaisiinkiin vaimon kanssa vahingossa eksyttiin. Ja kuten aina uusien tuttavuuksien kanssa, niin jollain tapaa tarttee ihmisiä lokeroida. Taisin kuulostaa melko mylliltä kertoessani, että tuhannen viissataa nautical mailia on keikutte tälle kautta, vaikka lippua vasta nostettiin.

(edit- Kötöstelin ikkunatiivisteen, ilmastointi teipin ja jeggulangan kanssa ykköstunteja, joko paikkoni skulaa, tai sitten uusi Motonet pumppu skulaa, mutta akuutti hylkyyntyminen on toistaiseksi siirtynyt)

Sitä on kaikkialla, Zalandoo. Kun tuohon TODO listaan tuppaa tuleen vaan lisää rivejä, vaikka kylläkin sain kaksi ruksata ylitsekkin tänään, niin työmaa näyttää silti loputtomalta. Ja jotta ressiä ei syntyisi, annoin itselleni aikataulun, vappuna tarttis pystyä asumaan, ilman välitöntä vaaraa saada jotain ”fataalia”.

Hometta on kaikkialla, ja se yksi yhteinen yö taisi olla jo liikaa. Kun nyt ajattelen uudestaan ja ajattelen paremmin, niin ei tuommoseen kaksivuotta kukkineeseen kajuuttaan kannattaisikaan ummistaa. Tehty, mikä tehty, ja nyt sitten siivotaan.

Tänään kiskoin irti prioriteetti ykköset, lattia-matot, jotka olivat olleet sen kaksivuotta veden alla. Ainoa hidaste oli pöydän jalkojen kiinnikkeet, jotka oli muuten kiinni kolmea eri sortimenttia edustavilla ruuveilla. Jotenka tarvittiin kolmet töi-kalut, ja hullummaksi homma muuttu, heti kun sain ruosteisen täkkipultin irti. Pituutta tällä käikäleellä oli kaheksan senttiä, ja enemmän raavin päätäni materilaali valinnasta. RST-pulttejahan veneessä oli laatikoissa n. 60 kiloa. Ei sitten pöydän jalkaan ollut löytynyt rosteria? Ja oisko lyhempi pultti ajanut asiaansa? Nämä kysymykset jäävät vastausta saamatta.

Sen verta oli kaveria mukana tänään touhuilussa, että Temuli päätti koeponnistaa Motonetin (joka voisi hyvin olla toinen potentiaalinen sponssoori) Homeenpoistajaa. Sen verta jyrkkää kamaa, että jatkamme vasta hanskaten sitä hommaa. Asialliset varotustekstitkin löyty pullosta, ja ne luettiin, heti kun handut syyhysi. Tuo lienee typeryyttä, tahi hetero-mies-suomalaisuutta.

Styrkka-myrkka kuitenkin toimii, ja pinnat putsaantuu. Lisäsin TODOohon kolmen tiskariharjan hankinnan, taidan siis tiskata veneeni. Lattiasta-kattoon, tai niinkun pitäisi sanoa turkista-deckkiin, vai meniköhän toikaan nyt ihan oikein.

Keulis avattaiin kalman-käärestään, se on iso, liki sit lootaan saakka ja ihan jees, ja umpi homeessa, notta kryssille ei nosteta, ennen kuin on spray-hoodi paikallaan.  Skuutti köydet oli punottua, jotenka vaimolle tarttee ostaa hanskat. Vehari skulaa, ja tuohan se jo merellistä tuntua kun kuuntelee kustaanmiekan liikennettä.

8 centin täkkipultti aiheutti päänraapimisen lisäksi skidin mielipahan, miltäköhän näyttää laminaatin sisällä olevassa kotolossa. Nämä ruostuneet penetraario porat lienevät sijanneet sisävesipuiston vesirajan alapuolella. Tarttisin skoopin, milla kurkata ruostereikään, sellaista ei ole vielä löytynyt aarteiden joukosta.

Vesillä vika, vesillä eka… karu viikinki. Tai sitten en, niinno, parta muuttuu punertavaksi kesällä, että saattaa sielä sukuhaaroissa joku joskus jotakin Viikinkiä sutassut. Silmät vihertää, silloin kun ne ei punerra, notta jollakin vuosisadalla on jommallakummalla puolta ollut sinisilmäsyyttä. Siihen ne sarvipäiden (mikä on muuten myytti) ominaisuudet tässä ulkoisessa olemuksessa loppuuvatkin, vissiin.

Ja rehellisyyden nimissä, ei me oltu vikoja vesillä, eikä ekoja vesillä. Mutta hyvin todennäköisesti olttiin kuitenkin kumpaisessa päässä kausia sitä gaussinkäyrän viimestä/ensimmäistä kymppiä.  Hakaniemestä työntäessä Pyysaaren suuntaan liikkui vesillä Optari-parvi ja takas tullessa Suomenlinnan lautta.  Siinä ne kanssaveneilijät, rannat huutaa vielä tyhjyyttään, ja muutamassa poukamassa oli vielä lunta, mutta tästä se nyt sit alkaa, kausi 2014.

Eilen olin sitten itse, minä itse ja ensimmäistä kertaa pinnassa, omassa ”isossa” veneessä. Tikkua oltiin menossa nostaan ekana Tervasaareen, sitten Sirpalesaareen, sitten jonnekkin, jossa nosturin vuokra olisi ollut 50€ per vene. Ja kun meitä oli kaksi, niin samalla vaivalla/rahalla olisi hiissannut rantaa Bronton Janinalta. (Nostorent).

Pyysaaressa oli paatit rannassa, mutta saatiin keppi pystyyn, aika rajun arpomisen jälkeen. Onneksi mukana oli exel-insinööri ja palkittu kilpavene kapteeni, jonka näkemykset poikkesi omasta näkemyksistäni vanttien kiinnitys pisteistä, onneksi. Nyt ne lienevät, niin kuin ne ollaan aikoinaan ajatellut.

Mereen molskahti vain yksi sokkatappi. Onneksi, taas, laivueen s/y Gekko puksutti paikalle, mukanaan pussillinen tappeja. Tuli vaan mieleen, että jos laskisisi näinä päivinä riittävän pienisilmäisen verkon jokaisen nosturin kohdalle pohjaan, niin saiskohan oman nostonsa kustannettua pelkästään ”finders Keeperseillä” ja korvausta vastaan palautetuilla omaisuuksilla? En tiedä, mutta luulen meren nielleen eniten rillejä, lompsia, avaimia jne. presiis näistä kohdin.

Kone toimii, kiitos.

Ja sitten virkoin tommosen minivihkon virkaansa. Tähän mennessä en ole lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut ikinä kirjoittamaan mitään vihkoihin. Kaikki muistiin panot ovat irrallisia lappuja, lähinnä laskujen kirjekuoria, lehtien marginaaleja, kuittien B-puolia ja satunnaisia lippusia/lappusia. Vihkoja olen alottanut kymmeniä, täytän ekat kolme sivua ja hukkaan sen, kunnes löydän sen ja revin kolme sivua pois, siirrän vihon uuteen tarkoitukseen, kunnes toistan sivujen repimisen, kunnes kämpän vetoloorat tursuilee vihkoja, joissa on löysät niitit ja neljä sivua, joita sitten vaimo ei uskalla heittää roskiin, koska luulee, että ne on jotain mun tärkeitä muikkareita. Joten, nytku muka olen jo ”järjestelmällinen” ja teen tätäkin, niin ehkä sitten onnistun vielä käyttään vihkoakin, jonka pitäisi kulkea aina mukana, ja se on jo nytten sohvan alla. Koska Misu neppaili sillä illalla, ja se oli mun mielestä niin hauskan näköstä, että annoin kissan leikkiä sillä pienellä punaisella Loki/Todo vihkosella.

Ainiin, otsakkeeseen liittyvää tekstiä, kun nyt puksuttelin. Huomasin, että saan kädet vapaaksi (heilutteluun ja senkan pyyhintään), tilsimällä pinnan pakaravakoon.